On tässä tullut masennusen pyörteissä koettua sekä henkinen että fyysinen yksinäisyys. Henkisellä tarkoitan sitä että kavereita löytyy kyllä facesta ja luurista jos viitsisin soittaa jauhaten tyhjän päiväisistä asioista no tämän myötä on nyt tullut fyysinen yksinäisyys koska en vain jaksa jauhaa tai sosialisoida näön vuoksi.
Kaverit jaksaa jauhaa siitä että pitäisi olla muitakin kontakteja kuin vain eläinharrastusten parista ja sitten kun yritän (miellytääkseni) hankkia näitä muita en kykene keskustelemaan kunnolla heidän kanssaa juuri näitä ihmisiä kiehtovista aiheista.
Asennevamma varmasti henkii tästä ja tiedostan sen mutta se murtaa mua enemmän jos pitää miellyttää jotakin. Äitini taisi aikanaan olla hitusen oikeassa todetessaan: parempi yksin kuin huonossa seurassa. Ymmärrän yksinäisiä kun itse on samalla tasolla ja vieläpä vapaasta tahdostani! Seuraa saa kyllä aina vaan eri asia sitten jaksaako pitää yllä sosialisia verkostoja pidemmän päälle hiljalleen tullen jälleen yksinäiseksi.
Hitto mieluiten ne harvat hetket kun sosialisoin niin käytän sen innon sellaisten ihmisten kanssa joita oikeasti kiinnostaa kuunnella ts. eläinharrastuksen parissa oli se sitten väärin tai ei. Ugh! Piti avautua yön yksinäisenä. Avaudu sinäkin miksi olet valinnut henkisen tai fyysisen yksinäisyyden?
PS. Hetkellistä seuraa saa kyllä täälläkin mainostetuista tapahtumista ja ehkä osalle jopa löytyy natsaavaa seuraa niistä eli kannattaa käydä ne ainakin kokeilemassa!
Kaverit jaksaa jauhaa siitä että pitäisi olla muitakin kontakteja kuin vain eläinharrastusten parista ja sitten kun yritän (miellytääkseni) hankkia näitä muita en kykene keskustelemaan kunnolla heidän kanssaa juuri näitä ihmisiä kiehtovista aiheista.
Asennevamma varmasti henkii tästä ja tiedostan sen mutta se murtaa mua enemmän jos pitää miellyttää jotakin. Äitini taisi aikanaan olla hitusen oikeassa todetessaan: parempi yksin kuin huonossa seurassa. Ymmärrän yksinäisiä kun itse on samalla tasolla ja vieläpä vapaasta tahdostani! Seuraa saa kyllä aina vaan eri asia sitten jaksaako pitää yllä sosialisia verkostoja pidemmän päälle hiljalleen tullen jälleen yksinäiseksi.
Hitto mieluiten ne harvat hetket kun sosialisoin niin käytän sen innon sellaisten ihmisten kanssa joita oikeasti kiinnostaa kuunnella ts. eläinharrastuksen parissa oli se sitten väärin tai ei. Ugh! Piti avautua yön yksinäisenä. Avaudu sinäkin miksi olet valinnut henkisen tai fyysisen yksinäisyyden?
PS. Hetkellistä seuraa saa kyllä täälläkin mainostetuista tapahtumista ja ehkä osalle jopa löytyy natsaavaa seuraa niistä eli kannattaa käydä ne ainakin kokeilemassa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siis oliks sulla jokin ongelmakin muka?
Ei muuta kuin yleinen kyrsiintyminen siihen että tullaan analysoimaan seurani ''laatua'' jos sellaista harvakseltaan päätän hankkia.
No sitähän se. Kyllä sitä tiettyä samankaltaisuutta ja juttuun tulemista tarvitsee, jotta se ihmissuhde jotain antaisi tai edes lähtisi käyntiin.
Kyllähän sitä aina juttusille halutessaan pääsee jonkun kanssa ja pystyy jopa tutustumaan ja aloittamaan joihinkin henkilöihin ihan yhteydenpidon vaikka seurakunnissa, yhdistystoiminnassa tms, mutta eri asia sitten on, löytyykö oikeasti mitään yhteistä puheenaihetta ja semmoista samankaltaisuutta, että se yhdessäolo ja jutustelu on luontevaa ja niin mukavaa, että sitä ihan oikeasti haluaa jatkaa ja odottaa jo seuraavaa kertaa.
Olen minäkin tällaisia tuttavuussuhteita luonut, joissa aina nähdessä niitä näitä jutustellaan, tai jopa enemmänkin hengaillut sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka eivät ole ihan just oikeanlaisia minulle, mutta olen antanut näillekin ihmissuhteille mahdollisuuden, jos vaikka paremmin tutustuessa asiat muuttuisivat ja suhde syvenisi. Mutta, toisten kanssa ei vain tulla sydänystäviksi eikä toisten kanssa edes kannata tuttavuutta syvempää suhdetta luoda. Kun ollaan vaan niin erilaisia ja eri aallonpituuksilla. Hyvissä väleissä toki voidaan olla, mutta kaikkien kanssa ei vain natsaa.
Ja loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että ei tällaisia turhia tuttavuussuhteita tarvitse. Kun huomaa, että "ystävyys" ei ole aitoa ja saa pettyä pinnallisiin tuttaviin ja katteettomiin lupauksiin, niin parempi on välttää tämmöiset pettymykset olematta luomatta tällaisia turhia tuttavuussuhteita. Oma mielipiteeni.
Parempi totisesti yksin kuin huonossa seurassa. Näin jälkiviisaana olen sitä mieltä, että paljolta pahalta olisin säästynyt jollen olisi yrittänyt päästä yhteisön jäseneksi ja yrittänyt tutustua noihin ihmisiin, en olisi ehkä joutunut niin paljon ainakaan juoruringin kohteeksi ja puheenaiheeksi. Sitähän se, "sosiaalinen elämä", että puhutaan yhteisistä tutuista ja kerrotaan niistä juttuja, monille tuntuu olevan.
Jos ei henkisesti ole samalla aaltopituudella, olo on yksinäinen.
Minulla on aika monta juuri tällaista ystävää. Jaksaa kuunnella ja pitää seuraa aina silloin tällöin. Varmaan nämä henkilöt saavat sitten enemmän, kun aidosti kiittelevät ja odottavat käymään. Kyllähän sitä itsekkin tietenkin jotain saa, mutta ei ole sitä sydänten molemminpuolista sympatiaa. Onko näin että tavallaan se sosiaalisuuden tarve täyttyy meikäläisellä sitten laajemmalla spektrillä: yhdeltä saa jotain, toiselta taas sellaista, mitä ei keneltäkään muulta. Minun ihmisuhteeni on kyllä tällä hetkellä hajalla. Jos pitäisi vastata äkkiä kuka on läheisin ja tärkein ihminen, niin apua: en osaisi mainita ketään erikoisesti. Pakko sanoa: riippuu tilanteesta ja asiasta.
Tietenkin muutama henkilö pomppaa välittömästi mieleen, mutta heille en kyllä ole se ensimmäinen tärkein, jos he vastaisivat samaan kysymykseen.
Hyväkin kaveruus ja ystävyys voi lopahtaa ja sammua kuin seinään tai hiipua pikkuhiljaa pois. Näin kävi minulle jokin aikaa sitten. Paras monivuotinen naisystäväni, joka kanssa jaettiin paljon aikaa ja ajatustenvaihtoa ja voimme keskutella ihan intiimiimmeistäkin salaisuuksista ja olimme samalla aaltopituudella, löysi miehen ja alkoi seurustelmaan. Miten voi ihminen muuttua ja tulla kuin näkymätön seinä väliin. Tänään koen että hän on enää kanssani hyvänpäiväntuttava. Tuon ystävän menetys lyhyellä aika välillä oli aikamoinen kolaus ja koin välillä jopa yksinäisyyttä. Olemme silloin tällöin yrittäneet tekstailla, mutta oikeastaan meillä ei ole enää todellista asiaa ja yhteys on muodollista.
Kaikesta huolimatta nykyinen sosiaalinen tilanteeni riittää ja olen onnellinen. Parasta aikaa kaksi naista, joiden kanssa jollain tapaa porukoidaan ja reissaillaan on varmaan jäämässä etäämmälle, kun heilläkin askeleet suuntaavat vapaa-ajalla miehisempään seuraan. On luonnollista että sinkkuystävät ovat toisella sijalla, vaikka eivät vielä periaatteessa seurustelekkaan,
Aina riittää seuraksi mummoja ja ikäisiäni tätejä, jotka ovat asennoituneet elämään yksin.... Tai niin kauan kuin kohtalo määrää?