ajatelmia

uskoakseni joidenkin pitää luopua jostain ainakin vähäksi aikaa, että Suomessa hyvinvointi nousee.

ja näin se voisi tapahtua:

nostetaan tuloveroa ja palkat ei nouse (tappiota joilllekin, mutta kokonaisuutta katsoessa asiat nousee. myöskin tuloerot laskee, ja se on ajateltu olevan hyvinvointia tuottavaksi.)

tuloverolla saatavasta rahalla alennetaan alvia, näin Suomeen saadaan investointeja

muiden asioiden ollessa ennallaan suunnilleen niin, että yhteisövero ei nouse tai laskee ehkä hieman.

unohdetaan naisen euron nostamisyritykset, koska: sitä vastaan on ammatilliset mieltymykset, ei haluta mahdollista työsuhteen katkeamista raskauden takia, naisten oleminen lasta hoitamassa.
ennenkaikkea miehet ovat mieltyneet ammatteihin, joissa tienaa enemmän, kuten kaupalliset alat. naiset-miehet keskustelu vie aikaa muulta keskustelulta.

revitään alas työntekijän irtisanomissuojaa, koska irtisanomissuoja innostaa ehkä työntekijää valittamaan ehkä turhasta. irtisanomissuoja tuo myös rakenteellistas työttömyyttä. laitetaan irtisanomissuojat vakioiksi kaikille.

valtion ei pidä ostaa ympäristöä saastuttavaa firmaa, vaan hankkia jos hankkii puhtaan sellaisen.
1055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

voi olla, että sekä kaikki asiakkaat ja yritykset voittaisivat alvin laskusta ja tuloveron nostosta, koska hinnat ehkä laskisivat ja joidenkin asiakkaiden tulot laskisivat

Äänestä

Ei tarvi tehdä yhtään mitään. Kohta kun olemme Liittovaltiossa niin sieltä annetaan toiminta ohjeet miten asiat nyt hoidetaan.

Äänestä
  • Ne ohjeet on jo annettu aikoja sitten, nyt niitä vain toteutetaan. On toteutettu jo 80-luvun lopulta lähtien.

    Äänestä

lisaä teoriaa

ehdotus, että ihmiset saisivat lukion arvosanaksi kokonaisvaltaisen arvosanan ja ainekohtaiset arvosanat poistuisivat, on huono, koska se jaottelisi ihmisiä paljon enemmän kuin entinen järjestelmä. samoin kaikenlainen maallinen ihmisten jaottelu sosiaalisiin luokkiin on huono.

se, että olisi jaoteltu korkeaan luokkaan helposti ylpistää. vastaekohtaisesti huono luokkka helposti innostaa määrän L itseään kohtaan halveksuntaan, pelkoon, joka aiheutuu omasta riittämättömyydestä. Nuo äsken mainitut kohdat saattavat kohdistua keneltä tahansa mihin tahansa luokan edustajaa kohden.

Ei myöskään keskiluokka - käsitteestä ole hyötyä, koska se innostaa rajoittamaan kenen tahansa piirteitä ei erinomaiseksi tai ei tosi huonoksi.

Äänestä

se, että sanotaan, että pitää kasvattaa lapset niin, että heillä ei ole valmiita sukupuolirooleja työelämässä on huono, koska:

jos nyt on tilanne 70/30 toimistotyössä naisten hyväksi, niin sitten miehet ovat jossain toisessa alalla vahvoilla. Mitä ihmettä se meitä hyödyttää tämä ihmisten siirtely alalta toiseen tai ennakoiva siirtely. Jos mies on enemmän mieltynyt vaikka kuorma-autokuljettajan tehtävään ja nainen toimistotyöhön, niin mitä vikaa siinä on? Ei ihmisten ennakoivalla ammatilliselta siirtelyllä voi estää työttömyyttä.

jos poika kasvatetaan ajattelemaan, että mies sopii hän sopii auton ajajaksi enemmän kuin johonkin toiseen, niin se antaa ehkä tytölle tilaa motivoitua vaikka päiväkotityöntekijäksi. näin ollen tilanne on winwin, molemmille jotakin.

lopuksi sanon, että ennakkoluulo 50/50 on ennakkoluulo siinä missä muutkin ennakkoluulot edellämainitussa asiassa. Naisille on varmasti vaikeampaa jotkut työt, kuten fyysiset työt ja ehkä matemaattiset työt, niin tuskin sen kannattaa olla kaikissa kohdin 50/50.

Äänestä

Jaetaan kaikki Suomessa maksettava ansiotulo tasan koko työvoiman kesken. Se tekisi ehkä kolme donaa bruttona per kk per sierainpari. Kyllä sillä elelisi, sillä hinnat laskisivat pakon edessä kulutuskysynnän edellyttämälle tasolle. Sitä paitsi olisi hauska seurata, mitä uusia pätemisen muotoja ihmiset keksisivät, kun ansiotuloilla päteminen ei tulisi enää kysymykseen. Nimittäin siitähän lähdetään, että roskakuskin työ on vähintään yhtä arvokasta kuin kauluspellenkin.

Äänestä

laittelen mää tähän, että

jos olisin USA n presidentti, niin laittaisin sotakaluston jäihin rahaa kuluttumasta ja suuresti kaikenlaisia tukia ja erityisesti kissanristiäismenoja pois, mutta velkoja ei pidä olla maksamatta. Ei nyt ole aika siellä lisäresurssoida ainakaan terveyshuoltoa.

Äänestä
  • lisään vielä, että ei pidä olla esimerkkinä olla maksamatta velkoja, koska se innostaa velkojen maksamatta jättämiseen toisia ja itseä.

    USA on niin velkainen, että sen velka on suuri luonnollinen uhka ja siksi sotilaalliset uhat ovat velasta johtuvia uhkia pienemmät. USA: lla on massiivisesti sotaresursseja. Ei niitä tarvitse ollenkaan niin paljon kuin taloudellisesti uhatonta maailmaa.

    Äänestä

Irtisanomissuoja on jo nyt Suomessa euroopan heikoin, siis yksityisillä aloilla. Valtiolla ja kunnalla viranhaltijat roikkuvat viisi vuotta irtisanomissuojan voimalla vaikkei olisi mitään tekemistäkään. Siinä ei ole kyllä vähäisintäkään järkeä.

Julkisen sektorin palkkoja on leikattava, ei voi olla tervettä että valtio on palkkajohtaja!

Äänestä

Olette aivan pihalla, ei leikkauksilla ja säästöillä pystytä maksamaan jonkun bittirahoilla tehtyjen kuplatalouksien velkoja, päin vastoin leikkaukset romuttavat kotimarkkinat ja pienet yritykset kaatuvat työttömyys kasvaa.

Sisäinen devalvaatio vain romuttaa talouden.

"Valuuttakurssin muuttamisen sijaan toinen ja ainoa vaihtoehto on sisäinen devalvaatio, mikä pääsääntöisesti sisältää palkkatason ja eläkkeiden reippaan laskemisen ja mittavat budjettileikkaukset. Ei ole enää mielipidekysymys, miten sisäinen devalvaatio kohtelee kansalaisia, etenkin niitä köyhempiä sellaisia. Tuoreita esimerkkejä on Välimeren rannalla. Asia on jauhettu IMF:n, Saksan Ifo-instituutin ja oikeastaan kenen tahansa voimalla jo huolella ja riittävän kattavasti.

Käytännön ero sisäisen ja ulkoisen devalvaation välillä on yksinkertainen: sisäinen ei oikein toimi ja vie toimiakseen tuhottomasti aikaa (puhutaan ehkä kymmenestä vuodesta), lisäksi se tuppaa kyykyttämään kansantalouden reippaanlaisesti. Se on myös altis poliittisille vaikeuksille ja jarruttelulle (kuten on myös nähty) ja johtaa helposti ääriliikkeisiin ja levottomuuksiin (kuten on myös nähty)."

http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/151822-eurooppa-yhtenaistyy#comment-2366266

Äänestä

Kommentoi aloitusta


khg,nc kirjoitti:

uskoakseni joidenkin pitää luopua jostain ainakin vähäksi aikaa, että Suomessa hyvinvointi nousee.

ja näin se voisi tapahtua:

nostetaan tuloveroa ja palkat ei nouse (tappiota joilllekin, mutta kokonaisuutta katsoessa asiat nousee. myöskin tuloerot laskee, ja se on ajateltu olevan hyvinvointia tuottavaksi.)

tuloverolla saatavasta rahalla alennetaan alvia, näin Suomeen saadaan investointeja

muiden asioiden ollessa ennallaan suunnilleen niin, että yhteisövero ei nouse tai laskee ehkä hieman.

unohdetaan naisen euron nostamisyritykset, koska: sitä vastaan on ammatilliset mieltymykset, ei haluta mahdollista työsuhteen katkeamista raskauden takia, naisten oleminen lasta hoitamassa.
ennenkaikkea miehet ovat mieltyneet ammatteihin, joissa tienaa enemmän, kuten kaupalliset alat. naiset-miehet keskustelu vie aikaa muulta keskustelulta.

revitään alas työntekijän irtisanomissuojaa, koska irtisanomissuoja innostaa ehkä työntekijää valittamaan ehkä turhasta. irtisanomissuoja tuo myös rakenteellistas työttömyyttä. laitetaan irtisanomissuojat vakioiksi kaikille.

valtion ei pidä ostaa ympäristöä saastuttavaa firmaa, vaan hankkia jos hankkii puhtaan sellaisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu