Kuinka pitkään olet ollut käymättä ulkona?

Joitakin päiviä, en yleensä kykene itse hoitamaan edes kauppareissuja joten minulla on henkilö joka on ne hoitanut puolestani. Tilanne on siis ollut todella paha jo monta vuotta. Minulla on paljon muitakin vakavia ongelmia kuin pelkkä masennus.

4 päivää menee silleen, että takapihalla kyllä käyn, mutta muita ihmisiä en näe. Tai siis he eivät näe minua. Mä en uskalla edes roskapussia viedä, jos pihalla kökkii joku puutarhahommissa.

Pieni sopuisa taloyhtiö on tietty normaali-ihmiselle oikea onnela, mulle karmiva vitsaus. En muuttaessa tiennyt, jotta tämmöinen friikki musta kehittyy. Täällä porukat tulee vilpittömän iloisiksi, kun tavataan pihalla ja aina saa pelätä, jotta kohta ne pyytää kahville. Just muutti naapuriin rouva, joka heti pyysi heillä käymään. Sanoin että on perunakattila liedellä, vaikkei ollutkaan. Se on hyvä selitys, tepsii aina. Mut silleen hullua, että kyllä mulle silti seura kelpaisi. Joku yksi ihana ihminen, mut ehkä sit joskus.

Maanantaina kävin labrassa. Ennen sitä olin 27.9 perjantaina lääkärissä.
Elän tällä hetkellä vedellä ja pakastepitsoilla :D

Edellisen kerran olen astunut ovesta ulos viime viikon torstaina, nyt pakko lähteä ruokakauppaan ja viedä roskapussi samalla parvekkeelta.
Ei mene hyvin siis.

Jaksaisitteko vaikka lähteä pimeän tullen puolen tunnin lenkille ulos?
Itse en jaksa ja kestä mennä päivällä, koska en kestä tavata muita ihmisiä.

Tuo pimeän illan lenkki on todellakin auttanut itseäni.

Tulin juuri lenkiltä ja poikkesin erään monisairaan ystäväni luona. Sataa tihutti, mutta euhän sellainen haittaa ja on ihan hyväkin astmaatikolle. Kannattaa patistaa itsensä ulos raittiiseen ilmaan ja lenkille. On paljon reippaampi olo lenkin jälkeen, vaikka kehtuuttaa lähteminen ulos.

Mutta miten ulos uskaltaa mennä, jos siellä onkin jossain kulman takana muita? Silloin tuntuu kuin halvaantuisi, kurkkua kuristaa ja sydän hakkaa ja silti pitäisi pystyä hymyilemään ja pahimmassa tapauksessa juttelemaan. Olen noista tapaamisista aina selvinnyt, mutta viimeiseen asti haluan niitä välttää. Olen nytkin yrittänyt 5 tuntia lähteä kauppaan, mutta tässä istun. No, on mulla kaurahiutaleita ja puolukkahilloa ja teetä kotona, nou hätä.

Ei ole pakko hymyillä ja kaatuuko siinä maailma jos joku vaihtaa sanan parin? Miettikää, miksi pelkäätte ihmisiä?

Osoitat edellisellä viestillä vain oman ymmärtämättömyytesi. Et varmaan asioiden miettimistä kehota syöpää sairastavallekaan.
Seuraavaksi varmaan julistat kuinka masennus tai eri fobiat eivät ole oikeita sairauksia ja tarjoat pelastukseksi harrastuksia, säännöllistä liikuntaa, luontaistuotteita, uskoon tulemista yms.

totta: 2kk 25pv

Olen kovin utelias ilmoittamasi ajanjakson suhteen ja kysynkin nyt, miten ihmeessä olet selvinnyt hengissä käymättä ulkona? Onko vastaus, ettet ole saanut mennä ulos vai onko joku tehnyt kauppareissut yms. asioinnin sun puolestasi? Vai oletko varautunut maailmanlopun varalta, muutoin kuulostaa melko mahdottomalta tuo lähes 3 kk:n aikajakso. Vai oliko tämä vitsi?

Masennuksen, ahdistuksen, sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön vuoksi en ole kyennyt poistumaan kotoa ja valitettavasti on ihmisiä jotka hoitavat kauppareissut ja vievät toimeentulotukihakemukset puolestani joten ei ole tarvinnut edes yrittää mitään, mutta hengissä olen näemmä silti selvinnyt. Lääkityksenhän minä tarvitsisin ja sen avulla olen ennenkin elänyt lähes normaalia elämää. Nyt vain on jotenkin tilanne päässyt riistäytymään käsistä...

Maanantaina kaupassa. Kävin samalla apteekissa ja kirjastossa. Maanantaina on taas pinnistettävä kauppaan. Voin tosin venyttää kauppaan lähtöä pari päivää syömällä soijarouheella terästettyä kaurapuuroa.

Itse asiassa paljon pitempään olin sisällä mielisairaalassa. Ei päässyt edes saatettuna kävelylle. Maniassa teki mieli ulos, kuntosalille yms.

Noin kuukauden kausia silloin tällöin mutta olen kyllä käynyt kerran pari viikossa kaupassa, joka sijaitsi saman talon alakerrassa. Aikaani kulutin nukkuen, maaten ja tietokoneella.

Tuli tuosta vain mieleen kun minulta on usein kyselty ihmeissään, että miten saan aikani kulumaan.. En oikein ymmärrä koko kysymystä. Kyllähän se aika kuluu yksinkin ja ilman mitään sen kummempaa tekemistä. Onko tosiaan niin, ettei suurin osa ihmisistä osaa olla kotona yksin hiljaa tekemättä mitään? Kun aina sitä minulta tivataan, että mitä sitten oikein teen, että "miten ihmeessä saat aikasi kulumaan?". Joskus ärsyttää moinen... No mitä sitten teen? Pitäisikö suoraan alkaa luetella, että herään aamulla ja keitän kahvia, käyn tupakalla, käyn suihkussa ja harjaan hampaat, surffailen netissä, olen ja mietiskelen ja luen ja kirjoitan, katson tv:tä, kuuntelen radiota, siivoan ja pesen pyykkiä, teen ruokaa ja leivon, poljen kuntopyörää ja teen vatsalihasliikkeitä ja nostelen painoja yms. Ei ketään tietenkään kiinnosta, ei minuakaan kiinnostaisi, joten vastaan aina, että en mitään ja sitä sitten ihmetellään... Miksi ihmisiä ylipäätään kiinnostaa toisten asiat niin kauheasti? En muista että olisin ikinä kysynyt keneltäkään "mitä olet tänään puuhaillut?" tms. Onko minussa sitten joku vika?

Päivittäin tupakilla. Jos sitä ei lasketa niin henkilökohtainen "enkka" on kaksi kuukautta poistumatta omalta pihaltaan.

Tätä ketjua kun lukee, assosioi väkisinkin omaan yksinäisyyteen. Jotkut miettivät, itsekin usein, miksi mulla ei ole ketään eikä mitään, siinä missä ikätovereilla on perhe, lapsia, töitä ja korkeampi koulutuskin.

Mun asiat ei sentään niin huonosti ole, ettenkö ovesta ulos pääsisi, mutta jos joku ymmärtäisi sen ulkopuolisuuden tunteen joka tulee yksin maleskellessa, voisi ehkä edes yrittää auttaa mua sikäli kun haluaisi. Luulenpa, ettei niitä joilla on mennyt paremmin, voisi vähempää kiinnostaa.

Mun ongelmat ei ainakaan vielä ole sellaisia, että joutuisin esim. sossun kanssa asioimaan. Oon ollut käytännössä täysin ulkona sosiaalisesta elämästä niin kauan etten edes muista. Sellaiset ihmiset, joilla on porukkansa, tyttöystänsä, vaimo, lapset jne. ei yksinkertaisesti ymmärrä, millaista on jäädä ulkopuolelle ja millaista silloin elämä on.

Yksinäistä on helppo halveksia, varmaan ihan kivakin. Mitä enemmän omaa osattomuutta raottaa niille, joilla on kaikkea, sitä pienemmiltä "tavallisten" ihmisten ongelmat tuntuvat. Ei se mitään, jos on rahat vähissä, siitä selviää kun on perhe ja puoliso. Ei se mitään jos on joskus sairas tai alakuloinen, perhe piristää. Jne.

Ei ole omakohtaista kokemusta mistään pelkotiloista, ulkopuolisuuden tunteesta sen sijaan tiedän kaiken. Ehkä se on joku ihmisen kuudes aisti, joka jättää yksinäiset jatkossakin porukoiden ulkopuolelle.

Pahimmillani olin noin kolme viikkoa lähestulkoon yhtä soittoa neljän seinän sisässä. Siitä on nyt kaksi vuotta ja elämä seisoo vieläkin paikallaan. Tänään olen viettänyt yli 12 tuntia tietokoneella ja olen vihannut joka sekuntia.

Voimat taas ihan lopussa. Ei tätä voi ymmärtää kuin muut saman kokeneet, ikävää, että meitä riittää. Koittakaa pärjäillä, toivottavasti joku päivä helpottaa. Yksinäisyys ja masennus tappaa minut.

Jos psykiatrin aikoja ei lasketa kävin viimeksi ulkona 5 vuotta sitten, ja olen vasta 22 vuotias

Ei kaikki ole ulkoilmaihmisiä ja mikäs siinä jos saa ajan kulumaan sisälläkin. On hekilöitä, masentuneita, jotka ravaavat pirkin katuja ja rantoja tuska sisimmässään ja se ei tee elämätä helpompaa.
Seurakunnassani oli pari viikkoa sitten sielunhoitoviikonloppu. Teemena oli masennus.

Eräs ennenakaisesti eläkkeelle siirtynyt virkanainen kertoi sairastumisestaan masennukseen ja toipumisestaan. Synkin vaihe, jolloin ei jaksanut lähteä ulos ja oli toisten avun varassa kesti hänellä noin kaksi ja puoli vuotta. Hänen luonaan pääsi käymään vain joku hoitaja silloin tällöin. Oli tietyt ihmiset, joille hän avasi oven. Avainhekilönä parantumiseen hän itse pitää Jumalaa ja erästä koko elämänsä masennusta sairasatavaa henkilöä.
Alussa toipumista häiritsi häpeä. Oli vaikea liikkua kaduilla, kun työkavereita tulee vastaan. Nyt hän on avoin ja kertoo sairaudestaan.

Nainen on parantunut täysin, mutta työelämään hänen ei tarvinnut enää iänkään vuoksi palata. Nyt tädissä on terästä ja virtaa.