Palkkailmiö pysähtyi Suomessa: ”Tutustu tähän, Timo Soini”

Uusi Suomi
Luotu:
8.10.2013 14:12

Kansanedustaja Taja Filatov ihmettelee epätasa-arvoista tilannetta Suomessa.

Kotimaa
|
Palkkaerot

Tasa-arvokehitys uhkaa ottaa takapakkia Suomessa, kertoo kansanedustaja Tarja Filatov (sd.). Hän neuvoo perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia (ps.) tutustumaan uusiin tutkimustietoihin naisten ja miesten välisistä palkkaeroista.

Filatov viittaa Tilastokeskuksen vielä julkaisemattomaan selvitykseen. Hän pitää hälyttävänä, että miesten ja naisten välinen palkkaero ei ole kaventunut, vaikka naiset ovat korkeammin koulutettuja kuin miehet.

Filatovin mielestä on huolestuttavaa, että lukuisista tutkimuksista ja tilastotiedoista huolimatta miesten ja naisten välisiä palkkaeroja yhä kyseenalaistetaan.

–Esimerkiksi Timo Soini väitti eduskunnan täysistunnossa, että miesten ja naisten välisissä palkoissa ei ole eroja. Hän kyseli, mistä sellainen työ löytyy, Filatov kertoo tiedotteessaan.

Filatov kehottaa Soinia tutustumaan Tilastokeskuksen uusiin selvityksiin.

–Emme saa hyväksyä tilannetta, jossa nainen saa samasta työstä viidenneksen vähemmän palkkaa kuin mies, joskus jopa 40 prosenttia vähemmän, kuten tilastokeskuksen tiedot kertovat, Filatov kommentoi.

Filatovin mielestä luottamushenkilön oikeutta päästä kiinni palkkatietoihin pitäisi lisätä.

–Palkoista on uskallettava puhua työpaikoilla. Samasta työstä pitää maksaa samaa palkkaa, hän sanoo.
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kotimaan politiikkaa kirjoitti:

Palkkailmiö pysähtyi Suomessa: ”Tutustu tähän, Timo Soini”

Uusi Suomi
Luotu:
8.10.2013 14:12

Kansanedustaja Taja Filatov ihmettelee epätasa-arvoista tilannetta Suomessa.

Kotimaa
|
Palkkaerot

Tasa-arvokehitys uhkaa ottaa takapakkia Suomessa, kertoo kansanedustaja Tarja Filatov (sd.). Hän neuvoo perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia (ps.) tutustumaan uusiin tutkimustietoihin naisten ja miesten välisistä palkkaeroista.

Filatov viittaa Tilastokeskuksen vielä julkaisemattomaan selvitykseen. Hän pitää hälyttävänä, että miesten ja naisten välinen palkkaero ei ole kaventunut, vaikka naiset ovat korkeammin koulutettuja kuin miehet.

Filatovin mielestä on huolestuttavaa, että lukuisista tutkimuksista ja tilastotiedoista huolimatta miesten ja naisten välisiä palkkaeroja yhä kyseenalaistetaan.

–Esimerkiksi Timo Soini väitti eduskunnan täysistunnossa, että miesten ja naisten välisissä palkoissa ei ole eroja. Hän kyseli, mistä sellainen työ löytyy, Filatov kertoo tiedotteessaan.

Filatov kehottaa Soinia tutustumaan Tilastokeskuksen uusiin selvityksiin.

–Emme saa hyväksyä tilannetta, jossa nainen saa samasta työstä viidenneksen vähemmän palkkaa kuin mies, joskus jopa 40 prosenttia vähemmän, kuten tilastokeskuksen tiedot kertovat, Filatov kommentoi.

Filatovin mielestä luottamushenkilön oikeutta päästä kiinni palkkatietoihin pitäisi lisätä.

–Palkoista on uskallettava puhua työpaikoilla. Samasta työstä pitää maksaa samaa palkkaa, hän sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu