Lähivuosina edessä on tärkeitä vaaleja: muiden muassa Euroopan parlamentin vaalit ja Suomen eduskuntavaalit. Siksi ei ole samantekevää, keitä näihin elimiin valitaan. Kansalaisten on aika valveutua ja aktivoitua. Pääviestini on se, ettei päätöksiä tekemään pitäisi päästää enää niin sanottuja säätäjätyyppejä.
Säätäjätyyppi on poliitikon irvikuva. Lähinnä luonnevikainen, vainoharhainen ja omasta vallastaan nauttiva sadisti. Tämän tämmöisen poliitikon aika kuluu kyttäämiseen. Seisomiseen päivät pääksytysten ikkunaverhojen takana kyttäämässä, mitä kaikkea kauheaa maailmassa tapahtuu, minkä jälkeen sitten kun kadulla ajava auto esimerkiksi näyttää kulkevan säädettyä lujempaa, ryhtyy sitten oitis kiristämään sanktioita, lisäämään valvontaa ja vaatimaan auton ottamista valtiolle.
Tällainen säätäjä ei kykene abstraktiin ajatteluun, vaan hänen henkinen kapasiteettinsa nojaa vankasti konkreettisiin operaatioihin. Se tarkoittaa, että jos jokin asia ei ole konkreettisesti, käsin kosketeltavasti, läsnä tässä ja nyt, niin tätä asiaa ei ole olemassakaan. Tällainen konkreettinen asioihin pitäytyminen ei mahdollista asioiden syy-seuraussuhteidenkaan pohtimista välittömiä havaintoja pidemmälle.
Tuossa liikenne-esimerkissä osaava poliitikko alkaisi oitis pohtia sitä, miksi ihmisellä on kiire, koska nopeudet ovat mitä ilmeisimmin kiireen aiheuttama reaktio. Osaava poliitikko lähtisi oitis miettimään aiheutuuko kiire kapitalistisen tuotantojärjestelmän käytännöistä, lakisääteisistä aukioloajoista tai väärin suunnitellusta tiestöstä. Sen sijaan kyttääjä-säätäjä lähtee olettamuksesta, että ylinopeudella ajava autoilija on lähtökohtaisesti rikollinen, jota pitää rangaista. Ja mitä ankarammin sitä tervehdyttävämpää se vääränlaisen säätäjän mielestä on.
Näyttää myös siltä, että kyttääjien määrän lisääntyminen lisää myös kytättävää, koska mitä enemmän kyttäämistaipuvaista päätöksentekoa syntyy, sitä yksityiskohtaisempaa sääntelyä syntyy, mikä taas lisää entisestään tarvetta kytätä niin, että lopulta kaikki järkevä yhteiskunnallinen toiminta lamaantuu täysin. Tämä ilmiö on käynyt erityisen selvästi ilmi sen jälkeen, kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi.
Vaikka kotimainen lainsäädäntö periaatteessa on alisteinen Euroopassa tehdyille päätöksille, niin se ei tarkoita sitä, etteikö täälläkin säänneltäisi. Ei, vaan kotimainen sääntely tulee tuon ylhäältä sanellun sääntelyn lisäksi. Ja viime aikoina kaiken lisäksi suorastaan villiintyneenä. Näyttää siltä, että eduskunta ja Bryssel kävisivät suorastaan kilpaa siitä, kuka säätää villimmin. Eikä voi välttyä tunteelta, että Suomi vetää jopa pidemmän korren.
Missä päin maailmaa täytyy ostoksetkin tehdä ostosta näkemättä? Ei varmaan muualla kuin Suomessa? Tosin sitten määrämuotoisen tervehtimisen estävät lait ja asetukset lienevät tuontitavaraa, jota sitten paikallinen kyttäysinstituutio täysimittaisesti hyödyntää, erityisesti poliittisia vastustajia eliminoidakseen.
Paitsi autoilijat, niin myös sosiaaliturvan varassa elävät ovat nykyisen kyttäysinstituution määrittelemiä lähtökohtaisia rikollisia, joita ikkunaverho heiluen kytätään 24/7. Normikyttääjän aivokapasiteetti ei tässäkään yllä kysymään, miksi ihmiset elävät sosiaaliturvan varassa. Ei, vaan oletus on se, että taustalla on rikollinen mieli, joka pakottaa ihmisen "elämään toisten rahoilla", kuten porvarit tyypillisesti asian näkevät. "Toisten rahat" tarkoittaa porvarien kielellä tietysti porvarien rahoja, joiksi porvarit verorahat näkevät.

Vastaukset 33
Vanhimmat
Ilmarinen:
"mitä kaikkea kauheaa maailmassa tapahtuu, minkä jälkeen sitten kun kadulla ajava auto esimerkiksi näyttää kulkevan säädettyä lujempaa, ryhtyy sitten oitis kiristämään sanktioita, lisäämään valvontaa ja vaatimaan auton ottamista valtiolle."
"Tuossa liikenne-esimerkissä osaava poliitikko alkaisi oitis pohtia sitä, miksi ihmisellä on kiire, koska nopeudet ovat mitä ilmeisimmin kiireen aiheuttama reaktio. Osaava poliitikko lähtisi oitis miettimään aiheutuuko kiire kapitalistisen tuotantojärjestelmän käytännöistä, lakisääteisistä aukioloajoista tai väärin suunnitellusta tiestöstä. "
Jos tuo Ilmarisen ihannoima, vapaasti ylinopeutta kaahava kommari ajaisi lapsen yli ja tappaisi hänet niin Ilmarisen mielestä osaava politiikko alkaisi oitis pohtia miksi ihmisellä on niin kiire. Ei siinä osaavaa politiikkoa kiinnosta piittamattomuus laeista ja säännöistä eikä varsinkaan auton alle kuollut lapsi. Kuulostaa jotenkin sairaalta!
Eikö mieleesi juolahtanut, että olet juuri kuin tuo halkoa heiluttava kyttääjä. Vertauskuva.
Jos ihmisillä ei olisi kiirettä, niin tuo lapsesi voisi vaikka asua siinä ajotiellä tai siihen voitaisiin asentaa vaikkapa leikkirinki ja kaikilla autoilijalla olisi aikaa väistellä. Ei, kyllä tuo kyttääminen, se se vasta sairasta on.
Ymmärrän kyllä kantasi. Jokainen yksilö saa mielestäsi rellestää niinkuin haluaa, muista piittamatta ja kenenkään valvomatta. Ei näiden viattomien uhrien kohtalo sinua kiinnosta.
Onko ymmärryksessäsi vika? Jos rellestämisen aihetta ei ole, ei ole rellestämistäkään. Näin yksinkertaista se on. Mutta kun asioiden syihin ei kiinnitetä huomiota, niin ainoaksi, typeräksi, keinoksi jää useinkin vain seurauksiin puuttuminen, ja rellestäminen sen kuin jatkuu.
Se on kuule ihmiskäsitys, joka ratkaisee. Kun lähtökohdaksi otetaan se, että jokainen ihminen jo lähtökohtaisesti on kriminaali, niin sehän näyttää tuovan oikein tyydytystä, kun päästään RANKAISEMAAN.
Oletko pyrkimässä politiikkaan?
"Onko ymmärryksessäsi vika? Jos rellestämisen aihetta ei ole, ei ole rellestämistäkään."
Kun otit tuon liikennekyttäämisen esimerkiksi niin poistaisitko kaikki nopeusrajoitukset? Silloinhan ei voitaisi ketään kytätä kun ei olisi rajoituksia.
Kysymyshän oli rajoitusten rikkomisen syistä. Ei siitä, etteikö järkeviä rajoituksia voisi olla.
Oma kommenttisi:
"Sen sijaan kyttääjä-säätäjä lähtee olettamuksesta, että ylinopeudella ajava autoilija on lähtökohtaisesti rikollinen, jota pitää rangaista. Ja mitä ankarammin sitä tervehdyttävämpää se vääränlaisen säätäjän mielestä on."
"Ei siitä, etteikö järkeviä rajoituksia voisi olla. "
Eli pitääkö nyt kuitenkin olla järkeviä rajoituksia vai silittää ylinopeutta ajavien päitä ja pitää heitä sankareina? Kumpaa mieltä nyt olet?
Katsos, ideaali tilanne on se, että jos maailma pystyttäisiin suunnittelemaan täydelliseksi, niin mitään sääntöjä ei tarvittaisi, vaan ihmiset osaisivat toimia oikein luonnostaan. Mutta valitettavasti elämme epätäydellisessä maailmassa, jota vielä mahdollisimman epätäydelliset poliitikot tekevät vielä epätäydellisemmäksi, niin näissä olosuhteissa lienee tyydyttävä vielä joihinkin sääntöihin. Mutta tästä huolimatta pitäisi pyrkiä siihen, että näitä säätöjä olisi kuitenkin mahdollisimman vähän. Tähän päästäisiin, kun päättäjiksi valittaisiin nykyistä kyvykkäämpää ainesta ja saataisiin ainakin nämä himosäätäjät vaikka atomitehtaalle säteilyarvoja kyttäämään.
on kovaa vauhtia menossa siihen suuntaan, että ennenkuin nait akkaasi kannattaa kohta ottaa kirjallinen suostumus, ettei seuraavana päivänä tule syytettä raiskauksesta.
Joka epäkohtaan ainoa politiikkojen ja niuhottajien ehdotus on uusi laki?
Jokainen normisuomalainen rikkoo takuulla puoltakymmentä lakipykälää joka päivä.
Vähintään puoltakymmentä. Enäähän ei uskalla edes naapuria tervehtiä ilman että syytetään natsiksi. Ainakin pitää olla tarkka sen suhteen missä kulmassa käsi heilahtaa. Raja lienee 45 astetta.
"Katsos, ideaali tilanne on se, että jos maailma pystyttäisiin suunnittelemaan täydelliseksi, niin mitään sääntöjä ei tarvittaisi, vaan ihmiset osaisivat toimia oikein luonnostaan."
Sieltähän se tuli. Kapi/Ilmarinen jos maailma pystyttäisiin... ei tarvittaisi....ihmiset osaisivat...
Noinhan se menee. Jos tie esimerkiksi tehdään mutkaiseksi ja kuoppaiseksi, niin on todennäköisempää, että auto suistuu tieltä kuin jos tie olisi suora ja tasainen.
Jos meillä olisi oikeat poliitikot niin meillä olisi taskut täynnä rahaa, meillä olisi joulu jokapäivä, meillä olisi kesä aina, meillä olisi 365 vapaapäivää vuodessa, jos vain osaisimme äänestää oikeita poliitikkoja.
Kyllä sitä voisi vähempäänkin tyytyä, kunhan edes jotakin parempaa saataisiin aikaiseksi.
Mitäs mieltä olet alkoholipolitiikasta tässä Suomi- nimisessä kaikenkattavan päsmäröinnin maassa?
Kyllä alkohik.. antheeksi... alkoholiriippuvaisen pitää päästä aina välillä matkoille EU:n ulkopuolelle että saa tuoda verovapaan lastin. Kuten Viroon - tai NORJAAN !!!! Ai niin, Viro on EU:ssa. Vai onko, ei sen väliä kun sieltä saa halpaa viinaa
Monessa muussa maassa alkoholia voi ostaa siinä missä mitä muuta juomaa tahansa suoraan elintarvikekaupasta. Siksi ihmettelenkin, ovatko suomalaiset tyhmiä vai jotenkin sairaita, kun alkoholi pitää viedä marketin nurkan taakse toiseen myymälään. Yhtä hyvinhän alkoholia voitaisiin kaupata vaikka marketin takana metsässä, pensaan alla. Näin monelta kaupunkilaiselta jäisi viinat hankkimatta, kun pitäisi nähdä metsään menemisen vaiva.
Kun vielä huomasin tuon, niin tuossa sanomastasi historian harrastajan mieleen tulvahtaa lähes sadan vuoden takaisia asioita. Bolsevikkien tavoitteenahan oli päästä irti siitä säädellystä elämästä, joka vallitsi niin keisarillisella Venäjällä kuin myös kapitalistisessa Euroopassa. Mutta kun he sitten pääsivät valtaan, missään ei koskaan ole ollut niin säädeltyä ja valvottua järjestelmää kuin he loivat, eikä missään koskaan ole sen järjestelmän rikkojia rangaistu yhtä säälimättömästi kuin siellä tehtiin. Sellaistako järjestelmää kaipaat?
Historian harrastajana olet useasti puolustanut Suomeen tuota bolsevikkien sädeltyä ja valvottua järjestelmää vallankumouksen avulla yrittänyttä puoluetta.
Oletko siis muuttanut mielesi? Toisin sanoen tullut järkiisi?
Se johtuu nyt kapin kohdalla vain siitä, kun omat demukkansa on alamäessä, ja kapi haluaa kuulua ehdottomasti siihen osaan, joka on kulloinkin voitolla. Niin kunhan vain se ei ole kepu. Sillä kapillehan Keskusta on aivan kauhistus.
Nuo kaposen löpinät kun panee riviin hänen palstailunsa, eli päiväkirjansa tuhertelun ajalta, niin huomaa, että on ollut milloin mitäkin "kanttia". Muistaakseni takavuosina ylisti jollaintavoin jopa hitleräkin, ettei vain olis peräti verrannut kaltaisekseen:) Kaipa hänellä tuokin avauksensa on jossain tallennettuna ja kaivaa senkin itse esiin, kun on tallentanut kaiken muunkin palstailunsa.
Tosin jos joku jälkipolvensa tutustuu noihin kaposen tuherruksiin, niin luulenpa, että ihmettelee suuresti minkälaista "laatuaikaa" hömelö papparainen on viettänyt koneensa ääressä vuositolkulla istuen.
Eniten kapi muistuttaa Väyrystä, sellaisena kun hän itse Väyrysen näkee.
Ei, kyllä aito porvari nimenomaan vastustaa kaikkea säätämistä, mutta kun porvarit tänä päivänä ovat enemmän kommunisteja kuin kommunistit itse, niin minkäs sille mahtaa.
"Säätäjätyyppi on poliitikon irvikuva. Lähinnä luonnevikainen, vainoharhainen ja omasta vallastaan nauttiva sadisti"
Paavo Väyrynen se on!!!!!
Haa, väärä vastaus! Heidi Hautala se on !!!!
Kyllä vihreätkin ovat kovia säätäjiä. Siitä taas, ovatko vihreät enemmän porvareita vai enemmän kommunisteja, on vaikea sanoa. Luultavasti Suomessa vihreät lukeutuvat lähinnä "kommunistisporvarillisen" Kokoomuksen apupuolueeksi. Käytän termiä "kommunistisporvarillinen" siksi, koska TYÖ näyttäytyy tämän päivän porvarille lähes yhtä pyhänä kuin kommunistille konsanaan.
Väärin reppana. Kyllä"hirveät"kuuluvat teihin punikkeihin.
Maistuuko? Pajunköysi.
Jos huomenna olisi joulu tulisiko joulupukki ja olisiko hänellä lahjoja?
Mitäs arvelet? Tässä juuri yritän patistella lahjattomia pois väärinsäätämästä.
Vinkki punikille. Kun itse poistut on palstalla yksi idiootti vähemmän.Näin on näreet???
Mahtaako älysi riittää diagnoosin tekemiseen?
Tässä ovat oireet:
Lähivuosina edessä on tärkeitä vaaleja: muiden muassa Euroopan parlamentin vaalit ja Suomen eduskuntavaalit. Siksi ei ole samantekevää, keitä näihin elimiin valitaan. Kansalaisten on aika valveutua ja aktivoitua. Pääviestini on se, ettei päätöksiä tekemään pitäisi päästää enää niin sanottuja säätäjätyyppejä.
Säätäjätyyppi on poliitikon irvikuva. Lähinnä luonnevikainen, vainoharhainen ja omasta vallastaan nauttiva sadisti. Tämän tämmöisen poliitikon aika kuluu kyttäämiseen. Seisomiseen päivät pääksytysten ikkunaverhojen takana kyttäämässä, mitä kaikkea kauheaa maailmassa tapahtuu, minkä jälkeen sitten kun kadulla ajava auto esimerkiksi näyttää kulkevan säädettyä lujempaa, ryhtyy sitten oitis kiristämään sanktioita, lisäämään valvontaa ja vaatimaan auton ottamista valtiolle.
Tällainen säätäjä ei kykene abstraktiin ajatteluun, vaan hänen henkinen kapasiteettinsa nojaa vankasti konkreettisiin operaatioihin. Se tarkoittaa, että jos jokin asia ei ole konkreettisesti, käsin kosketeltavasti, läsnä tässä ja nyt, niin tätä asiaa ei ole olemassakaan. Tällainen konkreettinen asioihin pitäytyminen ei mahdollista asioiden syy-seuraussuhteidenkaan pohtimista välittömiä havaintoja pidemmälle.
Tuossa liikenne-esimerkissä osaava poliitikko alkaisi oitis pohtia sitä, miksi ihmisellä on kiire, koska nopeudet ovat mitä ilmeisimmin kiireen aiheuttama reaktio. Osaava poliitikko lähtisi oitis miettimään aiheutuuko kiire kapitalistisen tuotantojärjestelmän käytännöistä, lakisääteisistä aukioloajoista tai väärin suunnitellusta tiestöstä. Sen sijaan kyttääjä-säätäjä lähtee olettamuksesta, että ylinopeudella ajava autoilija on lähtökohtaisesti rikollinen, jota pitää rangaista. Ja mitä ankarammin sitä tervehdyttävämpää se vääränlaisen säätäjän mielestä on.
Näyttää myös siltä, että kyttääjien määrän lisääntyminen lisää myös kytättävää, koska mitä enemmän kyttäämistaipuvaista päätöksentekoa syntyy, sitä yksityiskohtaisempaa sääntelyä syntyy, mikä taas lisää entisestään tarvetta kytätä niin, että lopulta kaikki järkevä yhteiskunnallinen toiminta lamaantuu täysin. Tämä ilmiö on käynyt erityisen selvästi ilmi sen jälkeen, kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi.
Vaikka kotimainen lainsäädäntö periaatteessa on alisteinen Euroopassa tehdyille päätöksille, niin se ei tarkoita sitä, etteikö täälläkin säänneltäisi. Ei, vaan kotimainen sääntely tulee tuon ylhäältä sanellun sääntelyn lisäksi. Ja viime aikoina kaiken lisäksi suorastaan villiintyneenä. Näyttää siltä, että eduskunta ja Bryssel kävisivät suorastaan kilpaa siitä, kuka säätää villimmin. Eikä voi välttyä tunteelta, että Suomi vetää jopa pidemmän korren.
Missä päin maailmaa täytyy ostoksetkin tehdä ostosta näkemättä? Ei varmaan muualla kuin Suomessa? Tosin sitten määrämuotoisen tervehtimisen estävät lait ja asetukset lienevät tuontitavaraa, jota sitten paikallinen kyttäysinstituutio täysimittaisesti hyödyntää, erityisesti poliittisia vastustajia eliminoidakseen.
Paitsi autoilijat, niin myös sosiaaliturvan varassa elävät ovat nykyisen kyttäysinstituution määrittelemiä lähtökohtaisia rikollisia, joita ikkunaverho heiluen kytätään 24/7. Normikyttääjän aivokapasiteetti ei tässäkään yllä kysymään, miksi ihmiset elävät sosiaaliturvan varassa. Ei, vaan oletus on se, että taustalla on rikollinen mieli, joka pakottaa ihmisen "elämään toisten rahoilla", kuten porvarit tyypillisesti asian näkevät. "Toisten rahat" tarkoittaa porvarien kielellä tietysti porvarien rahoja, joiksi porvarit verorahat näkevät.
Hyvin riittää olet semmoset näytöt täällä antanut. Miten esi-isäsi livahti karkuun 1918?
No sinullahan niitä näyttöjä ei ole, joten lienee hyvä, että joku niitä antaa. Mutta voidaanhan sinulle aina järjestää muita kovemmat säännöt. Vaikka poikkeuslailla. Sama pätee tietysti kaikkiin muihinkin, jotka tarvitsevat kuria ja sääntöjä aisoissa pysymiseen.