Muutama vuosi sitten Hyundai oli ns. tulossa. Se oli laatuvertailuissa nousemassa keskikastiin ja sitä alettiin pitää kohtuullisen laadukkaana autona. Sitten kaikki romahti. Laatuongelmat ja monenlaiset viat ja vaivat tulivat julkisuuteen. Autoihin ei saatu turbomoottoreita ja suosituimmassa kokoluokassakin Hyundai tarjoaa autoa, johon ei edes vakionopeussäädin tule vakiona mihinkään varustelutasoon.
Jotenkin olen vähän pettynyt kun ostin Hyundain silloin kultaisena hetkenä eikä autokaan ole mikään positiivinen yllätys ollut vaikka silläkin normaalisti pääsee paikasta A paikkaan B.
Miten tässä näin kävi?
98
2947
Vastaukset
- sama kohtalo
Samanlaisia ajatuksia on myös minulla. Ostin oman hyundain sokkona, koska sitä mallia ei ollut vielä saatavilla koeajoon. En tullut tutkineeksi suurennuslasilla varusteluetteloa, joten autosta puuttui esim. lampunpesimet. Olen ostanut useamman uuden auton vuosien varrella ja hyundai oli ensimmäinen joka oli selkeä pettymys. Auto maksoi 30000 , mutta oli halvanoloisesti tehty.
Auto vaihtuikin nopeasti takaisin tuttuun vanhaan merkkiin. Oma moka ja kallis sellainen oli oma kokemukseni hyundaista. - KWSPW
Omassa mustassa Jagge Sonatassa GLS v.2004 on nämä varusteet:
Vakiovarusteet
2 häikäisysuojaa, 3-pisteturvavyöt kaikilla paikoilla ( 5 kpl), ABS-jarrut, EBD, Ajonopeuden mukaan säätyvät tuulilasinpyyhkimet,Tihkukytkimessä useampi nopeus Ajotietokone, Ajovalojen korkeudensäätö, Ajovalojen pesulaite, Akkuvirran säästin, Alumiinivanteet, Digitaalikello, Ehostuspeili oikeassa häikäisysuojassa,Hansikaslokeron valo,Helmalevikkeet, Ilmastointilaite, automaattinen AA/C, Irroitettavat pääntuet kaikilla paikoilla (5 kpl), ISOFIX-lastenistuimen kiinnitys, Istuimen korkeuden säätö kuljettajan penkissä, Istuinlämmittimet etuistuimissa, Kaasujouset tavaratilan kannessa ja konepellissä, Kahdessa (60/40) osassa taittuva takaistuin, Keskuslukituksen kaukosäätö, Korinväriset kylkilistat, Kyynärnojat ovissa, Käynnistyksenestojärjestelmä, Käyntinopeusmittari, Osamatkamittari, Lisäjarruvalo, Luistonesto, Lämmitettävät ja sähkösäätöiset ulkopeilit, Mukiteline, Ohjaustehostin,Ohjauspyörän korkeudensäätö,Ovivalot,Ristiselän tuki kuljettajan penkissä, Sisältä avattava tavaratilan kansi (sähköinen),Polttonestesäiliön täyttöaukon avausvedin etuovessa, Sivuturvatyynyt edessä, Sähkötoimiset ikkunat edessä ja takana, Tuhkakuppi edessä ja takana, Tupakansytytin, Turvavöiden esikiristimet (edessä), Tuvatyynyissä ja turvavöissä matkustajantunnistin, Verhoilu,Lehtitelineet takana,Automaattinen teleskooppiantenni,90% galvanoitu kori,Ilmanraikastin,Virtalukon valo toimii 10 s avatessa ovi,tai kun virta-avain käännetään asentoon "on", Sumuvalot takana
Cd soitin,4 kaiutinta,Lohkolämmitin,Sisätilan lämmitin,Sisävalot- KWSPW
Lisäys vielä äskeiseen vielä löytyy irroitettava vetokoukku ja takaistuimesta saa keskeltä taitettavan erillisen käsituen ja takapenkissä on suksiluukku tavaratilaan.
Erillinen pistoke löytyy myös tupakansyttyminen vierestä. - KWSPW
KWSPW kirjoitti:
Lisäys vielä äskeiseen vielä löytyy irroitettava vetokoukku ja takaistuimesta saa keskeltä taitettavan erillisen käsituen ja takapenkissä on suksiluukku tavaratilaan.
Erillinen pistoke löytyy myös tupakansyttyminen vierestä.Vielä lisäys omassa Sonatassa 2004 GLS on myös lämmitettävä tuulilasi.Varustelutaso on niin hyvä että ei muistu kaikki kerralla mieleen.Sori.
- Kake...
KWSPW kirjoitti:
Vielä lisäys omassa Sonatassa 2004 GLS on myös lämmitettävä tuulilasi.Varustelutaso on niin hyvä että ei muistu kaikki kerralla mieleen.Sori.
Niin ja onhan Gls mallissa aurinkolasikotelo tuulilasin yläpuolella ja yö ja päiväasento peruutuspeilissä ja vielä erillinen säilytyslokero istuimien keskellä.Itsellä samanlainen peli.Sonata on muuten erittäin hyvä ajaa.Mikään paikka ei nitise eikä natise.
- nykyisin on toisin
Kake... kirjoitti:
Niin ja onhan Gls mallissa aurinkolasikotelo tuulilasin yläpuolella ja yö ja päiväasento peruutuspeilissä ja vielä erillinen säilytyslokero istuimien keskellä.Itsellä samanlainen peli.Sonata on muuten erittäin hyvä ajaa.Mikään paikka ei nitise eikä natise.
Sonatan tilalle on tullut jo aikoja sitten i40. Onko siitä kokemuksia?
- Hyundai.
nykyisin on toisin kirjoitti:
Sonatan tilalle on tullut jo aikoja sitten i40. Onko siitä kokemuksia?
Olisko täällä mitään kiinnostavaa ?
http://hyundaiclubfinland.com/
- Totta osittain
Mutta totta on sekin, että Hyundai on paljon laadukkaammin tehty kuin sisarmalli Kia. Silti sitä myydään paljon enemmän. Siinä sitä ihmettelemistä.
- höpöpuheita
Höpöpuhetta. Millä perustelet että Hyundai on muka laadukkaampi kuin Kia? Otetaan esim. Hyundai i30 vastaan Kia Ceed. Laadussa ei ole mitään eroa sensijaan myynnissä kylläkin. i30:n myynti on murto-osa Ceedin myynnistä joka kertookin varmaan kaiken :)
- Totta osittain
höpöpuheita kirjoitti:
Höpöpuhetta. Millä perustelet että Hyundai on muka laadukkaampi kuin Kia? Otetaan esim. Hyundai i30 vastaan Kia Ceed. Laadussa ei ole mitään eroa sensijaan myynnissä kylläkin. i30:n myynti on murto-osa Ceedin myynnistä joka kertookin varmaan kaiken :)
Laadun eron jo katsomalla vaikka penkkien verhoilua ja kankaan laatua. Hyundain verhoiluissa ei ole pienintäkään moitteen sijaa. Ceedin penkin kangas on ryppyinen ja venynyt ja saumat näyttävän olevan ratkeamispisteessä.
- yksittäistapaus
Totta osittain kirjoitti:
Laadun eron jo katsomalla vaikka penkkien verhoilua ja kankaan laatua. Hyundain verhoiluissa ei ole pienintäkään moitteen sijaa. Ceedin penkin kangas on ryppyinen ja venynyt ja saumat näyttävän olevan ratkeamispisteessä.
Itselläni on Kia Ceed -08 jossa ei ole penkkien verhoilussa moittteen sijaa. Todella siististi verhoillut penkit ovat. Bonuksena Autobildin 100 tonnin kestotestissäkin Ceed oli lehden historian yksi historian luotettavimpia autoja ja siinäkään eivät huomanneet verhoilussa ongelmia. Olet varmaan törmännyt yksittäistapaukseen joita vikoja/puutteita löytyy i30:stä ihan samalla tavalla kun otetaan useampia autoja tarkasteluun.
- H&K.
Suunnittelu ja valmistus siirtyi Eurooppaan muutama vuosi sitten.
- Laatuauto
Kertokaa nyt minkä Hyundain ostitte,ja mitkä olivat ne viat niin voidaan keskustella asioista.
- Mietityttää
Hyundain laatu pistää kuitenkin miettimään jotenkin on sellainen epämielyttävä
aavistus jos vaihtaisi vaikkapa Sonattaan vm: 2005-07 niin saattaa pettyä koko
autoon kun on lukenut kalliista huolloista/osista ja osien saatavuudesta muu-
alta kun merkkiliikkeestä on vähän sellainen "Pirkka auto" meininki.
Ja bensan kulutuskin on sieltä kovemmasta päästä verrattuna moneen muuhun
ja vaihtoarvo laskee tosi ripeästi ...- LLew
Osta osat muualta ja huollata muualla kuin merkkiliikkeessä. Tässä Motonetin tarjontaa:
http://www.motonet.fi/fi/varaosat/1341/autot/hyundai/sonata-v-05-10 - cdpöee
Tässä erilaisia paikkoja ja huoltohintoja
http://www.hyundaiclubfinland.com/forum/index.php?topic=47.15
- Huyndai on cool
Minulla on ollut Huyndai Accent jo monta vuotta,tosi hyvin palvellut.Renkaan vaihto ja määräaikaishuollot ainoita huolto toimia.Ja iskarit vaihdatin viime keväänä.
Tosi hyvä auto.Hinta/laatu suhde ylivoimainen.Aikaisemmin on ollut Nissaneita ,opel,Saabeja useitakin Citroen,ja Audi.Mielestäni Huyndai on parempi kuin monet em.Audi tietysti oli ihan eri hintaluokan auto,ja tietty paras noista edellisistä.Mutta turhaa puhetta,Huyndain haukkuminn,kokeilkaa ensin. - Turboa peliin!
Kunhan Hyundai saa bensaturbot, alkaa Hyundaikin taas kiinnostaa ihmisiä.
- nipponisti.
Piti ja piti. Myös hehkutetiin että i40 tulee lyömään Avensiksen myyntimäärissä.
Eipä ole käynyt kaupaksi.
Käytiin katsomassa puolisolle i30. Homma tyssäs heti siihen kun istuimesta ei saanut miellyttävää asentoa. Päätuki työntyy aivan liikaa eteen. Sopii ehkä niille joilla on huono ryhti, ja pää retkahtanut valmiiksi eteenpäin.
Eipä sitten tarvinnut edes käydä koeajolla.
Japanilaiselta merkiltä löytyi sitten hyvä auto.- kiikku vai kakku
Sun pitää vaihtaa muija eikä auto!!! Tojo on kyllä niin peruskaura että tee jotain elämällesi. Vaihda edes se muija.
- hohhhoijaa
Huomasitko nipponisti että hyundaissa sitä istuimen niskatukea saa säädettyä eteen ja taaksepäin viiteen eri asentoon. Kuinka monesta muusta autosta tämä mahdollisuus löytyy?
- Antitojo
Pääntuessa on kyllä säätö,nuija.
- ei paljon
naurata, kun hyundain markkinaosuus oli joulukuussa 1,8%.
- insider
Kyse on paljosta muustakin kuin itse tuotteesta. Tuote on hyvä, siinä missä muutkin autot. Suomen jakeluketjussa on vikaa, ja siinäkin lähinnä sen huipulla.
Eilen postista kopsahti mainos tulla oikein autonäyttelyyn. En mene. Yritin kyllä prosyyristä saada selville auton hintaa, mutta ei siitä oikein tolkkua saanut. No tuo vanha kelpaa vielä kulkuneuvoksi. No, ainahan maahantuoja voi (pakko)myydä vanhan varastonsa piirimyyjille, niin ongelma valuu sitten suorittavalle portaalle. Hinnat on nyt kuitenkin ilmassa, katsotaan mihin ne tipahtaa.
Oikein ihmetyttää, käykö joku vielä autonäyttelyissä. Voihan siellä tietysti kahvin käydä (ilmaiseksi) ryystämässä. - faktaa tarjolla
insider kirjoitti:
Kyse on paljosta muustakin kuin itse tuotteesta. Tuote on hyvä, siinä missä muutkin autot. Suomen jakeluketjussa on vikaa, ja siinäkin lähinnä sen huipulla.
Eilen postista kopsahti mainos tulla oikein autonäyttelyyn. En mene. Yritin kyllä prosyyristä saada selville auton hintaa, mutta ei siitä oikein tolkkua saanut. No tuo vanha kelpaa vielä kulkuneuvoksi. No, ainahan maahantuoja voi (pakko)myydä vanhan varastonsa piirimyyjille, niin ongelma valuu sitten suorittavalle portaalle. Hinnat on nyt kuitenkin ilmassa, katsotaan mihin ne tipahtaa.
Oikein ihmetyttää, käykö joku vielä autonäyttelyissä. Voihan siellä tietysti kahvin käydä (ilmaiseksi) ryystämässä.Ensirekisteröintitilastot on tulleet vuodelta 2013. Hyundaita laitettiin kilpiin yht. 3370 kpl. Merkin sisällä myynti jakaantui seuraavasti:
i20 1404 kpl
i30 977 kpl
i40 471 kpl
ix35 305 kpl
muut 213 kpl
Markkinaosuus 3,3% ( v.2012 se oli 4,0% ). Yhteenvetona voisi sanoa, että pienemmät ( ja halvemmat ) mallit eli i20 ja i30 pitävät Hyundain pinnalla. Isompien ( ja kalliimpien ) myynti takkuaa. - ei käy kauppa
faktaa tarjolla kirjoitti:
Ensirekisteröintitilastot on tulleet vuodelta 2013. Hyundaita laitettiin kilpiin yht. 3370 kpl. Merkin sisällä myynti jakaantui seuraavasti:
i20 1404 kpl
i30 977 kpl
i40 471 kpl
ix35 305 kpl
muut 213 kpl
Markkinaosuus 3,3% ( v.2012 se oli 4,0% ). Yhteenvetona voisi sanoa, että pienemmät ( ja halvemmat ) mallit eli i20 ja i30 pitävät Hyundain pinnalla. Isompien ( ja kalliimpien ) myynti takkuaa.Painaakohan maahantuoja kohta paniikkinappulaa vai tyytyykö noihin lukemiin?
- vaihdoinminäkin
ei käy kauppa kirjoitti:
Painaakohan maahantuoja kohta paniikkinappulaa vai tyytyykö noihin lukemiin?
Sitä on jo painettu. Hyvitys vaihtoautosta on ennätyksellisen korkea (3000€ yli markkinahinnan)
- mikä liike
vaihdoinminäkin kirjoitti:
Sitä on jo painettu. Hyvitys vaihtoautosta on ennätyksellisen korkea (3000€ yli markkinahinnan)
Mihin hyundain malliin vaihdoit? Vai oliko tuo hulinalimited?
- tyytyväinenkuskitar
mikä liike kirjoitti:
Mihin hyundain malliin vaihdoit? Vai oliko tuo hulinalimited?
En ole tuon alkuperäisen kirjoittaja. Minulle liikkeessä sanottiin joulun alus viikolla että limited 3t, comfort 2t ja style 1t hyvitys yli markkinahinnan. Kyselin välirahatarjouksia autostani myös kolmelta muulta liikkeeltä (siis muu merkki kuin hyundai) ja näytti tosiaan siltä että tuo luvattu hyvitys oli todellakin luvatun verran yli markkinahinnan. Itse päädyin i40 comforttiin, eksta hyvitys siis se 2t.
- ohhoh
faktaa tarjolla kirjoitti:
Ensirekisteröintitilastot on tulleet vuodelta 2013. Hyundaita laitettiin kilpiin yht. 3370 kpl. Merkin sisällä myynti jakaantui seuraavasti:
i20 1404 kpl
i30 977 kpl
i40 471 kpl
ix35 305 kpl
muut 213 kpl
Markkinaosuus 3,3% ( v.2012 se oli 4,0% ). Yhteenvetona voisi sanoa, että pienemmät ( ja halvemmat ) mallit eli i20 ja i30 pitävät Hyundain pinnalla. Isompien ( ja kalliimpien ) myynti takkuaa.Tylyä luettavaa tammikuun ensirekisteröinnit. Hyundai sijalla 13 ja markkinaosuus 2,5%. Eikä yhtään hyundaita 30 eniten myydyimmän mallin joukossa.
Kiankin myynti näyttää olevan laskusuunnassa. - hujugai
ohhoh kirjoitti:
Tylyä luettavaa tammikuun ensirekisteröinnit. Hyundai sijalla 13 ja markkinaosuus 2,5%. Eikä yhtään hyundaita 30 eniten myydyimmän mallin joukossa.
Kiankin myynti näyttää olevan laskusuunnassa.Tykkään siitä että kenelläkään naapurillani ei ole samanlaista autoa kuin minulla.
- ceee11,,
ohhoh kirjoitti:
Tylyä luettavaa tammikuun ensirekisteröinnit. Hyundai sijalla 13 ja markkinaosuus 2,5%. Eikä yhtään hyundaita 30 eniten myydyimmän mallin joukossa.
Kiankin myynti näyttää olevan laskusuunnassa.Mee Koreaan katteleen.Siellä on tosi paljon Hyundai autoja.
https://www.google.com/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1536&bih=757&q=Korean traffic&oq=Korean traffic&gs_l=img.12..0i19l4j0i5i19l6.2225.2225.0.3784.1.1.0.0.0.0.102.102.0j1.1.0....0...1ac.2.32.img..0.1.101.pkrGrqLRvMY#facrc=_&imgdii=_&imgrc=qFgBcSlyHrmf4M:;8XG7LonSnXhf9M;http://koreankelly.files.wordpress.com/2011/09/thumb_seoul-traffic-breit6401.jpg;http://koreankelly.wordpress.com/;640;426 - Hiljaiseksi vetää
ohhoh kirjoitti:
Tylyä luettavaa tammikuun ensirekisteröinnit. Hyundai sijalla 13 ja markkinaosuus 2,5%. Eikä yhtään hyundaita 30 eniten myydyimmän mallin joukossa.
Kiankin myynti näyttää olevan laskusuunnassa.Onkohan edes tilaussoppareita tehty, että olisi tulevilla kuukausilla paremmat näkymät? Alkaa vaikuttaa jo käytetyn hyundain hyvityshintaan, kun ei ole kysyntää.
- kolmas huju menossa
Hiljaiseksi vetää kirjoitti:
Onkohan edes tilaussoppareita tehty, että olisi tulevilla kuukausilla paremmat näkymät? Alkaa vaikuttaa jo käytetyn hyundain hyvityshintaan, kun ei ole kysyntää.
Kyllä kysyntää on, tiedän sen siitä että kaksi edellistä vaihtoon antamaani hyundaita ovat kumpikin menneet liikkeestä uudelle omistajalle alle kahdessa viikossa. Myös saamani väliraha oli erinomainen.
- ei sentään
kolmas huju menossa kirjoitti:
Kyllä kysyntää on, tiedän sen siitä että kaksi edellistä vaihtoon antamaani hyundaita ovat kumpikin menneet liikkeestä uudelle omistajalle alle kahdessa viikossa. Myös saamani väliraha oli erinomainen.
Ai että liike maksoi sulle vielä välirahaa, kun annoit hynyn vaihdossa. Tietenkin, jos vaihtaa halvempaan, niin toki saattaisi käydä, mutta muuten huono selitys.
- peruskoulun syytä?
ei sentään kirjoitti:
Ai että liike maksoi sulle vielä välirahaa, kun annoit hynyn vaihdossa. Tietenkin, jos vaihtaa halvempaan, niin toki saattaisi käydä, mutta muuten huono selitys.
Et taida ymmärtää mitä sana väliraha tarkoittaa? Väliraha on se mitä joudut maksamaan lisää kun vaihdat vanhan autosi uuteen.
- pilkun viilausta
peruskoulun syytä? kirjoitti:
Et taida ymmärtää mitä sana väliraha tarkoittaa? Väliraha on se mitä joudut maksamaan lisää kun vaihdat vanhan autosi uuteen.
"kolmas huju menossa" oli saanut välirahaa eikä maksanut välirahaa. Välirahatarjous on sitten jo eri juttu ;-)
- jagajaga
pilkun viilausta kirjoitti:
"kolmas huju menossa" oli saanut välirahaa eikä maksanut välirahaa. Välirahatarjous on sitten jo eri juttu ;-)
Yhdys sanat oli sentään kirjoitettu oikein ;)
- paikkansa löytänyt
ohhoh kirjoitti:
Tylyä luettavaa tammikuun ensirekisteröinnit. Hyundai sijalla 13 ja markkinaosuus 2,5%. Eikä yhtään hyundaita 30 eniten myydyimmän mallin joukossa.
Kiankin myynti näyttää olevan laskusuunnassa.Helmikuulla mentiin edelleen alaspäin ensirekisteröinneissä. Markkinaosuus tippui ja oli nyt 2,1%. Sijoitus oli kuitenkin sama eli 13.
- heeeeeh
paikkansa löytänyt kirjoitti:
Helmikuulla mentiin edelleen alaspäin ensirekisteröinneissä. Markkinaosuus tippui ja oli nyt 2,1%. Sijoitus oli kuitenkin sama eli 13.
171 myytyä autoa ja n.50 jälleenmyyjää. Tehokasta toimintaa.
- laiskat myyjät
heeeeeh kirjoitti:
171 myytyä autoa ja n.50 jälleenmyyjää. Tehokasta toimintaa.
Pk-seudulla hujua myy vain Laakkonen ja se myy vissiin ainakin kymmentä eri automerkkiä. Kun kävin viime kesällä katselemassa siellä uutta autovaihtoehtoa niin ei myyjä puhunut mitään huju vaihtoehdosta kun kertoilin yleistä siitä minkälaista autoa olisin hakemassa. Kuvaus olisi mielestäni ollut juuri i30. Lienee niin että heillä on paremmat katteet muista merkeistä?
- syitä on monia
laiskat myyjät kirjoitti:
Pk-seudulla hujua myy vain Laakkonen ja se myy vissiin ainakin kymmentä eri automerkkiä. Kun kävin viime kesällä katselemassa siellä uutta autovaihtoehtoa niin ei myyjä puhunut mitään huju vaihtoehdosta kun kertoilin yleistä siitä minkälaista autoa olisin hakemassa. Kuvaus olisi mielestäni ollut juuri i30. Lienee niin että heillä on paremmat katteet muista merkeistä?
Tai sitten muitten merkkien jälkimarkkinointi on helpompaa kuin hyundain.
- jälkijättöinen
syitä on monia kirjoitti:
Tai sitten muitten merkkien jälkimarkkinointi on helpompaa kuin hyundain.
Et taida edes tietää mitä sana jälkimarkkinointi tarkoittaa sillä sanomassasi ei ollut mitään järkeä :-))
- insider
syitä on monia kirjoitti:
Tai sitten muitten merkkien jälkimarkkinointi on helpompaa kuin hyundain.
Menee takuuseen, aprillia, ei menekään. No menee, korjaan, ei mene tänään, mutta ehkä huomenna. Kyllä siellä on omaan pesään kustu, ja rankasti. Osia saa odotella pitkiä aikoja. Ei toimi ei... Ja uskokaa vain, että tiedän mistä puhun.
- entinen hyny

Kokemuksesta voin vahvistaa, että noin ne takuuasiat menee. Hynyn organisaation hemmot ei edes tiedä, mitä sana auton jälkimarkkinointi tarkoittaa (kts. jälkijättöisen viesti).
- i40 laatua
entinen hyny kirjoitti:
Kokemuksesta voin vahvistaa, että noin ne takuuasiat menee. Hynyn organisaation hemmot ei edes tiedä, mitä sana auton jälkimarkkinointi tarkoittaa (kts. jälkijättöisen viesti).
Kahden hunun omistajana voin sanoa että kohdallani on kaikki se vähän mitä on joutunut vuosien aikana korjauttamaan on hoidettu tyylikkäästi. Ei ole koskaan yritetty siirtää laskua asiakkaalle. Sekä takuuaikana että myös sen jälkeen. Tämän auton kanssa tiedän vuosiksi eteenpäin mitä huollot tulee maksamaan. Mikä muu merkki, ehkä Kiaa lukuunottamatta, pystyy samaan?
- sitä se tarkoittaa
syitä on monia kirjoitti:
Tai sitten muitten merkkien jälkimarkkinointi on helpompaa kuin hyundain.
Jospa hyundain jälleenmyyjät ovat huomanneet sen, että mitä vähemmin myy hyundaita, niin sitä vähemmin heillä on ongelmia hyundain takuiden yms. kanssa. Pääsevät helpommalla.
- olet tylsä torvi
sitä se tarkoittaa kirjoitti:
Jospa hyundain jälleenmyyjät ovat huomanneet sen, että mitä vähemmin myy hyundaita, niin sitä vähemmin heillä on ongelmia hyundain takuiden yms. kanssa. Pääsevät helpommalla.
Jospa tutustuisit tilastoaineistoon ennen kuin avaat liivisi. Hyundai yksi luotettavimmista. Ja käyttäjätutkimuksissa yksi arvostetuimpia tällä hetkellä. Eli tilastot ja käyttäjäkokemukset linjassa myös.
Voithan toki ostaa vaihtoehtona jonkun sellaisen merkin, jossa takaisinkutsut rytmittävät elämääsi mukavasti. Hyundain omistajat ovat valinneet toista. - totuuden torvi
olet tylsä torvi kirjoitti:
Jospa tutustuisit tilastoaineistoon ennen kuin avaat liivisi. Hyundai yksi luotettavimmista. Ja käyttäjätutkimuksissa yksi arvostetuimpia tällä hetkellä. Eli tilastot ja käyttäjäkokemukset linjassa myös.
Voithan toki ostaa vaihtoehtona jonkun sellaisen merkin, jossa takaisinkutsut rytmittävät elämääsi mukavasti. Hyundain omistajat ovat valinneet toista.Myyntitilasto on se, mikä loppupeleissä ratkaisee. Olkoon auto vaikka kuinka luotettava tai tykättävä,niin ei paljon auta jos sen myynti on vähäistä. Vai onko ensirekisteröintitilastot mielestäsi virheelliset SUOMESSA?
Kerro sitten myös miksi hyundai ei myy SUOMESSA?
2-2,5% markkinaosuudella ei pahemmin juhlita, varsinkin kun myydyin malli (i20) on vielä halvin mahdollinen (=pienempi palkkio myyjille). - tutustutaan sitten
olet tylsä torvi kirjoitti:
Jospa tutustuisit tilastoaineistoon ennen kuin avaat liivisi. Hyundai yksi luotettavimmista. Ja käyttäjätutkimuksissa yksi arvostetuimpia tällä hetkellä. Eli tilastot ja käyttäjäkokemukset linjassa myös.
Voithan toki ostaa vaihtoehtona jonkun sellaisen merkin, jossa takaisinkutsut rytmittävät elämääsi mukavasti. Hyundain omistajat ovat valinneet toista.Oletko käynyt tutustumassa takaisinkutsukampanjoihin? Ei hynykään viaton ole. Tällä hetkellä on menossa 9 takaisinkutsua suomessa.
Positiivista on se, että kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen määrä on pieni. Johtuu autojen vähäisestä myynnistä. - sdfasfdas
tutustutaan sitten kirjoitti:
Oletko käynyt tutustumassa takaisinkutsukampanjoihin? Ei hynykään viaton ole. Tällä hetkellä on menossa 9 takaisinkutsua suomessa.
Positiivista on se, että kampanjaan kuuluvien ajoneuvojen määrä on pieni. Johtuu autojen vähäisestä myynnistä.Toyotalla takaisinkutsukampanjoja on yli 40kpl... miten tätä pitäisi tulkita?
- Tuscon_guy
totuuden torvi kirjoitti:
Myyntitilasto on se, mikä loppupeleissä ratkaisee. Olkoon auto vaikka kuinka luotettava tai tykättävä,niin ei paljon auta jos sen myynti on vähäistä. Vai onko ensirekisteröintitilastot mielestäsi virheelliset SUOMESSA?
Kerro sitten myös miksi hyundai ei myy SUOMESSA?
2-2,5% markkinaosuudella ei pahemmin juhlita, varsinkin kun myydyin malli (i20) on vielä halvin mahdollinen (=pienempi palkkio myyjille).Mitä ihmeen tekemistä myyntitilasoilla on auton hyvyyden kanssa? Monennellako sijalla löytyy esim Porche tai Lexus? Tavikset ostaa tavisten autoja, tojotoja ja volkkareita ja skodia, se joka haluaa vähän erilaista valitsee myyntilistojen kärjen ulkopuolelta. Ja siellä parasta hinta/laatu-suhdetta tarjoaa Hyundai.
- hyundai pride
Tuscon_guy kirjoitti:
Mitä ihmeen tekemistä myyntitilasoilla on auton hyvyyden kanssa? Monennellako sijalla löytyy esim Porche tai Lexus? Tavikset ostaa tavisten autoja, tojotoja ja volkkareita ja skodia, se joka haluaa vähän erilaista valitsee myyntilistojen kärjen ulkopuolelta. Ja siellä parasta hinta/laatu-suhdetta tarjoaa Hyundai.
Hyundai on siis "erilaisten" ihmisten auto. Ok. Asia selvä.
- lähetti-tyttö
hyundai pride kirjoitti:
Hyundai on siis "erilaisten" ihmisten auto. Ok. Asia selvä.
Kyllä. Fiksujen ihmisten auto. Maailmalla meitä on monta. Suomalaiset tulee hitaasti perässä. Hitaita kun ollaan.
- ostaja valitsee
lähetti-tyttö kirjoitti:
Kyllä. Fiksujen ihmisten auto. Maailmalla meitä on monta. Suomalaiset tulee hitaasti perässä. Hitaita kun ollaan.
Voivoi. Taas täällä syytetään meitä suomalaisia väärin ostetuista autoista.
Suurin syyllinen taitaa olla meneillään oleva taantuma, joka näyttää erityisesti sattuvan korealaisiin merkkeihin.
Laman aikana tehdään järkiratkaisuja eikä uskota mainosveijareiden propagandaan.
Itsekin tein juuri tilauksen uudesta autosta ja ei se ollut korealainen.
Kävin kyllä katsomassa yhtä mallia, mutta ei se säväyttänyt millään lailla. Päinvastoin, ei antanut kovin hyvää laatuvaikutelmaa, kun esittelyauton takaoven kumitiiviste oli jo irronnut. - niin siinä kävi
sdfasfdas kirjoitti:
Toyotalla takaisinkutsukampanjoja on yli 40kpl... miten tätä pitäisi tulkita?
Suorasukainen ja peittelemätön tulkinta on, että laatu on mennyt reisille.
- älä sekoita
ostaja valitsee kirjoitti:
Voivoi. Taas täällä syytetään meitä suomalaisia väärin ostetuista autoista.
Suurin syyllinen taitaa olla meneillään oleva taantuma, joka näyttää erityisesti sattuvan korealaisiin merkkeihin.
Laman aikana tehdään järkiratkaisuja eikä uskota mainosveijareiden propagandaan.
Itsekin tein juuri tilauksen uudesta autosta ja ei se ollut korealainen.
Kävin kyllä katsomassa yhtä mallia, mutta ei se säväyttänyt millään lailla. Päinvastoin, ei antanut kovin hyvää laatuvaikutelmaa, kun esittelyauton takaoven kumitiiviste oli jo irronnut.Se oli iteltäsi irronnut sisäkumi.
- buaahhh
niin siinä kävi kirjoitti:
Suorasukainen ja peittelemätön tulkinta on, että laatu on mennyt reisille.
Toyota myy, hyny ei. Repikää siitä erilaiset hynybubbelit!!!
- ottaako ohimoon
älä sekoita kirjoitti:
Se oli iteltäsi irronnut sisäkumi.
Ei, vaan hynypojut ovat asiantuntijoita lateksiasioissa.
- Postiluukku kolahti
buaahhh kirjoitti:
Toyota myy, hyny ei. Repikää siitä erilaiset hynybubbelit!!!
Turha sitten valittaa, jos takaisinkutsulaatu alkaa ajan myötä kiukuttaa.
- vedä juomu päähäsi
ottaako ohimoon kirjoitti:
Ei, vaan hynypojut ovat asiantuntijoita lateksiasioissa.
Se on sitten sinulle tullut tutuksi tuo kumiasujen ihmeellinen maailma. Voisit löytää paremmat keskustelukaverit siihen esim. erotiikkapalstan puolelta.
- tulkinta tämäkin
Postiluukku kolahti kirjoitti:
Turha sitten valittaa, jos takaisinkutsulaatu alkaa ajan myötä kiukuttaa.
Hyundailla on trafissa yhdeksän voimassaolevaa kutsua, joista kuusi on hyvinkin uusia (alkaen 2013).
Kialla on vieläkin huonompi tilasto. Kahdestatoista voimassa olevasta kutsusta 10 on alkanut 2013.
Tuosta voisi tehdä sen johtopäätöksen, että korealaisten laatu on heikentynyt ja lisää takaisinkutsuja odotettavissa.
Toyotalta on muuten tullut 2013 alkaen viisi takaisinkutsua. - ei käy kauppa
heeeeeh kirjoitti:
171 myytyä autoa ja n.50 jälleenmyyjää. Tehokasta toimintaa.
Hynykkää rekisteröitiin maaliskuussa 147 yksilöä.
- ennekaara
ei käy kauppa kirjoitti:
Hynykkää rekisteröitiin maaliskuussa 147 yksilöä.
Hel***in heikko esitys. Nyt pitää vaihtaa (taas) äkkiä piirimyyjiä, koska heidän vikahan tämä on, tietenkin. Niin, ja autojen alle uudet parketit. Minä vaadin! Seuraavaksi maahantuoja muuttaa merikonttiin?
- uutta tietoa
ennekaara kirjoitti:
Hel***in heikko esitys. Nyt pitää vaihtaa (taas) äkkiä piirimyyjiä, koska heidän vikahan tämä on, tietenkin. Niin, ja autojen alle uudet parketit. Minä vaadin! Seuraavaksi maahantuoja muuttaa merikonttiin?
Huhtikuussa hiukan parannusta, 204 kpl. Silti sijalla 15 ja citroen lähestyy ( peugeot meni jo ohi ).
- toistetaan tieto
tulkinta tämäkin kirjoitti:
Hyundailla on trafissa yhdeksän voimassaolevaa kutsua, joista kuusi on hyvinkin uusia (alkaen 2013).
Kialla on vieläkin huonompi tilasto. Kahdestatoista voimassa olevasta kutsusta 10 on alkanut 2013.
Tuosta voisi tehdä sen johtopäätöksen, että korealaisten laatu on heikentynyt ja lisää takaisinkutsuja odotettavissa.
Toyotalta on muuten tullut 2013 alkaen viisi takaisinkutsua.Toyotalla takaisinkutsukampanjoja on yli 40kpl... miten tätä pitäisi tulkita?
- kuihtuu
uutta tietoa kirjoitti:
Huhtikuussa hiukan parannusta, 204 kpl. Silti sijalla 15 ja citroen lähestyy ( peugeot meni jo ohi ).
Rekisteröinnit toukokuussa: Hyundai sijalla 19. On uudella toimarilla tehtävää, että saa myynnin nousuun. Tosin pohjalta on hyvä ponnistaa.
- hyny ei myy
kuihtuu kirjoitti:
Rekisteröinnit toukokuussa: Hyundai sijalla 19. On uudella toimarilla tehtävää, että saa myynnin nousuun. Tosin pohjalta on hyvä ponnistaa.
153 myytyä autoa ja 48 jälleenmyyjää. Tehokasta toimintaa organisaatiolta.
- kuka enää ostaa
Ei me hyvin jenkkilässä.
"Arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos JD Power on rankannut luotettavimmat automerkit Yhdysvaltain mittavilla markkinoilla. Tutkitut autot olivat vuosimallin 2011 henkilöautoja. Hyundain tulos oli heikko".
Oheinen teksti lainattu Ilta-Sanomista. Kannattaa lukea. - top kolme
Kysymyksen johdattelu oli jo väärä. Hyundai on aina kuulunut kärki kastiin.
- Hyvät kokemukset
Hyundai on hyvä. i40 suorastaan hieno peli!
- hshshshshs
Hyvät kokemukset kirjoitti:
Hyundai on hyvä. i40 suorastaan hieno peli!
Hohhoijjaa, ei ole huntta hyvää nähnykää.
- Liiat vaatimukset
hshshshshs kirjoitti:
Hohhoijjaa, ei ole huntta hyvää nähnykää.
Ajokortin hankkimisen lykkääntymisessä se haitta, että tulee yhä kalliimmaksi. Kun olet ajokortti-iässä, niin saattaa olla, että varallisuutesi ei riitä. Ja kun korttivaatimuksiin tulee yhä enemmän ja enemmän kaikenlaisia moduuleita, niin sekin uhka on, että et saa korttia lainkaan suoritettua. Kyllä siihenkin joku äly vaaditaan.
- happamia, sano
Liiat vaatimukset kirjoitti:
Ajokortin hankkimisen lykkääntymisessä se haitta, että tulee yhä kalliimmaksi. Kun olet ajokortti-iässä, niin saattaa olla, että varallisuutesi ei riitä. Ja kun korttivaatimuksiin tulee yhä enemmän ja enemmän kaikenlaisia moduuleita, niin sekin uhka on, että et saa korttia lainkaan suoritettua. Kyllä siihenkin joku äly vaaditaan.
Se on monelle tuo eri automerkkien haukkuminen netissä terapiaa sille, että kun ei itse voi autoa saada, niin käy sitten haukkumassa joka merkin. Vuoronperään.
- i30 ja sitten i40
happamia, sano kirjoitti:
Se on monelle tuo eri automerkkien haukkuminen netissä terapiaa sille, että kun ei itse voi autoa saada, niin käy sitten haukkumassa joka merkin. Vuoronperään.
Jos edellytys tällä palstalla puhuiseen olisi se että on edes kerran ajanut Hyundaits muutenkin kuin märissä unisssan, olisi täällä kirjoituksis murto-osa nykyisistä.
- iiikolmekymppinen
i30 ja sitten i40 kirjoitti:
Jos edellytys tällä palstalla puhuiseen olisi se että on edes kerran ajanut Hyundaits muutenkin kuin märissä unisssan, olisi täällä kirjoituksis murto-osa nykyisistä.
Pitää paikkansa.
- epätoivo kasvaa
iiikolmekymppinen kirjoitti:
Pitää paikkansa.
Nyt olisi tarjolla rahoitusta hynykkään edullisesti, korko 0% ja ei muita kuluja.
- 140aut
epätoivo kasvaa kirjoitti:
Nyt olisi tarjolla rahoitusta hynykkään edullisesti, korko 0% ja ei muita kuluja.
Ymmärrän epätoivosi kasvun syyn, peeaukiselle miehelle ei uutta Hyundaita myydä. Siinä ei nollakorotkaan autoa, koska pitäisi löytyä euroja, joko omia, tai pankin lainaamia.
- 140aut?
140aut kirjoitti:
Ymmärrän epätoivosi kasvun syyn, peeaukiselle miehelle ei uutta Hyundaita myydä. Siinä ei nollakorotkaan autoa, koska pitäisi löytyä euroja, joko omia, tai pankin lainaamia.
Pitäähän ne happanevat hynyn varastoautot jollain tavalla yrittää myydä. Kun käteisostajat eivät niihin koske, niin vaihdetaan kohderyhmää ja kaupataan niitä rahattomille.
- tilasto ei valehtele
140aut? kirjoitti:
Pitäähän ne happanevat hynyn varastoautot jollain tavalla yrittää myydä. Kun käteisostajat eivät niihin koske, niin vaihdetaan kohderyhmää ja kaupataan niitä rahattomille.
Kannattaa käydä katsomassa Trafin ajoneuvotilastot maakunnittain. Sieltä saa vinkkiä siitä, että missä hyundaita myydään ja missä ei.
Esimerkiksi Lapin maakuntaan on rekisteröity tänä vuonna 9 hyundaita ja Päijät-Hämeeseen 10. - faktoja
tilasto ei valehtele kirjoitti:
Kannattaa käydä katsomassa Trafin ajoneuvotilastot maakunnittain. Sieltä saa vinkkiä siitä, että missä hyundaita myydään ja missä ei.
Esimerkiksi Lapin maakuntaan on rekisteröity tänä vuonna 9 hyundaita ja Päijät-Hämeeseen 10.Maaliskuun rekisteröinneistä löytyy kolme maakuntaa, joissa jokaisessa rekisteröitiin YKSI hyny.
- masennuksen p-jantai
faktoja kirjoitti:
Maaliskuun rekisteröinneistä löytyy kolme maakuntaa, joissa jokaisessa rekisteröitiin YKSI hyny.
Voi masentaa Tojoteroa, mutta myyntimäärät eivät suoraan kerro auton laadusta.
Laatua on maailmalla tutkittu ja tilastoitu ja se on hyvää. Käyttäjätyytyväisyys on huippua, myös Suomessa. Myyntimäärät maailmalla paikka paikoin hyvinkin korkeita. Suomen markkina on pienehkö sivujuonne valmistajan kannalta.
Suomalaisten itsensä kannalta kehno tilanne, jos eivät tunnista hyvää. - selityksiä
masennuksen p-jantai kirjoitti:
Voi masentaa Tojoteroa, mutta myyntimäärät eivät suoraan kerro auton laadusta.
Laatua on maailmalla tutkittu ja tilastoitu ja se on hyvää. Käyttäjätyytyväisyys on huippua, myös Suomessa. Myyntimäärät maailmalla paikka paikoin hyvinkin korkeita. Suomen markkina on pienehkö sivujuonne valmistajan kannalta.
Suomalaisten itsensä kannalta kehno tilanne, jos eivät tunnista hyvää.Vapaassa maailmassa ja omalla rahalla ostavilla on vapaus valita, minkä auton ostavat. Suomessa ostopäätös ei ole tilastojen mukaan kohdistunut hynyyn. Ostajissa se vika ei ole, vaan myyntiorganisaatiossa.
Joten ei kannata syytellä ostajia vaan hynykkäläisten pitää katsoa peiliin, jos merkki ei käy kaupaksi. Ei varmaan valmistajakaan kovin pitkään hyväksy näin huonoja myyntimääriä. Toisen korealaisen päämyyjällähän on yt-neuvottelut meneillään, joten...
- epäluotettava
Kukapa haluaisi auton joka suurella todenäköisyydellä jättää tienpäälle,autoliiton tilasto v,2013
- aikuisten maailma
Huono myynti näkyy myös hyvityshinnoissa, erityisesti muihin merkkeihin. Erään valtamerkin myyjä taannoin mainitsi, että korealaisia olisi tulossa vaihtoon. Mutta he eivät ole kovin innoissaan ottamaan niitä, koska ne on vaikea myydä eteenpäin.
Toki he tekevät tarjouksen, mutta se on sellainen että kauppoja ei todennäköisesti tule. - Late,,
Kas kun Kia käy kaupaksi. Silti Hyundai on laadukkaampi. Samaa teknikkaa ja saman konsernin tuotetta.
- pienestä kiinni
Late,, kirjoitti:
Kas kun Kia käy kaupaksi. Silti Hyundai on laadukkaampi. Samaa teknikkaa ja saman konsernin tuotetta.
nimittäin myyjästä ja palveluista kuten huollosta. Ei samaa asiakasta yleensä voi kusettaa kuin kerran.
- siitä saitte
pienestä kiinni kirjoitti:
nimittäin myyjästä ja palveluista kuten huollosta. Ei samaa asiakasta yleensä voi kusettaa kuin kerran.
Jep, kusetetulla asiakkaalla on pitkä muisti. Eikä varmasti suosittele hynyä muille.
- hyny
Puhukaa te huyndaista mitä tahdotte mutta mulla ollut 10 vuotta moinen auta ja ei mitään ongelmia koko aikana. ajanut olen n.200000 eli 20000 vuodessa.
Mulla oli ennen wolsun malleja Skode, ja yksi golffi ja niihin meni 30000 välein pyörän laakerit ja vielä useammin nivelet ja koiranluut.
Olen pirun tyytyväinen tohon I 30 neen.- HyundaiSonata
Ihmiset jotka haukkuu eivät ota Hyundaista selvää vaan ovat omien ennakkoluulojen kanssa.
Terv. tyytyväinen Sonata kuski. - Hyundaisti
IS vahvistaa Hyundain laadun. Eritoten Sonata on laadukas.
https://www.is.fi/autot/art-2000005278504.html - näppihäröätäynnä
Merkkivalinnan ymmärtää hyvin jo kirjoituksestasi.
- sdswww
Hyundaisti kirjoitti:
IS vahvistaa Hyundain laadun. Eritoten Sonata on laadukas.
https://www.is.fi/autot/art-2000005278504.htmlAkselipalkki ruostuminen koskee ainoastaan vuoden 2005 eteenpäin olevia Sonatoita.Ei vuoden 1990-2005 malleja.Siis tarkoitan uudempaa korimallia olevia.Uudempi korimalli tuli 2005.
https://www.nettiauto.com/hyundai/sonata/autoarvostelut - Hyundaisti
Hyundai on siten laadukas auto. Kunhan ostaa tarpeeksi vanhan. Miksiköhän uusia yleensä edes myydään?
- Anonyymi
2016 ostin uuden i20
3-vuotta ja 98tkm ongelmitta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12671Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491125- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206939Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13855- 72845
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297845- 39822