Kiusaa alaisiaan.
Oulun vankilan johtaja syytteessä
rse ouv
71199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vankilasta päin?
Kyngäksellä on ollut tapana ottaa aina joku kiusaamisen kohteeksi. Hän on kohdistanut kiusaamista alaisiinsa rikosseuraamusesimiehiin ja aikaisempiin apulaisjohtajiin. Kun itse arvostelin Kyngäksen toimia johtajana, hän uhkasi laittaa minut KELAN työkyvyn arviointiin. Lisäksi Kyngäksellä oli tapana urkkia työntekijöiden sairauslomasyitä mm. Oulun vankilan sairaanhoitajilta.
Naispuolinen K.....mäki
Ei Oulun vankilan sh tiedä mitään henkilökunnan saikuista eli enpä usko. Jospa Kyngäs on vain oikeudenmukainen ja haluaa ettei perseennuolijat ja sisäsiittoinen vartija-aines mene työn laadun ja tuottavuuden edelle? Se voi tuntua Kiusaamiselta, kun ei saa sukulaisia ottaa töihin huonontamaan tasoa. Oulun vankilassa on perseennuolenta ollut aina edellytys työsopimuksen jatkumiselle. Työkaveria on myöskin hyvä käydä aina haukkumassa pomoille ja kytätä. Sitten kannattaa olla VIP-ihmisten kaveri.
Oulun vankilaan sosiaaliohjaajat epäpäteviä. Moni tutkintavanki, jäänyt ilman toimeentulotukia, joka kuuluu vangille. Vangit velkaantuu, kun joutuvat lainaan rahaa omaisilta.
kätköltä voi hakee rahaa
Kurdipedofiilit eivät tarvitse muuta kuin karkotuksen välittömästi vapauduttuaan.