Jumalasta on moni elämässään pimeyteen ja epätoivoon joutunut ihminen saanut avun silloin, kun mikään muu ei ole auttanut. Miksi tästä mahdollisuudesta ei saa kertoa ahdistuneille, epätoivoisille ihmisille? En ole tuputtanut tai puhunut asiasta ylenpalttisesti, vaan halunnut vain tehdä tämänkin mahdollisuuden kiinnostuneille tiettäväksi. Onko yksi ainoa ketju aiheesta jo liikaa?
Miksi Jumalasta ei saa kertoa ahdistuspalstoilla?
Salla K.
17102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pimeyteen auttaa taskulamppu eimikään ahdistelun sallivan JumalanPamppu.. Kaikkivoipana katselee tilannetta vierestä, valuukohan kuola kielestä? Pois tuollainen pakkojulistus ihmisen mielestä, käy ennemmin vaikka sienessä!
Oletko kenties ylläpitäjä? Mitä pakkoa siinä on, jos kerron tästäkin mahdollisuudesta? Millä tavalla minä pakotan enemmän kuin joku, joka kertoo jostain toisesta apukeinosta?
Jeesus ei varsikaan auta, kuten sanoin ketjuissa. Nuuhkii vain kiveksiään kun pitäis auttaa. Se maki-apina salli WTC-iskutkin, joten mite tuo toistaitoinen vajaa paristo osaisi hädässä auttaa!
EIHÄN osannut pelastaa edes itseään ristiltä. Kai se on sadomasokisti kun pitää tuskasta!
Päivän tapahtuman takia, en enää ylistä Jeesusta. Mokoma laiska hippi
Sehän on syrjintää, jos vaiennetaan kirjoittaja sääntöjen vastaisesti. Miksi ei säännöissä lue, että Jumalasta ei saa puhua mielenterveyspalstoilla?
Jumala itsekin voisi vastata, jos uskaltaa minulle vastata! Raukkis Jeesus! Suloinen lutuinen puppukka.
...ja tuollaiset lähes kaikki säännöt kerralla rikkovat viestit saavat kyllä olla täällä aivan vapaasti. Ylläpito taitaa olla täällä täysin rappiolla.
Ne on varmasti Saatanan kätyreitä!
Tässäpä mainiosti Mariko Vaarallekin esimerkiksi rakennetuista ketjuista yksi esimerkkiavaus, myös ns. keskusteluketjujen tarkoituksenmukaisesta rakentelusta tiettyyn, haluttuun suuntaan.:)
Mariko Vaarahan tykkää ottaa esille esimerkkejä siitä sun tästä Suomi24:stä.
Muiden kuin Mariko Vaaran kirjoitusten kohdallahan joku voisi nimetä juuri oikeiden asioiden yhdistämistä toisiinsa juuri sopivalla tavalla vaikkapa sarkasmiksi. Tai jopa naseviksi kannanotoiksi, jollaisia hyvin taannoin jopa eräs ylläpidon edustaja pyysi Mariko Vaaraa kirjoittamaan keskustelujen lomaan. Mutta Mariko Vaara ei ylen yksinkertaisena osaa kuin jorista pitkästyttävästi itsestäänselvyyksiä.
Mariko Vaara on kauhukseen huomannut olevansa myös ilmiselvästi mielistelijätyyppinen kirjoittaja; niin kovasti Mariko Vaara on yrittänyt täyttää vuosien myötä yllämainittua ylläpidon edustajan toivetta, jonka hän mitä ilmeisimmin omiin tarpeisiinsa perustuen Mariko Vaaraa pyysi toteuttamaan.
Jos Marirko oikein muistaa, hän käytti nimeä Mari. Mutta jälleen se mutta; Mariko Vaara on vain harrastajakirjoittaja, jolta ylläpidon edustajan ei olisi pitänyt liikoja vaatia - jollakulla kun on ilmennyt tarvetta esittää vähintään turhautumisensa Mariko Vaaran joidenkin tekstien suhteen miinustamalla ne, jotkut vasta pitkänkin harkinnan jälkeen.
Palstalla näyteään käyttettävän jopa poistetuista keskusteluketjuista myös sanaa liputettu. Niinhän sitä tullaan nostetuksi Suomi-lippu salkoon? :)
Mariko Vaara, jolla itsellään on tapana kirjoittaa suoraa sanallista palautetta asioista, jotka eivät Mariko Vaaralle kuulu, ihmettelee, mitä moiset mykät miinustelijat tai sen enempää plussailijatkaan ylipäätään tekevät sanan (sanojen) käyttöön perustuvilla palstoilla, kuten tällä Suomi24:ään Mariko Vaaran lailla lujasti uskovien palstalla.
Mariko Vaara ennustaa tällä kertaa, että joku, johon taas tulee osumaan ja uppoamaan, yrittänee pianaikaa lisätä Mariko Vaaran meriitteihin vaihteeksi ja ainakin yksikössä vähintään sanan väärinkäytön;
Mariko Vaarakin kun aikoo yhdistää tiettyjä asioita toisiinsa tässä ja tällä kertaa: Suomi24:n Mariko Vaarallekin julkaiseman annin innoittamanana erään IP-lehdykänkin antia Radio Rockin annista. Uutisetkin kun toistuvat toistensa toisintoina läpi laajan mediakentän. Niin kerta.
Turhautuneen mielipiteensä hän tuleenee ilmaisemaan epäsuorasti miinusmerkein, ellei aio pettää Mariko Vaaran odotuksia ja yrittää vesittää Mariko Vaaran tämänkertaisen ennustuksen paikkansapitävyyttä.:)
Mariko Vaara käyttäisi mieluummin tilanteeseen sopivia sanoja tai linkkejä, jos Mariko Vaaraa ylipäätään sattuisi niin mikään hatuttamaan.
http://www.fredrikson.fi/site/content/view/30/49/
Plussailun suhteen Mariko Vaara on tullut päätelmään, että plussat Mariko Vaaran kirjoitusten kohdalla näyttäisivät ilmestyvän säännönmukaisesti Mariko Vaaran juuri tietynlaisiin, mutta yhtälailla kokeelliseen tyyliin kirjoittamiin teksteihin.
Sanalliset vastineet niin ikään. Ja niinhän sen pitäisikin voida olla, että Marirko Vaarankin tulisi voida sanoa suoraan, suoraan kirjoittajalle, mitä sanottavaa Mariko Vaaralla milloinkin on, eikä mutkuilla mielipiteittensä kanssa miten sattuu, varsinkaan niin sanotusti nurkan tai selän takana.
Minkälaisen kuvan erinäisistä yhteisöistä kuin yksilöistä sellainenkin antaa Mariko Vaaran mieleen, Mariko Vaara ei edes halua kertoa. Edes mennyt Jarno Alastalokin sanoi taannoin blogissaan, että antaa mielensäpahoittajien olla. :)
Niin kerta. Ja Mariko Vaarallahan on ollut tapana seurata johtajaa.:)
http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/vid-1288607221596.html
Jos Marirko oikein muistaa, hän käytti nimeä Mari. Mutta jälleen se mutta; Mariko Vaara on vain harrastajakirjoittaja, jolta ylläpidon edustajan ei olisi pitänyt liikoja vaatia - jollakulla kun on ilmennyt tarvetta esittää vähintään turhautumisensa Mariko Vaaran joidenkin tekstien suhteen miinustamalla ne, jotkut vasta pitkänkin harkinnan jälkeen.
Po.: Jos Mariko Vaara oikein muistaa jne...
Sanalliset vastineet niin ikään. Ja niinhän sen pitäisikin voida olla, että Marirko Vaarankin tulisi voida sanoa suoraan, suoraan kirjoittajalle, mitä sanottavaa Mariko Vaaralla milloinkin on, eikä mutkuilla mielipiteittensä kanssa miten sattuu, varsinkaan niin sanotusti nurkan tai selän takana.
Po.:...että Mariko Vaarankin tulisi voida sanoa suoraan...
Muita kirjoitusvirheita Mariko Vaara ei tällä kertaa ja toistaiseksi tullut vielä huomanneeksi.
Rukouksessakin sanotaan että Jumalan kädellä.. mutta kun nykymaailmaa katsoo niin voi sanoa että : Jumala ON kädellä -kun mitään hyvää ei tapahdu.
Jospa se onkin vain sopivasti käsillä? :) Se itse kunkin itse jumaloima ja hänen sanansa?
Joinakin päivinä Mariko Vaara näet tulee miettineeksi, mihin esim. Pauli Aalto-Setälä käyttää aikaansa, silloin kun hän oikein paneutuu itse asiaansa, joka Mariko Vaaran Pauli Aalto-Setälästä saaman mielikuvan mukaan on tietenkin itse Pauli Aalto-Setälän.
Mariko Vaarakin tuntee nyt suurta tarvetta vielä kerran uudelleen viitata Pauli Aalto-Setälään. Allaolevat eivät liene sanoja hänen yhdessä Mikael Saarisen kanssa kirjoittamasta kirjastaan Perkele, mikä lienee ollut vesimiehille suunnattu oppikirja aihesta tunne osaamisesi.
Twiitit
Jani Uljas @janiuljas 2 h
Hienoja ajatuksia media-alan kehityksestä @PauliAS http://ow.ly/pIlLv
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Arto Mattila @amoracing 2 h
@Aller& @PauliAS oivaltaneet #lean:sta/#ketterä:stä oleellisen:ei vain prosessi vaan ajattelutapa, #johtaminen ja #yrityskulttuuri.@SolitaOy
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Näytä keskustelu
Susanna Paloheimo @SPaloheimo 6 h
Mediatalot tarvitsevat liiketoimintaosaamista. #Allerin #digihubi tarjoaa pelottoman testilabran. Kts @LazyTwitTwat http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/ …
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Jussi Ylävaara @jussiylavaara 3 h
Yhteisö on kuningas sanoo @PauliAS ja siihen on helppo yhtyä. http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/ … via @DigitalistInfo
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
jari lähdevuori @jarilahdevuori 4 h
"Nyt yhteisöt ovat kuninkaita." - @PauliAS median murroksesta http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/ … #digitalist
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Arto Mattila @amoracing 4 h
@PauliAS:n näkökulma pätee myös valtaosaan muitakin #liiketoiminta-alueita ja #toimialoja kuin #media-alaa. #Soveltaminen #Avataansilmät
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Näytä keskustelu
Pauli Aalto-Setälä @PauliAS 4 h
@AMakinen kiitos!
Näytä keskustelu
Ari Mäkinen @AMakinen 4 h
Pieniä suuria oivalluksia. Digitalisatio on yrityksen, ei tuotteen transformaatio. http://presenter.qbrick.com/?pguid=8f797ae9-78e9-42d7-8eb0-95f5240ed250 … @PauliAS Loistavaa johtamista.
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Juho Jokinen @juhojokinen 4 h
Allerin toimari,#digitalist @PauliAS: "Massoja kiinnostaa omien sisältöjen jakaminen. - media-ala reagoinut hitaasti" http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/ …
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Vastaa
Uudelleentwiittaa
Suosikki
Klaus Kuhanen @klauskuhanen 5 h
@villetolvanen @PauliAS @DigitalistInfo Yhteisö on kuningas-media muuttuu sisällön tuottajasta sisältöjen jakamisen 'kuraattoriksi' 1/2
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Näytä keskustelu
Matti Lintulahti @mediablogi 7 h
Menestyvä mediayritys muuntuu yhteisönsä tuntevaksi sisältöjen markkinointitaloksi uskoo @PauliAS http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/ … #digitalist
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Jenna Karas @karasjenna 6 h
Median uusi kuningas on yhteisö, ei enää sisältö sanoo @PauliAS http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/ … #media
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Pauli Aalto-Setälä @PauliAS 5 h
"@markosuomi: Tuo Digihub kuulostaa erittäin hyvältä @PauliAS http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/ …"
paikasta Örebro, Örebro
Susanna Paloheimo @SPaloheimo 6 h
@KariMattsson @LazyTwitTwat @mmarjala @PauliAS Tosi hyviä ajatuksia hienosti kirjoitettuna. Lisää, kiitos! @DigitalistInfo
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Näytä keskustelu
Aki Vänni @VnniTwt 7 h
Yhteisö on kuningas sanoo @PauliAS http://lnkd.in/bx-N7W2
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Pauli Aalto-Setälä @PauliAS 5 h
@LazyTwitTwat Kiitos! Oli inspiroivaa keskustella.
Näytä keskustelu
Tero Ojanpera @TeroOjanpera 6 h
https://twitter.com/PauliAS
Kerrassaan pöyristyttävää julistusta, etten sanoisi.:)
(body was too long)
Eiliseltä viitatkaamme uudelleen edelleen:
Median tulevaisuus on yhteisöissä. Loistava näkökulma @PauliAS http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/ …
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
paikasta Espoo, Uusimaa
Pauli Aalto-Setälä @PauliAS 10. lokakuuta
Ja toissapäivältä:
Jepjep.@marmatus: Yhä useampi yli 65-vuotias shoppailee verkossa. http://bit.ly/1beahNh #Allerstore #Omaaika
Näytä yhteenveto
Pauli Aalto-Setälä @PauliAS 9. lokakuuta
Kultivoiduin paheksunnan muoto on paheksua paheksujia.
paikasta Vantaa, Uusimaa
https://twitter.com/PauliAS
(Mariko Vaara jääkin vaihteeksi pohtimaan, miten twiittiensa perusteella noinkin sivistyneenä näyttäytyvä mies onkin tullut sisällyttäneeksi julkisesti käyttämäänsä sanastoon myös noinkin rahvaanomaiselta vaikuttavan ilmaisun kuin jepjep?)
Esimerkki siitä, kun joku alkaa toistaa liikaa itseään?
Pauli-poika se on taas jaksanut iltaan asti vielä tuota yhtä ja samaa.:)
Twiitit
Pauli Aalto-Setälä @PauliAS 2 h
Yhteisö on kuningas http://lnkd.in/bgbYFMd
Laajenna
Niin, kukapas se kissan häntääkään paremmin jaksaisi päivätolkulla nostella kuin kissa itse?;D
Ja taas pääsi unohtumaan se Pauli Aalto-Setälän uskottavaksi tekevä pirun linkki:
https://twitter.com/PauliAS
PS: Yhteisö on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki.:)
Ei Pauli-poika malta edes nukkua,
Twitterissä koska täytyy vain kukkua.
Nääs Pauli uudelleentviittaa
ja pukee harteilleen
kärpännahkaista viittaa -
jotain muuta on päähänsä
painanut kuin
orjantappurakruunun.
Twiitit
Salla Närhinen @SallaNarhinen 23 min
Tässä on niin oikeaa asiaa, sisältö ja kumppanuudet - rohkeus kokeilla ja myös lopettaa @PauliAS http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/?utm_content=buffer4ff0c&utm_source=buffer&utm_medium=twitter&utm_campaign=Buffer …
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Ilkka Olander @olanderil 1 h
Yhteisö on kuningas. Uusia raikkaita tuulia mediamaisemaan tuo @PauliAS http://bit.ly/19FD1kU
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Pienennä
Vastaa
Uudelleentwiittaa
Suosikki
https://twitter.com/PauliAS
Pauli Aalto-Setälä on onnistunut luomaan Mariko Vaaralle mielikuvia median ihmelapsen perjantai-illan vietosta:=
Pauli sen kuin tviittaa,
pukee yllensä viittaa,
kai vaimo sängystä viittaa?
Siitä vain Pauli piittaa
kun Pauli uudestaantviittaa?
Vai joko riisuisi viittaa?
Twiitit
Raimo Mäkilä @AlmaRambo 28 min
@pauliAS, osut tässä kyllä hyvin, kuitenkin myös ei journalistisessa sisällössä "content is the king" http://digitalistnetwork.com/yhteiso-on-kuningas/ … #digitalist
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Laajenna
Nea Barman @neabarman 40 min
@SallaNarhinen @PauliAS Nyt ollaan ytimessä. Tässä esimerkki joka näyttää tietä @spottedbylocals. Yhteistö voisi olla tosin isompikin.
Käyttäjän Pauli Aalto-Setälä uudelleentwiittaama
Ei malta vielä,
vaan kerran viittaa
ja hassusti sattuukin: )
Pauli Aalto-Setälä @PauliAS 1 min
@AlmaRambo Jep, uhmaan toimialan pyhintä epistolaa: content is king-mantrasta tykkäämme. Verkossa kruunut jaetaan silti eri perustein.
https://twitter.com/PauliAS