Kyllä Vihreitä nyt lyödään

oikein olan takaa, ja syystäkin.

Ovat saaneet hillua vapasti ja tehdä tuhojaan Suomelle ympäristökaapuun naamioituneina.
858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pitää tätä mätäpaisetta. Verkostunut päättäviin elimiin..

Äänestä

.

Tuolla luonnossa kannattaa kunnioittaa karhuja

.

Äänestä

Olen sitä mieltä, että Suomella ei ole enää varaa pitää vihreitä hallituksessa.

Äänestä
  • Samaa mieltä - ovat jotenkin epämääräistä porukkaa.
    Esimerkiksi Hautalan tiedotustilaisuudesta jai kokonaan pois ja kertomatta se, että laivayhtiön johtoa uhkailtiin erottamisella. Minusta tuon asian poisjäänti tiedotuksesta on niin törkeää huolimattomuutta, että sen voi rinnastaa tahallisuuteen.

    Äänestä

Tämä on hyvää viihdettä. Hautala jeesustelee tapansa mukaan, avustajat puhuvat toistensa päälle ja ristiin, Tynkkynen syyttää asiasta muita.

Äänestä

Vihreät eivät ole puolue vaan järjestö jonka tarkoitusperä on hämärän peitossa.

Äänestä

Hautalan silmät vieläkin vihaa, kun kertoi,ettei se hyvällä vetänyt rikosilmoitusta, vaan piti kovat ottaa käytöön?

Tulee mieleen se suomalainen ritamamakuulustelija, joka kertoi: piti lyödä lujaa, että tunusti olevansa desantti..

Äänestä

Vihreät kyllä historiansa saatossa töpänneet oikein olan takaa, ja vasta nyt aletaan kysellä vastuun perään - aika pitkäjänteisiä ja rauhallisia kyllä ovat Suomalaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


10+7 kirjoitti:

oikein olan takaa, ja syystäkin.

Ovat saaneet hillua vapasti ja tehdä tuhojaan Suomelle ympäristökaapuun naamioituneina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu