Työttömien "harmaa talous", missä heidän oma-tunto?

työllinen

Jotenkin ihmetyttää, miten pitkäaikaistyöttömät keplottelevat työttömyyspäivärahoilla. En yleistä, mutta näitäkin keinottelijoita on. Lehdestä saimme lukea, miten työtön oli nostanut 20 000 euroa kelan etuuksia väärin perustein. Työtätekevänä ihmetyttää miten tämä voi olla mahdollista nykypäivänä? Eikö työvoimaetuuksien maksaja mitenkään kontrolloi näitä etuuksien saajia? Miksi ei?
Lisäksi minua ihmetyttää miten nämä samat henkilöt vuodesta toiseen välttävät kurssit, koulutukset, kuntouttavan työtoiminnan...millä ihmeen verukkeella? Ihmetyttää sekin, kun nämä työttömät ihan julkisesti harhoittavat esim. siivoustoimintaa, ovat mukana pitojen järjestämisessä, tekevät tori ja markkinakauppaa. Tuskimpa he sitä harrastuksena tekevät. Samaan aikaan nostetaan työttömyyspäivärahaa mutta unohdetaan ilmoittaa nämä työskentelypäivät jolloin ollaan "auttamassa ystävää".
Osa turvautuu tämän lisäksi vielä toimeentulotukeenkin, jota tietenkin annetaan kun nämä "ystävän avustamis"-työt eivät näy tiliotteella. Minusta tälläinen ei ole oikeaa työttömyyttä, vaan etuuksilla keplottelua. Miksi nämä, jotka tekevät ns. pimeää työtä eivät tee itselleen firmaa tai toiminimeä ja ala työllistämään itse itseään ja maksamalla siitä veron kuin me työläisetkin teemme. Silloin ainakin saisi pyytää itselleen kunnon palkan tehdystä työstä, eikä olla vain auttamassa.
Työeläke karttuisi ja yritys voisi joskus palkata joskus toisenkin työttömän työhön.
Minua ärsyttää tämä pimeän työn tekeminen siksi, kun on paljon ihan oikeasti työttömänä olevia, jotka joutuvat laskemaan joka ainoan euron kuukaudessa tullakseen toimeen.
Jos ihminen pystyy pimeään työhön, hän pystyy myös siihen työhön, jota työvoimatoimistosta tarjotaan...ilman verukkeita. Ei muuta kuin yllättäviä pistokokeita pitkäaikaistyöttömille, eikä mitään soittamisia tai sähköposteja.

31

378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turha3

      Jokaiseen talouteen jaettiin Kelan Elämässä-lehti. Siinä on paljon hyödyllistä asiaa etuuksista.

      Silmääni osui sivulla 18 oleva "Keikkaa pukkaa", luin sen mielenkiinnolla, koska siinä oli paljon sellaista asiaa, jotka työttömät ovat vääristäneet. Esimerkiksi, se että työtön ei saisi tehdä esim. osa-aikaistyötä, menettämättä työttömyys turvaansa.

      Työttömät ovat tähän asti kertoneet, että jos he ilmoittavat nämä pimeät työnsä työvoimatoimistoon he menettävät työttömyyspäivärahansa. Eli ihan täyttä puppua nämä ns. työttömät ovat meille muille syöttäneet. Oli tyodella hyvä, että Kela julkaisi lehdessään tämän artikkelin, josta me kaikki näemme ettei aisi olekaan niin kuin näillä palstoilla on annettu ymmärtää.

      On jokseenkin väärin, että jotkut käyttävät meidän veronmaksajien maksamia veroeuroja väärin. (sillä veromarkathan valtio ohjaa tulonsiirtoina, näihin Kelankin maksamiin etuuksiin).

      Ei työttömillä taida sitä omaa tuntoa olevan, eikä viitseliäisyyttä ilmoitella ylimääräisiä tulojaan työttömyysturva papereihin. Helposti ne asiat heitä unohtuvat. ja todetaan, ettei ole muistanut ilmoittaa.
      Verotarkastuksia työttömien tileille, niin nähdään miten leveästi he (eivät kaikki) elelevät.

      • kelan sivut kelle

        Jokainen ansaittu euro vähentää ja sovitellaan etuuksiin.
        Järjestelmä on niin sekava ja huono, että se todellakin voi aiheuttaa tilanteen, että työtä tehden saa vähemmän käteen rahaa kuin kokonaan työttömänä.
        Palkasta kun menee myös verot, työmatkat ja lounas/eväät.
        Ja jos kaikki nuokin nollataan, silti ei ole niin yksinkertaista.

      • väärin
        kelan sivut kelle kirjoitti:

        Vähentäähän työ-eläkekin kansaneläkettä.

        Työläinen maksaa työstään verot ja kulkemisensa.

        Miksi ihmeessä työtön sitten saisi olla eri asemassa?

        Miksi pitää yrittää keplotella yhteiskunnalta tukia ja ihmetellä sitä jos verollisesti ansaittu raha pienentää näitä veronmaksajien maksamia etuuksia? Sehän on ihan jäekeen käypä homma. Ei ole mitenkään järkeenkäypää että, montaa eri etuutta maksetaan yhdelle ihmiselle.

        Mutta ehkäpä tämä yhteiskunta on juuri siksi niin mätä, kun täällä kaikki vain yrittävät lypsää etuuksia itselleen.

      • kukka
        kelan sivut kelle kirjoitti:

        Jokainen ansaittu euro vähentää ja sovitellaan etuuksiin.
        Järjestelmä on niin sekava ja huono, että se todellakin voi aiheuttaa tilanteen, että työtä tehden saa vähemmän käteen rahaa kuin kokonaan työttömänä.
        Palkasta kun menee myös verot, työmatkat ja lounas/eväät.
        Ja jos kaikki nuokin nollataan, silti ei ole niin yksinkertaista.

        Ei muuta kuin pistokokeita työvoimatoimiston puolesta kuppiloihin, pitopalveluihin, siivousfirmoihin...ja veronumero kaikille oikeille työntekijöille kaulaan.
        Ja voisihan niiden työttömien touhuja seurailla vähän muutenkin...

        Työttömyyspäiväraha vain niille, jotka sitä ihan oikeasti tarvitsee!

      • laki v.2014

        Työttömänä maksan 20% veroa. Olen ansiosidonnaisella,ikää 59 vee. Työttömät voivat ansaita vuoden 2014 alusta n.300/kk menettämättä perusturvaa. Sillä rahalla voisi virallisesti olla esim omaishoitajana. Eläkeläiset ovat saaneet tehdä aina lisätyötä menettämättä eläkettään. Josko tämä lakiuudistus vähentäisi pimeitä hommia.

      • ASUMISTUKI??!!
        laki v.2014 kirjoitti:

        Työttömänä maksan 20% veroa. Olen ansiosidonnaisella,ikää 59 vee. Työttömät voivat ansaita vuoden 2014 alusta n.300/kk menettämättä perusturvaa. Sillä rahalla voisi virallisesti olla esim omaishoitajana. Eläkeläiset ovat saaneet tehdä aina lisätyötä menettämättä eläkettään. Josko tämä lakiuudistus vähentäisi pimeitä hommia.

        "Työttömät voivat ansaita vuoden 2014 alusta n.300/kk menettämättä perusturvaa. "

        Tienaat sen 300€/kuussa
        MENETÄT SAMAN SUMMAN asumistuesta..... aivan....kukaan ei näemmä tajua että työttömyyskorvaus jolla just pysyy elossa ei vähene, mutta annas olla asumistuen kanssa.. eipä maksella vuokraa enää.

        Lisäksi makselet työssäkäyntikulut päälle.Mitä jäi käteen?Ainoa joka tienasi, oli se firman omistaja saadessaan työvoimaa sikahalvalla.Ei tarvinnut ottaa sitä puolalaista kun kotimainen orja löytyi helposti.

      • tuki,tuki....????
        ASUMISTUKI??!! kirjoitti:

        Onko se sikahalpaa työnantajallekaan kun pitää maksaa nurisioista työeläkemaksut, tapaturmavakuutukset ym. pakolliset sosiaalikulut?

        Tässähän näkee nyt tämän Suomalaisten työttömien työmotivaation. Ilmainen raha kelpaa ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä.

        Nyt vasta ymmärtää sen miksi sanotaan, että suomessa on työvoimapula. Ei yhtään ihme, kun suomalaiset ovat näin työinnottomia ja luulevat koulupohjasta ja työkokemuksesta riippumatta saavansa heti yritysjohtajan palkan kun norkoilevat muutaman tunnin päivässä työmaalla.

        Tämän takia työttömät eivät ilmoitakaan pimeitä tulojaan kelaan, edes tätä 300 e/kk, koska tahtovat elää etuuksilla.

    • eläkkeellä.

      Väärää tietoa eläkeläisten työnteosta.

      Luehan seuraava linkki:
      http://www.kela.fi/tyonteko-elakkeella

      Työtulo ja yrittäjätulo vaikuttaa työkyvyttömyyseläkkeellä olevan tuloihin sekä asumistukeen ym. etuuksiin jos sellaista sattuu saamaan.
      Samoin esim. vuokratulo katsotaan kuukausittain tuloksi, ainakin itselläni. Jos saat tuloja yli eläkkeesi Kela katsoo, että tulet toimeen omillasi ja eläke jää saamatta.
      Jos toimit omaishoitajana et voi samaan aikaan olla työttömänä työnhakiana, sillä silloin olet sitoutunut 24/7 hoitamaan omaistasi, et voi siitä hommasta niin vain lähteä töihin ja jättää hoidettavaa oman onnensa nojaan. Toimin itse omaishoitajana. Omaishoidosta maksetaan vero, työeläkemaksu ym. maksuja. kaikki ei ole puhdasta tuloa jos niin kuvittelet.

      Kuka takaa sen, että työtön uuden lainkaan voimaan tulon jälkeen, ilmoittaa tämän (esim. 300 e/kk) pimeänä tienaamansa tulon ja työtuntinsa? Eiväthän ne ole tehneet sitä nytkään.
      Ei se lakiuudistus mitään pimeää työtä vähennä, päin vastoin...toivottavasti Kela alkaa kontrolloida lakiuudistuksen myötä, mitä nämä työttömät oikein tekevät.

    • kuka valvoo???

      Ei se lakiuudistus pimeää työtä lopeta. Kannustaa vain sen tekemiseen. Toivottavasti työn teettäjä kantaa vastuunsa tässä asiassa ja ilmoittaa kelalle maksamastaan palkasta.

      Kiinnostaisi tietää miten tätä 300 e /kk valvotaan ja kuka sen valvoo? Eivät työttömät itse näitä tulojaan ilmoittele, sillä jos heitä käsitellään kuin eläkeläisiä, niin silloin tämä 300 3/kk vaikuttaa asumistukeen ym. etuuksiin. Työttömät on luonnostaan huonomuistisia ja osaavat kyllä ottaa rahan sieltä mistä sen saavat. Kovasti epäilen myös sitäkin, että nämä työttömät maksaisivat veron tästä 300 e/kk.... ja vielä vapaaehtoisesti.

      Olisi ollut järkevämpää antaa jokin helpotus työnantajalle, vaikkapa sosiaalikuluihin , kun hän palkkaisi työttömän ihan virallisesti töihin tietyksi aikaa.

      Oikeastaan...kannattaisi ehkä jäädä työttömäksi, saada peruspäiväraha, tämä 300 euroa ja asumistuet. Tulisi paremmin rahaa käteen kuin nyt tästä pienipalkkaisesta työstä.

    • kontrolli puuttuu

      Samat ajatukset täällä. Kun meille työläisille vielä pläjäytetään kilometrivero työmatkoihin, niin ei työnteko kannata ollenkaan.
      Sitten minäkin menen työttömyyspäivärahalle, saan asumistuen ja teen tämän 300 euroa joka ikinen kuukausi pienillä pätkätöillä. Sehän on laillista, eikä kukaan velvoita enään pimeää työtä ilmoittamaan.
      Tämän työntekemisen kontrolli puuttuu lakiuudistuksesta täysin, vai alkavatko esim. mummot ilmoittamaan pimeille siivoojilleen maksamat siivouspalkat verottajalle ja kelaan vapaaehtoisesti?
      Lisää työn pimeää tekemistä, sillä nythän se on laillista!

    • Entäpä verot?

      Vuosi 2014.
      Nyt saa työttömät sitten tehdä pimeetä työtä ihan laillisesti!

      Ihmetyttää vain se, että jos näitä pimeitä ja hanttihommia löytyy niin miksi ei voi sitten ihan oikeasti olla töissä ja maksaa veroja tuloistaan kuten muutkin?

      Tuntuu kyllä, mukavalta maksella jäännösveroja ja ennakoita kun tietää, että työttömät saavat tienata verottomana 3 600 euroa /vuodessa ihan laillisissa puitteissa. Ja vaikka tienaisivat työkkärirahan päälle tonnin jää sekin ilmoittamatta.

      • mikäveroton

        Missäköhän luki että työtön saa tienata 300€ verottomana? Mielestäni on puhuttu vaan että alle 300 kk ei vaikutaa tukiin...

      • oletko sinä
        mikäveroton kirjoitti:

        Missäköhän luki että työtön saa tienata 300€ verottomana? Mielestäni on puhuttu vaan että alle 300 kk ei vaikutaa tukiin...

        Eihän työtön ennenkään pimeästä rahasta veroja maksanut.

        Kerrohan miten työtön maksaa veronsa oma-aloitteisesti näistä pienistä muutaman tunnin hantti hommista?

      • frdtfyuy
        oletko sinä kirjoitti:

        Eihän työtön ennenkään pimeästä rahasta veroja maksanut.

        Kerrohan miten työtön maksaa veronsa oma-aloitteisesti näistä pienistä muutaman tunnin hantti hommista?

        Ollaan kahvipöytäkeskusteluna ihmetelty sitä, eikö verottaja tosiaankaan ihmettele yhtään, millä elämänsä työttömyyspäivärahalla ollut henkilö, tavallinen taapertaja, ostaa esimerkiksi uuden auton, metsää tai vaikkapa traktorin? (eikä ole perintöä saanut).
        On sitäkin ihmetelty, miten he toimivat etteivät joudu näihin kuntouttaviin töihin tai kursseille. Entäpä moniko on ilmoittanut tämän 300 e ylittäneen osan?
        Jos tavallinen duunari vaihtaa autoa, niin jo naapurit ovat ilmoittelemassa verotoimistoon perättömiä juttuja. Pappani oli eläessään työkyvyttömyyseläkkeellä ja vaihtoi 10 vuotta vanhan auton itselleen. Kärkkäästi siitä ainakin verottajalle soiteltiin.

        Eikö näitä työttömyyspäivärahalla olevia seurata mitenkään verottajan ym. toimesta, Sillä työttömyyspäiväraha on niin pieni, ettei sillä yksistään uusia autoja ostella.

    • jo on..

      Minullekin on epäselvää, miten tämä lakiuudistus edistää työllisyyttä?

      Jos ihminen ei ole työttömyysaikanaan löytänyt oikeaa verokirjalla tehtävää työtä ei hän löydä sitä nytkään.
      Osa porukasta odottelee kontonaan seuraavaa työkkärirahaa ja muita etuuksia eväänsäkään räväyttämättä ja osa taas jatkaa kädestä käteen-työntekoaan kuten ennenkin. Eivät ne yksityiset, joille näitä harmaita-työkeikkoja tehdään, mitään lappuja ja ilmoituksia ala työntekijästään täyttelemään. Yritykset taas, joutuvat maksamaan työllistettävästä muitakin kuluja kuin palkan, tuskin hekään ottavat mitään parin päivän työläisiä palkkalistoilleen.

    • Luulotauti aloitus

      "Lehdestä saimme lukea, miten työtön oli nostanut 20 000 euroa kelan etuuksia väärin perustein"

      Jaha, linkki uutiseen kiitos?

      Kuulostaa uskomattomalta näin työttömyyskorvauksen saavana (603€ tilille, brutosta vähennetty se 20% vero)
      Vaimo saa opiskelijana 200€ kuussa.Tämän lisäksi saamme hieman asumistukea mutta siinäpä se.
      Sossussa emme käy ihan periaatteesta.

      Laskehan saako meidän tuloilla edes yhteensä tuollaisia summia? Ja millä aikavälillä tuo mainittu summa oli nostettu?Kuulostaa uskomattomalta.

      Meidän perhe elää todellakin kädestä suuhun tällä saatanan korvauksella ja alkaa todella ottamaan päähän kun joku töissä käyvä aukoo suutaan TIETÄMÄTTÄ näistä asioista mitään.

      Sitä vaan LUULLAAN jonkun yhden tapauksen perusteella että noin on jokaisella ja sitten ollaan kateellisia.

      Ota töistäs lopputili, tulen mieluusti sun tilalles töihin.Loppuu se kateus kun pääset "tienaamaan" työttömänä.

      • juuri näin

        Helpottais varmaan oloa jos menis töihin, ei tarvittis koko ajan ihmetellä mistä saisi jos jonkinlaista tukea.

        Ihminen on oman onnensa seppä. Kukaan ei tuo sinulle työtä eteen jos et sitä itse etsi.
        Turha urputtaa etuuksien pienuudesta, ei sitä juhlaa ole työssäkäyvälläkään ja jäännösveroja ja ennakoita maksavallakaan. Pidät siinä autoa yllä, että pääset töihin, maksat vuokrasi, sähköt, vedet ym. Etkä saa mitään tukia yhteiskunnalta.

        Ole huoleti, en karehdi sinua yhtään enkä muitakaan joiden elämäntyö on siinä, että osaa täyttää tukihakemuskaavakkeita. Onnea elämäänne!

      • ÖÖÖÖÖÖhhhh

        Non niin....luehan taas tämän päivän Satakunnan Kansasta minkälaisia väärinkäytöksiä on tapahtunut...

      • opettele lukemaan
        juuri näin kirjoitti:

        Helpottais varmaan oloa jos menis töihin, ei tarvittis koko ajan ihmetellä mistä saisi jos jonkinlaista tukea.

        Ihminen on oman onnensa seppä. Kukaan ei tuo sinulle työtä eteen jos et sitä itse etsi.
        Turha urputtaa etuuksien pienuudesta, ei sitä juhlaa ole työssäkäyvälläkään ja jäännösveroja ja ennakoita maksavallakaan. Pidät siinä autoa yllä, että pääset töihin, maksat vuokrasi, sähköt, vedet ym. Etkä saa mitään tukia yhteiskunnalta.

        Ole huoleti, en karehdi sinua yhtään enkä muitakaan joiden elämäntyö on siinä, että osaa täyttää tukihakemuskaavakkeita. Onnea elämäänne!

        Hyvä ettet kadehdi.
        Elämäntyöni ei ole kaavakkeiden täyttämisesssä.Olen tehnyt matalapalkkahommia kauan ja käteen ei niistä jää mitään paitsi työkokemus ja sillä ei perheelle kaupasta ruokaa osteta, saati pyydellä talolainoja pankilta.

        En tule koskaan ostamaan taloa (ainakaan Suomesta).En liioin osta uutta autoa tai ota lainaa mihinkään muuhunkaan vaikka joku työpaikka löytyisikin.

        Et ehkä osaa lukea, mutta jospa muistutetaan vielä että meillä ei käydä sossussa.Voit siis olla hiljaa niiden kaavakkeidesi kanssa.

        Tässä maassa ei rehellinen työ kannata, ellei se ole suojatyöpaikka jonkun sukulaisen hommaamana ja siellä ei ole pelkoa potkuista tms.Näitä on harvassa ja ne jotka ovat tällaiseen asemaan päässeet ovat jostain syystä kaikkein katkerinpia työttömiä kohtaan ja kirjoittelevat herjoja netissä kun oma elämä on syvältä.

        En ole valittanut tukien pienuudesta, kunhan tein kateelliselle selväksi miten esim. meillä on raha-asiat ettei tarvi olla katkera siellä työpaikalla kun pelaat 8 tuntia koneellas pasianssia tai pidät 10 x 5 min tupakkitaukoja per päivä työnantajan ajalla, plus lorvinta.

      • HOhooo
        opettele lukemaan kirjoitti:

        Suomessa on muitakin työttömiä kuin sinä. Kolkuttaako omaatuntoasi jotenkin kun alat täällä toisia haukkumaan kateelliseksi.

        Minua ei ainakaan ollenkaan liikuta sinun työttömyytesi tai taloudellinen tilanteesi pätkän vertaa. Kannattaisi varmaan nukkua öisin, eikä roikkua netissä kaiken yötä.

        Mutta huomautan, että muutakin työtä Suomessa vielä tehdään kuin istutaan tietokoneella. Ruumiillistakin työtä tehdään vielä nykyäänkin.

      • mene pois
        HOhooo kirjoitti:

        Jos ei liikuta pidä sitten naamasi ummessa ja mene lukemaan aku ankkaa tai jotain.Vittuako täällä avaudut jos ei aihe kiinnosta?

      • sitä samaa...
        mene pois kirjoitti:

        Jos ei liikuta pidä sitten naamasi ummessa ja mene lukemaan aku ankkaa tai jotain.Vittuako täällä avaudut jos ei aihe kiinnosta?

        Onko sulla jokin ongelma?
        Ainakin tuntuu siltä, kun niin agressiivisesti käyttäydyt. Tämä tiettävästi on paikka, joka on tarkoitettu kaikkien mielipiteille. Myös heidän, jotka eivät vaikeroi kanssasi elämäänsä ja voivottele työttömyyttä.

        Täällä on keskusteltu, työttömyysetuuksien sekä muiden etuuksien väärinkäytöksistä, niistähän saamme päivittäin lukea lehdistä. Jos itsellä on puhtaat jauhot pussissa, turha täällä on toisten kommenteista kiivastua ja haistatella. Hyvä vain jos toimet kestävät päivänvalon.

        Aku Ankka muuten kirjoitetaan isoilla kirjaimilla, jos tarkoitit lehtä....

      • pulupulu
        opettele lukemaan kirjoitti:

        Hyvä ettet kadehdi.
        Elämäntyöni ei ole kaavakkeiden täyttämisesssä.Olen tehnyt matalapalkkahommia kauan ja käteen ei niistä jää mitään paitsi työkokemus ja sillä ei perheelle kaupasta ruokaa osteta, saati pyydellä talolainoja pankilta.

        En tule koskaan ostamaan taloa (ainakaan Suomesta).En liioin osta uutta autoa tai ota lainaa mihinkään muuhunkaan vaikka joku työpaikka löytyisikin.

        Et ehkä osaa lukea, mutta jospa muistutetaan vielä että meillä ei käydä sossussa.Voit siis olla hiljaa niiden kaavakkeidesi kanssa.

        Tässä maassa ei rehellinen työ kannata, ellei se ole suojatyöpaikka jonkun sukulaisen hommaamana ja siellä ei ole pelkoa potkuista tms.Näitä on harvassa ja ne jotka ovat tällaiseen asemaan päässeet ovat jostain syystä kaikkein katkerinpia työttömiä kohtaan ja kirjoittelevat herjoja netissä kun oma elämä on syvältä.

        En ole valittanut tukien pienuudesta, kunhan tein kateelliselle selväksi miten esim. meillä on raha-asiat ettei tarvi olla katkera siellä työpaikalla kun pelaat 8 tuntia koneellas pasianssia tai pidät 10 x 5 min tupakkitaukoja per päivä työnantajan ajalla, plus lorvinta.

        On se kyllä hyvä, kun nämä työttömät urputtajat laitetaan muutamaksi tunniksi vastikkeettomaan työhön. On hyvää kuntoutusta ja opettaa sosiaalista käyttäytymistä!

      • Muahahahah
        sitä samaa... kirjoitti:

        Onko sulla jokin ongelma?
        Ainakin tuntuu siltä, kun niin agressiivisesti käyttäydyt. Tämä tiettävästi on paikka, joka on tarkoitettu kaikkien mielipiteille. Myös heidän, jotka eivät vaikeroi kanssasi elämäänsä ja voivottele työttömyyttä.

        Täällä on keskusteltu, työttömyysetuuksien sekä muiden etuuksien väärinkäytöksistä, niistähän saamme päivittäin lukea lehdistä. Jos itsellä on puhtaat jauhot pussissa, turha täällä on toisten kommenteista kiivastua ja haistatella. Hyvä vain jos toimet kestävät päivänvalon.

        Aku Ankka muuten kirjoitetaan isoilla kirjaimilla, jos tarkoitit lehtä....

        Mikä on "lehtä"?
        Tarkoititkohan "lehteä"?

        Otsikon tulee alkaa isolla kirjaimella, muuten.
        Näsäviisas apina siellä ei itse osaa kirjoittaa oikein ja tulee sitten sössöttämään muille :D

        Fail.

      • täh...
        Muahahahah kirjoitti:

        Mikä on "lehtä"?
        Tarkoititkohan "lehteä"?

        Otsikon tulee alkaa isolla kirjaimella, muuten.
        Näsäviisas apina siellä ei itse osaa kirjoittaa oikein ja tulee sitten sössöttämään muille :D

        Fail.

        Onks tullu työhönmääräys vai onks bisse loppu?

    • napsu1

      Muistitko ilmoittaa sen työpäiväsi sinne kelaan?

      Ihmettelevät paikkakunnalla asiaa kun pitkäaikaistyöttömänä esiintyvä on niin puuhakas että auttelee "yrityksissä".....

      Ei muuta kuin veronumero kaikille rintapieleen, jotka ovat oikeasti töissä, oli ala sitten siivousta, pitopalvelua, rakennus, maatalous ym alaa.

    • Vali,vali luuserit

      Voi teitä kateelliset työläiset:)

      Kyllä työtönkin osaa pelata itselleen eduksi.
      Ja minä kyllä osaan sen homman.
      Ei tartte herätä aamuisin aikaisin ja skrapata autoa talvipakkasella, herään silloin kun ei enää nukuta ja luen kaikessa rauhassa päivän lehden, netin uutiset ja facebookin.

      Sitten mietin, miten monta tuntia illalla haluan olla taas töissä,pimeenä tietenkin, siitä hyötyy sekä työnantaja että minä.
      Ja nostan kaikki tuet kelalta ja pärjään oikein mukavasti.
      Matkustelen, viime vuonna olin karibian risteilyllä ja tänä vuonna menen jenkkeihin lomalle. Elämä on ihanaa, ainakin minun mielestä, teen töitä pimeesti ja samalla huvittelen matkaillen.

      Tienaan enempi, kuin moni työssäkäyvä. Aivan totta.
      Osaan tehdä rahaa ilman verokirjaakin ja hyvin menee.

      Riutukaa te valittajat vaan täällä ja pistäkää herätyskello jo aamuksi soimaan, kun menette aikaisin huonolla palkalla töihin.Heh-hee :)

      • lorviiiiiii.....

        On se kyllä kivaa, kun loma on loppu ja pääsee huomenna töihin!

        Ei tarvi kotona sohvalla löhöillä ja ihmetellä, että mitenköhän tämänkin päivän saisi kulumaan.

        Ja mikä parasta. Työstä saa rahaa!!

    • :(((

      Sieltähän se totuus tulikin julki!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe