Tänään Radio 1 klo 22.05 ja uusinta sunnuntaina 16.05.
Radiodokumentti antaa äänen vl-äideille
Äidit
7354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuunnelkaa, kerrankin oikeat uskovaiset äänessä
On tosiaan ihan jännä ohjelma, en tuolliasta olisi kyllä odottanut uskovaisilta. Mutta kyllä sen kuuneli ihan hyvin.
Ohjelman voi kuunnella vielä Ylen areenasta
http://areena.yle.fi/radio/2002564
Kannattaa kuunnella
Kuuntelin ohjelman toistamiseen.
Toinen, lapissa kasvanut nainen oli käsitellyt paljon omia asioitaan, olisikohan hän käynyt terapiassakin.
Se varsinkin jäi mieleen hänestä, että hän on ollut rohkea ja vastuuntuntoinen äiti, kun hänet kait sterilisoitiin 29 -vuotiaana, sen takia, ettei hän uskaltanut enää synnyttää lapsia. (Olisihan hän pystynyt vielä saamaan lapsia sektiolla).
Ehkä hän ajatteli, niin kuin hän sanoikin, että hän haluaa hoitaa nämä lapset hyvin, jotka jo hänellä ovat.
Sekin kävi ilmi että vl liikkeen miehissä on tiukkoja sovinisteja. Esikoiseksi syntytä tytövauvaa mitätöitiin. - Ai eikö ollu poika?
Sellainen on myös tuttua, että sijaisvanhemmuutta väheksytään.
Ei ole helppoa alkaa sijasvanhemmaksi, kun ympäristö ei tue siihen, vaan pikemminkin väheksyy asiaa.