Mikä ero on siinä, että narsisti tarvitsee toisia ihmisiä omankuvansa ylläpitoon, tai että muutkin ihmiset tarvitsevat toisia ihmisiä omankuvansa ylläpitoon?
On yleisesti tunnettu tosiasia, että ihminen on "sosiaalinen eläin", joka tarvistee muita ihmisiä voidakseen hyvin. Yksinäisyydentunne on subjektiivinen, ja ulkopuolinen ei voi nähdä aina, miten yksinäinen joku on, tai sitten vastaavasti yksinäiseltä vaikuttava ei olekaan yksinäinen. Tarvistsemme toisten ihmisten seuraa aikuisinakin.
Tosista ihmisistä jossain vaiheessa olemme saaneet käsityksen, minkälaisia olemme seurassa ja suhteessa muihin. Sitä kuvaa, minkä olemme saaneet itsestämme, voidaan sitten koetella suuntaan tai toiseen. Hyväitsetuntoinen kestää koettelemista enemmän kuin heikommilla oleva.
Ero minun ja n/p:ni välillä on siinä, että hän ei kestä muutamaa tuntia kauempaa, jos ei saa palautetta itsestään, ja sen pitää olla positiivista. Sen vuoksi hän hakeutuu seuraan kuin seuraan, kunhan vain saa ihailua ja huomiota. Mistäpä ihailun saaminen olisi jatkuvalla syötöllä varmempaa, kuin kaikkein kurjimmilta ja heikommassa asemassa olevilta. Siis kaljakapakkaan suunta.
Mahtoikohan narsistia vaivata minun seurassani jonkunlainen pulapuutos... tunsi itsensä ehkä nahistuvan, kun enhän minä jatkuvasti näkyvää ihailua hänelle osoittanut, vaikka paljon hänelle annoinkin positiivista huomiota. Enhän kuitenkaan tiennyt hänen olevan tuollatavoin poikkeava, että paljon käyttäydyin normaalistikin. Eli se ihailu ja rakkaus, mistä normaali saa täyden tyydytyksen, ei riitä narsistille alkuunkaan, vaan hän tarvitsee tukea joka hetki.
Hän etsii hyväksyntää joka paikasta, mistä ikinä voi sitä saada. Vuorenvarmoja kohteita ovat vaikka vaunujen kanssa apua tarvitsevat nuoret äidit, tylsistyneet kaupan kassat, kuppiloissa kuluneet naiset, alkoholisoituneet naiset...
Olen nähnyt, kuinka hän menee lähelle, katsoo silmiin, odottaa palautetta... alkaa puhumaan, jos ei oikein onnistu, alkaa puhumaan lisää, katsoo silmiin, jää odottamaan vastausta, yrittää tehdä vastauksen antamisen helpoksi näyttämällä hyväksyvältä valmiiksi.
Onneksi en joudu katselemaan tuota enää.
Vakituinen seuralainen viedään ulos vain siksi, että muut näkevät, ymmärtävät, että hän on varteenotettava mies. Eli kaikki ulkonaolo hänen kanssaan on pelkkää kuvaelmaa. Hän tekee kaikesta kuvaelmaa. Eräänlaisen sopivan kiiltokuvan. Siinä istuimme kahden, katselimme toistemme silmiin, suutelimme välillä... ja kaikki tuo hänen puoleltaan vain kokoajan siksi, että muut muistavat hänet noin.
On yleisesti tunnettu tosiasia, että ihminen on "sosiaalinen eläin", joka tarvistee muita ihmisiä voidakseen hyvin. Yksinäisyydentunne on subjektiivinen, ja ulkopuolinen ei voi nähdä aina, miten yksinäinen joku on, tai sitten vastaavasti yksinäiseltä vaikuttava ei olekaan yksinäinen. Tarvistsemme toisten ihmisten seuraa aikuisinakin.
Tosista ihmisistä jossain vaiheessa olemme saaneet käsityksen, minkälaisia olemme seurassa ja suhteessa muihin. Sitä kuvaa, minkä olemme saaneet itsestämme, voidaan sitten koetella suuntaan tai toiseen. Hyväitsetuntoinen kestää koettelemista enemmän kuin heikommilla oleva.
Ero minun ja n/p:ni välillä on siinä, että hän ei kestä muutamaa tuntia kauempaa, jos ei saa palautetta itsestään, ja sen pitää olla positiivista. Sen vuoksi hän hakeutuu seuraan kuin seuraan, kunhan vain saa ihailua ja huomiota. Mistäpä ihailun saaminen olisi jatkuvalla syötöllä varmempaa, kuin kaikkein kurjimmilta ja heikommassa asemassa olevilta. Siis kaljakapakkaan suunta.
Mahtoikohan narsistia vaivata minun seurassani jonkunlainen pulapuutos... tunsi itsensä ehkä nahistuvan, kun enhän minä jatkuvasti näkyvää ihailua hänelle osoittanut, vaikka paljon hänelle annoinkin positiivista huomiota. Enhän kuitenkaan tiennyt hänen olevan tuollatavoin poikkeava, että paljon käyttäydyin normaalistikin. Eli se ihailu ja rakkaus, mistä normaali saa täyden tyydytyksen, ei riitä narsistille alkuunkaan, vaan hän tarvitsee tukea joka hetki.
Hän etsii hyväksyntää joka paikasta, mistä ikinä voi sitä saada. Vuorenvarmoja kohteita ovat vaikka vaunujen kanssa apua tarvitsevat nuoret äidit, tylsistyneet kaupan kassat, kuppiloissa kuluneet naiset, alkoholisoituneet naiset...
Olen nähnyt, kuinka hän menee lähelle, katsoo silmiin, odottaa palautetta... alkaa puhumaan, jos ei oikein onnistu, alkaa puhumaan lisää, katsoo silmiin, jää odottamaan vastausta, yrittää tehdä vastauksen antamisen helpoksi näyttämällä hyväksyvältä valmiiksi.
Onneksi en joudu katselemaan tuota enää.
Vakituinen seuralainen viedään ulos vain siksi, että muut näkevät, ymmärtävät, että hän on varteenotettava mies. Eli kaikki ulkonaolo hänen kanssaan on pelkkää kuvaelmaa. Hän tekee kaikesta kuvaelmaa. Eräänlaisen sopivan kiiltokuvan. Siinä istuimme kahden, katselimme toistemme silmiin, suutelimme välillä... ja kaikki tuo hänen puoleltaan vain kokoajan siksi, että muut muistavat hänet noin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Mikä ero on siinä, että narsisti tarvitsee toisia ihmisiä omankuvansa ylläpitoon, tai että muutkin ihmiset tarvitsevat toisia ihmisiä omankuvansa ylläpitoon?"
Narsistin minäkuva on niin vääristynyt että voidaan puhua narsistin kohdalla pikemminkin kaikkivoivan mielikuvitus olennon ylläpitämisestä jota hän kuvittelee olevansa. Hän ei näe itseään sellaisena kuin todella on, jos näkee niin hän romahtaa.
Jossakin vaiheessa narsisti voi tajuta lyhytaikaisesti oman todellisen tilansa ja silloin puhutaan narsistisesta romahduksesta, (erään asiantuntijan mukaan "tajuaa oman mitättömyytensa) mutta kun hän kompuroi jälleen jaloilleen niin pian hän on jälleen omas itsensä. Romahduksen hän kostaa jollekkin, yleensä puolisolle.
Tavallinen ihminen tarvitsee todelliselle minälle positiivistä palautetta ja tämä on tervettä. Ei ylläpitämään jotakin mitä ei oikeasti ole olemassa, kuten narsistin kohdalla on tilanne.
Narsisti kadehtii puolisoaan ja pitää tätä kilpailijanaan joka vuosrostaan johtaa puolison halveksuntaan. Tämän takia puolison kehut jja positiiviset palautteet ei narsistille riitä, eikä merkitse juuri mitään. Jos puoliso kuitenkin onnistuu nostamaan narsistin minäkuvaa, niin hän halveksii tämän jälkeen puolisoa vielä enemmän.
"Hän etsii hyväksyntää joka paikasta, mistä ikinä voi sitä saada. "
Kyse on peilaamisesta, narsisti näkee itsensä toisten kautta kuten ihminen näkee itsensä peilistä. Mutta se ero on kuten jo totesinkin, että narsisti ei näe todellista itseään vaan luomansa kauniin ja viisaan, avuliaan mielikuvitusolennon jonka ylläpitämiseen hän tarvitsee virikettä. Jota hän tässäkin tapauksessa etsii kaikkialta.
Hän siis pyrkii tavoitteeseensa näyttelemällä hyvää toisille, yleensä oudoille ihmisille ja toisaalta polkemalla toisia ala ja halveksimalla heitä. Lähes poikkeuksestta puoliso on viimeksi mainitussa ryhmässä.
Narsistin romaanttiset suhteet ovat nekin vain omana egon ylläpitämistä, tämän takia narsisti voi vaivatta seurustella 5 ihmisen kanssa yhtäaikaa (uhrien tietämättä) koska hän saa siitä paljon enemmän virikettä kuin yhden kanssa olemisesta.