Eli asun vuokra-asunnossa, johon onnistuin aiheuttamaan vesivahingon jättämällä pestyn maton epähuomiossa lattiakaivon päälle. Vettä valui laminaatille ja kasteli sen n.10m^2 alueelta. Parin päivän päästä tulevat Lassila & Tikanojan herrat kuivattamaan pytingin. Kotivakuutusta en omaa, joten omasta pussista maksan. Mutta paljonko?
Arvioikaa joku fiksu paljonko joudun maksaan?
vesivahingoittaja
8221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Noin 10000€
alv.
höpö höpö laminaatti maksaa 10e neliö jonka voit laittaa itse tai joku sun tuttus. Kuivattavaa siellä ei enään ole ja laminaattihan kuuluu vielä taloyhtiölle mut voivat toki hakea sinulta korvausta kun olen noin niille mennyt kertomaan (olisit kertonut vaikka että se on tippunut lattiakaivon päälle.
Tuottamuksellisessa vahingossa on aivan sama onko kyseessä vahinko vai tyhmyys. Oikeuskäytännön mukaan vahingon aiheuttanut korvaa vahingot.
Mitä mieltä olisit jos joku vahingoittaisi omaisuuttasi ja sanoisi ettei sillä nyt ole mitään väliä?
sen vuoksi on taloyhtiöllä vakuutus ja laminaatit ja rakenteet kuuluvat kiinteistöön jota ei myöskään voi ottaa mukaansa muuttaessa.
Taloyhtiön vakuutus kattaa vain rakenteet, ei pintamateriaaleja. Laminaatti kuuluu selkeästi huoneiston omistajan vastuulle. Vai kuvittelitko jääkaapinkin olevan taloyhtiön omaisuutta - eihän sitäkään yleensä oteta muutossa mukaan!
Ja vaikka vakuutukset olisikin, on niissäkin jonkinlainen omavastuu.
No, on kyllä asenne ihan kohdillaan - ei penniäkään kiinni, vakuutukset maksaa, ei kiinnosta, tätä vartenhan takuuvuokra on jne.
nimen omaan rakenteet kuuluu taloyhtiölle ja jos purkkaaavat pinnat pois niin taloyhtiö maksaa ja jääkaappi ja astianpesukone on sovittavissa myynnissä mutta lattia pinnat ei joten ne kuuluu taloyhtiölle
Jos olet kerran maksajana niin pyydä tarjous ja tarvittaessa kilpailuta.
Kyllähän maksajallakin jotain oikeuksia on.
Ja jos ei tarjousta ole ja kuivaavat tunti ja konevuokrahinnoilla niin hae lainaa koska 1000eruoa on pintaraapaisu.