Ylikomissario kokoomuslainen kansanedustaja Tolvanen oli mm

tai äänesti vihreitten mukana turkistarhauksen lopettamiseksi.
-miten hänkin kytköksissä viherterroristeihin ?

Ensimmäinen isku
Ensimmäisen kerran Greenpeacen aktivistit tunkeutuivat Fennica- ja Nordica-jäänmurtajille Helsingin Hietalahdessa 16. maaliskuuta 2012. Noin 30 aktivistia kiipesi aitojen yli satama-alueelle ja edelleen laivoille

Toinen isku vappuna
Vappupäivänä 1. toukokuutta Greenpeace iski astetta rajummin ottein Nordica-murtajalle Helsingin Munkkisaaressa.

Ensin päivällä kello 11 aikaan kymmenet aktivistit nousivat laivaan ja piiloutuivat eri puolille alusta, myös sen sisätiloihin.

Törkeän tuhotyön yritys
Videokuvista paljastui jälkikäteen myös kaikkein vakavin rikosepäily. Aktivistit olivat upottaneet veteen betonipäällysteisiä poijuja, joiden tarkoitus oli estää Nordican liikkeelle lähtö.

Poijut olisivat poliisin mukaan voineet aiheuttaa vakavaa vahinkoa, jos laiva olisi törmännyt niihin. Asiaa tutkitaan törkeän tuhotyön yrityksenä.

Kumivenettä ohjanneelle avunantajalle poliisi kirjoitti tuoreeltaan sakot, jotka syyttäjä myöhemmin vahvisti.

Varsinainen tekijä joutui syytteeseen ja tuomittiin heinäkuussa 2012. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 41-vuotiaan ulkomaalaismiehen 25 päiväsakkoon eli 150 euron sakkoihin vahingonteosta.

Laivayhtiö ei saanut tilaisuutta esittää vaatimuksia oikeudessa. Käräjäoikeus merkitsi pöytäkirjaan, että "Arctic Shipping Oy:ltä ei ole tiedusteltu mahdollisia korvausvaatimuksia asiassa, koska kysymyksessä on ollut syyttäjähaaste, eikä vastaajalle olisi ehditty korvausvaatimuksia toimittaa ennen istuntoa".
jne..jne..

Nyt piilotellaan asioita.
Onko poliisikin greepeacen mukana ? tavalla tai toisella.

Ylikomissario Tolvanen kuitenkin menetti äänestäjiensä luottamuksen.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täytyy olla viherterróristien sisällä silmää tekeviä kun noin voivat toimia.

Vai oikein 150 € sakko..

Äänestä

Onko helsingissä liikaa poliiseja ?

Keskittyneet ihan vääriin asioihin.

"Miehen sukupuolenkorjaus jätettiin aivan kesken - poliisi tutkii"

Helsingin poliisi tutkii tapausta, jossa miehen sukupuolenkorjaus jätettiin aivan puolitiehen. Lue lisää › mediasta

ps miten (esimerrki) ylikomissario Tolvasen poliisit menee turkistarhalle, jossa vihreät tehneet tihutöitään...tutkiiko lainkaan ?
Itse kokoomuksen kansanedustaja Tolvanen (kok) äänesti vihreitten ja vasureitten mukana turkistarhojen lopettamisen puolesta.
Kaksi muuta komḱoomuslaista oli kanssaan samaa mieltä.
Mutta, kun yksi keskustastakin oli alan lopettamisen kannalla-ei voi ymmärtää ?
Persuistakin 3-4 oli alan lopettamisen kannalla ?

Äänestä

Onhan se niin, että surkeat olosuhteet turkiseläimillä on tarhoissa. Menkääs itse koppiin, missä on rautaristikko lattiana ja makailkaa siinä ikänne. Varmaan nautitte elämästänne. Ei mitään virikkeitä tai leikkimismahdollisuuksia. Ei kavereita.

ANKEAA!

Minunkin puolestani voisivat lopettaa touhun, jos eivät keksi parempia olosuhteita eläimille. En ole eläinkiihkoilija, mutta kohtuus kaikessa.

Äänestä

Emme Suomessa asu pelkästään Hesassa! Ookkonää pölöjä? Pelekääkkönää polliisii?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt haisee ?? kirjoitti:

tai äänesti vihreitten mukana turkistarhauksen lopettamiseksi.
-miten hänkin kytköksissä viherterroristeihin ?

Ensimmäinen isku
Ensimmäisen kerran Greenpeacen aktivistit tunkeutuivat Fennica- ja Nordica-jäänmurtajille Helsingin Hietalahdessa 16. maaliskuuta 2012. Noin 30 aktivistia kiipesi aitojen yli satama-alueelle ja edelleen laivoille

Toinen isku vappuna
Vappupäivänä 1. toukokuutta Greenpeace iski astetta rajummin ottein Nordica-murtajalle Helsingin Munkkisaaressa.

Ensin päivällä kello 11 aikaan kymmenet aktivistit nousivat laivaan ja piiloutuivat eri puolille alusta, myös sen sisätiloihin.

Törkeän tuhotyön yritys
Videokuvista paljastui jälkikäteen myös kaikkein vakavin rikosepäily. Aktivistit olivat upottaneet veteen betonipäällysteisiä poijuja, joiden tarkoitus oli estää Nordican liikkeelle lähtö.

Poijut olisivat poliisin mukaan voineet aiheuttaa vakavaa vahinkoa, jos laiva olisi törmännyt niihin. Asiaa tutkitaan törkeän tuhotyön yrityksenä.

Kumivenettä ohjanneelle avunantajalle poliisi kirjoitti tuoreeltaan sakot, jotka syyttäjä myöhemmin vahvisti.

Varsinainen tekijä joutui syytteeseen ja tuomittiin heinäkuussa 2012. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 41-vuotiaan ulkomaalaismiehen 25 päiväsakkoon eli 150 euron sakkoihin vahingonteosta.

Laivayhtiö ei saanut tilaisuutta esittää vaatimuksia oikeudessa. Käräjäoikeus merkitsi pöytäkirjaan, että "Arctic Shipping Oy:ltä ei ole tiedusteltu mahdollisia korvausvaatimuksia asiassa, koska kysymyksessä on ollut syyttäjähaaste, eikä vastaajalle olisi ehditty korvausvaatimuksia toimittaa ennen istuntoa".
jne..jne..

Nyt piilotellaan asioita.
Onko poliisikin greepeacen mukana ? tavalla tai toisella.

Ylikomissario Tolvanen kuitenkin menetti äänestäjiensä luottamuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu