Totuus virolaisten alkuperästä

Virolaiset eivät ole sukua suomalaisille. Nyt se on tutkittu. Olen jo aikaisemmin epäillyt tuota "sukulaiskansa-juttua",koska virolaiset toimivat samoin kuin slaavit.

http://blogs.discovermagazine.com/gnxp/2009/02/estonians-are-not-like-finns/#.Ulj3utK8CGY
6177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo, erilaisia ovat, eivät ole kuten meillä monet, impivaaralaisia.
Nykyään kun internetin kautta voi seurailla sukujuuria, niin muutamat tuntemani perheet ovat löytäneet ennen tuntemattomia yhteyksiä mm. Saksaan ja Englantiin.

Tunnettu tosiasiahan on, että Viron kautta on ollut monia kauppa- ym yhteyksiä Hansa-kaupunkien, Keski-Euroopan ja Ruotsin yliopistojen ym kanssa. Ja sitten olivat nuo miehittäjät Saksasta, jotka viimeksi Hitler käski pois, tanskalaiset jotka perustivat mm. Tallinan, ruotsalaiset jotka perustivat Tarton yliopiston ja venäläiset ja Pietarissa vanhaan aikaan asuneet keskieurooppalaiset.

Kyllä siinä historian mylläkässä on sekoittunut monenlaisi geenejä, vaikka suuri osa virolaisista olikin pitkään maaorjan tai torpparin asemassa.

Äänestä

Kielisukulaisuus on ainakin helppo todeta, samoilta nuotiotulilta olemme kotoisin virolaisten kanssa. Ja jopa sukupuuttoon kuolleiden liiviläisten, ja latvian kielessäkin on sama perua olevia sanoja noilta metsästyksen ja kalastuksen ajoilta.
Yksinkertaisinta olisi jos asiat kiinnostavat, mennä lähimpään kirjastoon ja lukaista peruskoulun historiakirjoja ja uudempaa aineistoa aiheesta.
Selviäisi tuo Hansa-kauppakin, joka ylsi Saksasta moniin Itämeren kaupunkeihin, joille hallitsijan antoivat kauppaoikeudet.

Äänestä
  • Ja mitä sitten. Onhan norjalaisetkin saksalaisten kielisukulaisia. Ei se tarkoita sitä, että norjalainen kalastaja ja haiseva nuuskan niiskuttaja voi kunnian saksalaisten saavutuksista ottaa tai yrittää käyttää saksalaisia hyödykseen.

    Äänestä

heh..heh..joopas juu.. Kyllähän ne on tutkineet noita geenejä jos vaikka mistä ja
mihin. Mm. ..että Neandertalilaiset on sukua Toscanalaisiin mutta ei lainkaan
Afrikkalaisiin (3-4%/0%?). heh ..heh..(?).. Mikä on etu ja mikä haitta tässäkin?

Ja mitä tulee suomalaisiin niin itä- ja länsisuomalaiset kuulema poikkeavat
hyvinkin suuresti toisistaan (eurooppa/ural-jakoko?) - Kuka on suomalainen?

Muistelen, että DNA-tutkimuksessa Hollantilaiset olisi olleet yllättävän lähellä
suomalaisia - eikä niinkään esimerkiksi Unkarilaiset?

Äänestä
  • Ehkä rajaseudulla olevat poikkeavatkin venäläisen vaikutuksen tuloksena.

    Äänestä

Eihän tuota kukaan virolaisten kanssa tekemisissä ollut ole varmaan ajatellutkaan, niin erilaisia virolaisia ovat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


helsinkiläinenkin kirjoitti:

Virolaiset eivät ole sukua suomalaisille. Nyt se on tutkittu. Olen jo aikaisemmin epäillyt tuota "sukulaiskansa-juttua",koska virolaiset toimivat samoin kuin slaavit.

http://blogs.discovermagazine.com/gnxp/2009/02/estonians-are-not-like-finns/#.Ulj3utK8CGY

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu