Suosittelen sinulle Lissu hakeutumista psykiatrille ja psykologin juttusille. Näin alan ammattilaisena viesteistäsi paljastuu minulle suunnaton yksinäisyys, ahdistuneisuus ja katkeruus. Yleinen paha olosi. Olet selvästi tullut entisen puolisosi jättämäksi, josta syytät miehen uutta puolisoa. Katkeruus tuhoaa ihmisen sisältä. Et selvästikään kykene tätä katkeruutta kitkemään itseksesi pois. Se on ymmärrettävää. Petetyksi tulemiseen ja avioliiton loppumiseen liittyy paljon vihan, onnettomuuden ja pelon tunteita.
Minä tiedän sen, petettynä ja jätettynä kolme vuotta sitten. Olen 39-vuotias, käynyt terveydenhoitoalan koulutuksen. Työskennellyt psykiatrisella osastollakin pidemmän aikaa. Silti olin murtunut ja hädissäni. Minä kävin työterveyspsykologin juttusilla viitisen kertaa. Psykoterapiaa en tarvinnut. Selvisin vuoden huonomman ajan jälkeen. Aloin miettiä elämääni uudestaan. Mieheni rakastui toiseen naiseen. Ainoa keino oli selvitä, käsitellä asiat ja oppia uuteen, kovinkin erilaiseen elämään. Elin lasten kanssa viikot, viikonloput on ollut miehen luona. Miehen uusi avovaimo on lastentarhanopettaja ja pitää lapsiamme hyvin, lapset kehuvat kovasti tätä uutta äitipuolta. Ajattelin, että minun on myös jatkettava elämää, olen nuori vielä. Tapasin tänä vuonna miehen, jonka kanssa oli paljon yhteistä. Huomasimme kuuluvamme yhteen. Asumme yhdessä eikä kummallakaan ole toistemme lapsia vastaan mitään. Molemmat tietävät mitä tulee tehdä, että uusioperheessä tulee asiat toimimaan. Olemme aikuisia luotettavia ihmisiä näissä molemmissa perheissä ja lapset viihtyvät jokaisessa kodissaan. Vietimme kerran jopa illallisen entisen mieheni ja tämän naisystävän kesken. Keskustelimme yhteisesti toiveistamme lapsenkasvatukseen liittyen. Meillä oli ihan hauska ilta. Lapset ovat kaikki jo teini-ikäisiä. Jopa ymmärsin oikein hyvin, miksi entinen mieheni rakastui tähään uuteen puolisoon, nainen oli kerrassaan hurmaava. Meillä kaikilla on yliopisto tai ammattikorkeakoulututkinnot. En ole enää vihainen tai katkera. Entinen mieheni on onnellinen uudessa avoliitossaan, minä omassani ja lapset ovat tyytyväisiä.
Meillä on vain yksi elämä käytettävissä. Toivon Lissu todella, että pääset vihastasi eroon. Mutta et onnistu siinä yksin. Jos olisit toipunut, olisit jatkanut jo elämääsi. Ei ole normaalia kirjoitella jatkuvasti tänne näistä samoista asioista. Itse tulin palstalle lähinnä katsomaan muiden kokemuksia uusioperhekuvioista ja pisti silmääsi tuo suunnaton paha olosi. Jos et itsesi, niin lastesi vuoksi. Lasten on paha olla, jos näkevät sinun voivan huonosti. Sinulla on oikeus ja velvollisuus päästä jatkamaan elämääsi ja siihen saa apua, jos ei yksin jaksa. Viha kuluttaa sinut sisältä.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Lissu on kollektiivinen likasanko. Lissu on ruma graffiti vanhan kauniin talon seinään spayattuna. Lissu on tahraava hajupommi, mätä muna joka viskataan joka keskusteluun, sitä varmemmin mitä kiinnostavampi ja vilpittömämpi aihe on.
Lissu on sairasta palstahuumoria, käsite joka on varma vuorovaikutuksen pilaaja.
Olen ymmärtänyt, että tämä "Lissuksi" haukuttu kirjoittaja on mies, toki hän silti voi olla "tullut entisen puolisonsa jättämäksi, josta syytää miehen uutta puolisoa", jos hän on homomies.
Uskon, että hän on noin 30-36-vuotias mies ja lapseton. Hän on seksuaalisesti turhautunut ja hänellä on jonkinlainen viha-rakkaussuhde naisiin. Itseäni ei enää jaksa edes huvittää nämä Lissun kirjoitukset, kuten aiemmin. Nykyisin päälimmäinen tunne on sääli.
minä taas olen tullut siihen päätelmään, että "lissu" on fiktiivinen henkilö, eli oikeesti ei ole olemassakaan, vaan joku on palkattu kirjoittamaan noita älyttömiä, profosoivia tarinoita, joihin on helppo saada kriittisiä vastauksia..
No ei ole palkattu, päästään sekaisin oleva jätetty nainen. Jätetty jo 10 vuotta sitten. Eikä ole ihme että tuli jätetyksi, kun noin sekaisin on. "lissu" on olemassa täällä jonkun näppäimistön takana. Tunteehan ko. kirjoittaja itsekkin jo nimensä.
Tuo mies haluaa meidän luulevan, että hän on tuollainen, niinkuin kirjoitit: "päästään sekaisin oleva jätetty nainen. Jätetty jo 10 vuotta sitten".
Ehkäpä sinä olet juuri tuo Lissu-mies?
Ehkäpä sinä olet itse tuo "päästään sekaisin oleva jätetty NAINEN"? Kun noin hyvin "tiedät"?
Hahaa, Siis osui ja upposi. :)
Mukava keskustella ihan tämän kuuluisuuden eli Lissu-miehen kanssa. Mitä kuuluu? Osuiko määritelmäni kuinka tarkkaan oikeaan? Mistä tämä naisvihasi johtuu?
Minuun ei ole osunut mikään sinun olettamuksesi. Taidat olla aika sekaisin päästäsi. Lissun tarinoista kyllä tulee esiin ettei ole mies.
Turhaa pyristelet. Lissu on paljastunut jo turhautuneeksi, naisia vihaavaksi mieheksi. Tuo nimimerkkisi sopii kyllä hyvin "lissulle". :)
Sinä olet tuo lissu, kun niin fanaattisesti syytät toisia. Ja et ymmärrä selvää suomenkieltä. Sekin on merkki lissuudestasi.
Eikös tuo fanaattisuus sovi hirveän hyvin sinuunkin? Sitä paitsi tuo raivopäisyytesikin sopii hyvin alussa kuvaamaani mieheen. Miksi vihaat?
Älä viitti. Keksi edes sivistyssanat itse, äläkä matki.
Oooh, oliko siellä joku sivistyssana? :O
Voisit vastata selvään kysymykseen. Miksi olet niin vihainen? Ja lisäkysymyksenä, miksi et millään suostu hyväksymään sitä ajatusta että "lissu" on mies, joka on hiukan kukkuu?
Ompas kermansavi tyhmä, kun ei tunnista sivistyssanoja ja sitten vielä ilkkuu asiasta. Kannattaisiko sinun lukea enemmän. Moni asia selkenee sinulle, kun sivistät itseäsi.
Etkö enää kehdannut käyttää tuota sinulle niin erinomaisen hyvin sopivaa nickiä, rakas seinäkellosekaisin? ;)
Kerro nyt, miksi vihaat naisia niin paljon, että haluat mielikuvituksessasi muokata lissusta tietyntyyppisen NAISEN, vaikka hän oikeasti on MIES (tai vähän sen tapainen), joka nauttii siitä, kun saa akat tappelemaan. :D
Hyvä kermansavi, on todella vainoharhaista sinulta kuvitella, että kirjoittajat täällä ovat samoja. Minä olen uusperheessä elelevä äiti. En vihaa naisia, enkä vihaa miehiä, enkä ole tuo kuvittelemasi lissu.
Mitä olen tätä palstaa lukenut ja sen perusteella itselleni profiloinut lissun, niin hän on mielestäni nainen. Petetyksi ja jätetyksi tullut nainen.
Mutta sinä tiedät hänen olevan mies? Varmaksi tämän tiedät? Mistäköhän ;-)?
Missä ja miten tämä palstan lissuksi kutsuttu on paljastunut mieheksi? Minulta tämä on jäänyt huomaamatta?
Lukekaa keskustelun aloitus "Lissun tarina".
Sellainen Lissu on. Siihen on kiteytetty kaikki mitä hän on täällä vuosien aikana höpöttänyt. Veikkaan, että tosielämä menee aikalailla samalla tavoin.
Siinä tarinassa ei oltu kuvattu Lissua tai tavallaan siinä oli kuvattu sellaisena, kuin provoaja haluaa meidän tuon hahmon käsittävän.
Tämän tissimaidosta tykkäävän Lissu-miehen jutut olivat vain uponneet erittäin otolliseen maaperään.
Lissu on 27-vuotias mielenterveyseläkkeellä oleva Janne Kuivajärveltä.
"Sinkku" (neitsyt ja sellaisena pysyy) jonka ainoa harraste on netissä provoaminen.
Eli tuo "seinäkellosekaisin"ko? Vai onko "seinäkellosekaisin" yksi Lissumiehen uhreista?
Voi voi teitä sivusta seurannut ja kerman savi, minä en ole lissu, enkä ole lissun uhrikaan. Olen kyllä eronnut lasteni isästä vuosia sitten, nyt olen toisessa avioliitossani. Lissu ei ole tehnyt minulle henk.koht. mitään, tuo mieleltään sairas nainen. Mutta täällä hänen kirjoitelmiin ja syyttelyihin olen väsynyt. Ne toistavat aina samaa asiaa.
Vuodesta 2004 hänen kirjoitelmiaan on kuulemma täällä. Kyllä niistä on tullut selväksi että on nainen, jätetty nainen, pettynyt nainen, katkera nainen.
Kerman savi: Mistä tuo pakkomielteinen ajatuksesi lissun miehyydestä? Tunnut tietävän nin varmaksi asian, ja pakko syötät sitä täällä ja jyräät haukkumalla toisten mielipiteet asiasta? Oletko tuo lissu kuitenkin ihan itse? Kun noin varma siitä olet?
Ja tuosta lissun tarinasta, senkin laitat lissun itsensä tekemäksi. Jokainen tätä palstaa säännöllisesti seuraava (minäkin uusperheellisenä naisena) osaa erottaa tuon kertomuksen ja lissun kertomuksest toisistaan. Ja tuo tarina kuvastaa lissusta saatua kuvaa erittäin hyvin, voi samaistua siihen että, hänen elämänsä on kuta kuinkin noin mennyt.
Minä toivotan sinulle nyt hyvää päivän jatkoa ja hyvää viikonloppua. Lähden tästä työmaalle ja sitten vietän aikaa perheeni kanssa viikonloppuna.
Ps. tuo syväluotaava psykoanalyysisi käyttämästäni nimimerkistä on huvittava, kovasti vietät aikaa miettien kaiken takoitusta täällä.
"seinäkellosekaisin" tuli siitä että ajattelen lissun olevan vanhan sanonnan mukaisesti "sekaisin kuin seinäkello", mutta tuo sanankäänne oli varattu jo, joten niin en voinut laittaa omaksi nimimerkikseni.
Tämä palsta ei ole olemattoman Lissun elämän ruodintaa varten, olette yhtä Lissuja, jotka koko asiasta kirjoittelette.
Tämän pitäisi Keskusten aiheena on uusperhe. Joten asian pitää koskettaa uuseperheen elämää laajalla skaalalla. Tämä ei ole haukkumis tai mollaamispalsta vaan asian käsittelyn palsta.
Toisen kirjoittama voi olla toiselle punainen vaate, mutta niinhän elämässä on, että kun jokin sattuu, suututaan eikä ymmärretä katsoa siihen omaan peiliin, jospa olisikin otettava opiksi eikä alkaa mollata ja nimitellä.
Täällä kirjoitettaessa on sekin hyvä asia, että ei tunneta toisia kirjoittajia, joten ei tarvitse suuttua eikä edes tuoda esiin, että nyt kalskahti, koska kirjoituksista todella voi todella oppia näkemään asioita eri valossakin, kukin tekee loppujen lopuksi itse omat päätöksensä. Olisi hyvä jos se päätös saisi jonkun täällä olleen kirjoituksen ansiosta järkevän linjan.
Nyt jääköön Lissuttelu historiaan ja tilalle tulkoon asiallinen ja kunnioittava kirjoittelu, mutta siosita pitää uskaltaa täällä kirjoittaa totuuden mukaan, vain silloin on mahdollista saada sitä tietoa oikealla tavalla, josta sitten joku voi saada apua tilanteeseensa ja ajatusmaailmaansa.
Kukaan ei ole täydellinen, mutta ajatuksiiaan voi työstää.
Selvästikään Lissu ei ole mies, sen pystyn jo ammattini puolesta toteamaan. "Lissu" on myös helppo diagnosoida; normaali eroprosessi, siis tässä asiassa täytyisi tietää onko Lissun avioliitto ollut kuinka "normaali" (jota sitäkin epäilen), on pitkittynyt, se ei siis vuosiin ole ollut eroprosessia vaan koteloitunutta katkeruutta. Lisäksi Lissu on yhdistänyt oman minuutensa lapsiinsa, hän ei puhu "minusta" vaan "meistä". Lissulla on osin jopa jonkinasteisia psykoottisia läpilyöntejä. Mutta summa summarum, onko olemassa monia eri Lissuja. Täälä tarkoitan siis sitä, että varsinaisen "Lissun" tunnistaa hänen kirjoitustavastaan, jossa on runsaasti kirjoitusvirheitä ja aina käytössä me muoto. Toisaalta Lissulla saattaa olla ns. "matkijoita" jotka kieliopillisesti kirjoittavat erilailla, mutta joiden kirjoituksessa on selkeästi nähtävissä yhteys "Lissun" kirjoituksiin. Yksi vaihtoehto on, että Lissu kirjoittaa kirjoituksiaan ns. dissoatiivisissa tiloissa, jolloin esim. tietyssä tilassa ollessaan, hän ei tee kirjoitusvirheitä tai käytä jatkuvasti määreenä meitä. En osaa varmaksi sanoa, ja tuskin kukaan. Mutta siitä olen melko varma, että Lissu ei ole provo, hänestä puuttuu se tietynlainen ristiriitaisuus, joka provoilla aina ennen pitkää tulee jossakin kohtaa esille. Sen tiedän, että Lissu on, kuten me palstan lukijat olemme hänet nimenneet, on ehdottomasti avun tarpeessa oleva ihminen, ja täytyy myöntää, että olen myös huolissani hänen lastensa mielenterveydestä. On kovin helppoa ajatella että tämä on vain tälläinen "virtuaalimaailma", totuus on tuolla kaukana, eikä kosketa. Mutta kun mietin joskus, että oikeasti, jossakin on tämä ihminen lapsineen, jotka siis ovat jollakin tavalla äitinsä jatkeita, ja joka ei voi olla aiheuttamatta traumoja, niin mietin, mitä voi tehdä? Totuus on, ettei mitään, muutakuin muistaa, että vaikka täällä on niin kovin helppo nimettömyyden turvin kohdella toista miten tahansa, ihmiset ajattelisivat, että tämä "virtuaalimaailma" voi toimia samanlaisena kiusaamisfoorumini kuin koulunpiha tai työpaikan kahvihuone. Onko niin, että pahimmat "virtuaalikiusaajat" ovat myös näitä tosielämän kiusaajia? Tämä nyt eksyi hieman asiasta, mutta halusin herättää ihmisiä miettimään myös sitä.