Oon 19v nainen. Mulla ei ole oikein kavereita tai mitään sosiaalista elämää. Enkä käy ikinä ns. viihteellä. Toisaalta mua ei edes häiritse tämä tilanne yhtään ja on mukava vain olla rauhassa ja keskittyä kivoihin asioihin kuten hyvään musiikkiin ja urheilemiseen. Olen vasta nuori ja mulla on vielä koko elämä aikaa. Mutta mua on alkanut surettaan kun tuntuu että äitini nimenomaan haluaa että lähden "pitämään hauskaa" enkä aina vain istuisi kotona. Viime aikoina äitini on harvasen viikonloppu maininnut että mun pitää mennä ulos ja heittää tämä kännykkä pois. Tulee painostava olo ja fiilis että mä en saisi enään olla tälläinen "tylsimys" kun nyt oon. Viihdyn kotona toistaiseksi ihan hyvin.
Mitä mieltä ootte? Onko muilla tälläisiä kokemuksia?
Mitä mieltä ootte? Onko muilla tälläisiä kokemuksia?
Vastaukset 15
Vanhimmat
.a,i,a
Hei! kukaan koskaan ei saa määrätä mitä sinun "pitäisi" tehdä!!!!!
Vain sinä sydämessäsi tiedät...tunteesi..mikä on sinulla "hyvä" olo!!
Et ole "tylsimys"....itse Olin samanlainen viihdyin mielettömän hyvin
yksin...Sitten tuli aika kun halusin "ulos" eikä mitään vaikeutta ollut...
Ole Aina kuin sydämesi sanoo....kukaan muu ei sitä tunnetta tiedä kuin
Sinä..Ja sinullahan on hyvä olo..;) Mitä pidät tästä musiikista..
Jardin Secreto - Richard Clayderman
Voi hyvin!!
Khyllä, paitsi 21 v. mies. Vähän pahaan tilanteeseen itseni päästänyt, jonkun sortin masennusvaiheen läpi käynyt ja nyt alkais meininki kiinnostaa jopa, ei oo kaikille niin helppoo päästä mukaan porukoihin. Must tuntuu vaikealta ainakin samassa ympäristössä yrittää..
Ite käyn kuitenkin salilla säännöllisesti ja duunikin pitää edes vähän ihmisten ilmoilla, niin ihan hyvä alku näin..
Mut totta on kyl et kannattais hakeutuu seuraan mukaan vaikkei joisinkaan sitten, niin pysyy jutuissa mukana. En suosittele pois jäämistä kokonaan. Pitää keksiä kompromissi. Ite jäin pois kaikesta, enkä todellakaan suosittele, toivottavasti tästä nousen itse vielä järkevästi..
Toki mahtava juttu jos löytyy porukkaa joiden kanssa hengata ilman dokaamista, ehkä meininki rauhottuu siinä parinkympin jälkeen muillakin. Mut tosiaan ennemmin vaikka sitten on ja juo mieluummin kuin syrjäytyy. Tosin tapauskohtaista. Ite oon aika sulkeutunut, mikä edistää syrjään jäämistä jo muutenkin.
Toi painostus on mitä ite jälkikäteen ehkä kaipaisin jos saisin muuttaa jotain nuoruudesta. Voit toki olla lähtemättä ja se on selkeesti mukavuusaluetta sulle. Oli itsellenikin ja edelleenkin. Ja se passivoi. Eikä aina tarvii toimii vanhempien odotusten mukaan. Se on jääny mua ehkä eniten kaihertamaan kun olin niin kiltti aikanani jne..
Ei taida menettää mitään jos lähtee baareihin hillumaan. Enpä äitinä ainkaan sinnepäin jälkikasvuani hoputtaisi. Varmaan äiti tarkoittaa, että tapaisit toisia nuoria ja sinun parastasi.
Kyllä se into ja kiinostus lähteä jonnekin pitää tulla omasta sisimmästä. Jos äitis oli sinun iässä menevämpi niin hän kuvittelee olevan sen luonnollsita myös omille lapsilleen.
Sisareni tytär oli kouluaikoina kotona viihtyvä. Hänellä ei ollut oikeastaan koulun ulkopuolella kavereita. Tyttö viihtyi itsekseen. On tällä hetkellä ammatissa ja töissä ja on asunut parisuhteessa ainakin kymmen vuotta. Vapaa-aikoinaan harrastaa koiria, joita hänellä on. Matkustelee harrastuksensa siivittämänä ulkomaillakin, ystävät ovat harrastuksen kautta tulleita. Näkee myös maailmaa sitä kautta.
Voi olla että itsekkin hieman välillä kaipaat vaihtelua ja äitisi vaatimus lisää mielipahaa.
Onneksi olet jo lähellä kaksikymmentä ja varmaan voit halutessa muuttaa omillesi elelemään.
Kun olin 19 v niin ajattelin samalla tavalla että pitäis lähtee pitämään hauskaa mutta en mä jaksanut kauan kun muut vaan ryyppäsivät ja mua ei pahemmin kiinnostanut se räkä kännissä oleminen ja muista huolehtiminen. En sitten saanut kavereita ja nyt olen jo yli 30 v ja yhä yksin. Ei aikuiset osaa pitää hauskaa ilman viinaa ja riitoja ja jos juon itse niin juon yksin, niin ei tarvii kuunnella kenenkään haukkumisia ja selän takana puhumista toisista. Selvinpäin sitten ollaanniin "parhaita kavereita" ja esitetään sydän ystävää.
Olen aivan samoilla fiiliksillä kuin sinäkin! Olen itse 20 ja muutin juuri omilleni, aika lähelle kotiani. Käyn tosi usein kotona perheeni luona. Olen itse tyytyväinen omaan tilanteeseeni mutta muiden odotukset miten "nuoren opiskelijan" tulisi elää ahdistavat... Pitäisi vain olla välittämättä muiden mielipiteistä mutta on se vaan pirun vaikeaa.. :/
Aloittajalle, baareissa hilluminen ei ole mitenkään tavoittelemisen arvoista hommaa. Jokainen on laisensa eikä ihmisiä pitäisi sulloa samaan muottiin. Itse en ole baareilla ollut juuri lainkaan vaikka ikää 40 vuotta.
Luulen että löydät ihmisiä joilla on samat arvot kuin itselläsi todennäköisemmin harrastuksien kautta.
Ja nuorena on joka tapauksessa paljon asioita jotka mielessä pyörivät. Se että joskus tuntee itsensä yksinäiseksi on aivan normaalia.
Tsemppiä!
Saatat olla introvertti.
http://www.introvertit.net/index.php/testaa-oletko-introvertti
oletko keskustellut äitisi kanssa asiasta että sinulla on hyvä olo juuri kotona tehden asioita joista tykkäät ja että viihdyt omissa oloissasi?:) ettei vain ole niin että aitisi on huolissaan sinusta siksi että luulee sinun olevan surullinen tai masentunut ym., minkä takia et käyä " pitämässä hauskaa". Puhu vanhemmillesi miltä sinusta tuntuu niin ei olo tunnu niin painostavalta ja kyllä vanhemmat ymmärtävät lapsiaan ja haluavat vain hyvää heille:) ajan kanssa se "sosiaallistuminen" tapahtuu kun pääsee työ elämään missä tapaa uusia ihmisiä ym, mutta kukin etenee omaan tahtiin elämässään ja tekee valintansa sen mukaan mikä tuntuu hyvälle :)
Pystytkö olemaan esimerkiksi viikon ilman kännykkääsi eli nettiä? Jos et, niin taustalla on todennäköisesti silkka nettiriippuvuus, joka passivoi.
Äitisi on oikeassa, sinun ikäisesi nuoren aikuisen pitäisi olla ulkona ystävien kanssa eikä yksin kotona netissä roikkumassa.
Itse en ole koskaan seurustellut ja ystäviä on ollut elämäni aikana vajaa kymmenen joista kaksi "todellista ystävää", joita olen siis tavannut koulun ja työn ulkopuolella "siviilimaailmassa". Kumpaakaan en tosin ole nähnyt enään useampaan vuoteen.
Olen silti käynnyt koulua ja tehnyt töitä elämäni aikana joten hyvinhän minulla loppujen lopuksi pitäisi mennä. Jos joskus ihmisten kanssa joudun juttelemaan, he pitävät minua yleensä hyväkäytöksisenä ja järkevänä. Olen aina positiivisella asenteella ihmisten ilmoilla ja useimmat ovat ihmetelleet hyvän oloni salaisuutta.
En ole koskaan juonnut, polttanut, aina pitänyt raha-asiat kunnossa ja en ole koskaan tietääkseni tehnyt mitään pahaa kenellekkään. Myös lähes aina mietin miten kannattaisi vastata toiselle ilman että hänen mieltään tarvitsisi pahoittaa.
Minäkin olen aina pyrkinyt ajattelemaan että kaikki elämässä tulee menemään hyvin ja hyvinhän se on tavallaan mennytkin. Mitään epämiellyttävää ei ole minulle käynnyt kun kotoa muutin omilleni, velkaa en ole koskaan ollut kenellekkään ja enkä koskaan ole tarvinnut kenenkään apua tai opastusta. Ainoa asia mikä tosin minua on mietityttänyt on tämä yksinolo, jonka siis en ole uskonut olevan mitään liian vakavaa. Kotiväellenikin olen aina sanonut että hyvin minulla menee vaikka he tietävätkin että olen paljon yksin.
Tarpeesi ei välttämättä ole sama kuin äidilläsi. Tee elämästäsi omasi.
http://ajatustapa.blogspot.fi/2013/06/ympyra-ymparillani.html
no ei se baareissa/yökerhoissa käynti ole niin kivaa loppujen lopuksi.. nousu on kivaa mutta sitten voi törmätä ikäviinki asioihin.
esim. huomaa miten julmia ihmiset on ja ystävistä voi paljastua uusia puolia (huonoja tai hyviä) mutta ihminen on rehellisimmillään humalassa kun on kaikki estot juotu pois.. (ja silloin voi kuulla yllättäviä asioita)
onhan se kivaa tanssia ja olla vaan kavereiden kanssa mutta sitten siinä on se juju että on oltava aina messissä tai jää rannalle.. jos kerrankin kieltäytyy lähtemästä vaikka töiden takia ni ei kuulu enää puhelinsoittoa tai tekstariakaa... että semmosia ystäviä saa jos baareista ettii sosiaalista elämää.
jos viihtyy omissa oloissa ni on todennäköisesti onnellisempi niin.
itse olen aika hyssykkä ja omissa oloissa viihtyvä.. sitten sain kavereita jotka viihtyivät yöelämässä mutta töiden takia oli uupumus ja pieni masennus päällä jonka takia en jaksanu heidän perässä olla niin ei minua enäää kutsuttu mukaan.. yritin kerran itse järkätä iltaa ett hei mennään kierroksille ni ei kukaan lähteny.. se hieman riipaisi
Itse kävin ensimmäistä kertaa baarissa "ystävieni" kanssa ja sitten siinä kun join liikaa niin seuraavana päivänä heräsin baarimikon vierestä hänen asunnollaan. Niin kutsutut ystäväni olivat jättäneet minut yksin sinne pöydälle nukkumaan. Ei ollut kovinkaan kiva eka kokemus yöelämässä
Baarikaverit on just tollasia. Mutta en nyt niitäkään ihan alimpaan rakoon haukkuis. Kyllä siinä baareilussa näkee aika kivasti sitä ihmismielen toimintaa ja oppii uutta. Hyvässä ja pahassa. Siinä on myös se raadollisempi puoli ja tiedän että moni ei sitä halua kokea tai ei osaa suhtautua siihen. Mulla oli alle parikymppisenä tosi kyviä baari kavereita ja koen et se oli rikkaus, paljon tapahtu ja hauskaa oli. Mutta sit on outoa ettei samojen ihmisten kanssa koe et vois ihan normi arjessa tehdä mitään. Aina yhdessä olo on liittynyt "biletykseen". Lopulta baareilun viehätys loppu, ja kaverit jäi jatkamaan. En oo kuullu sen jälkeen mitään. Se on just se et ei sulle enää sitten viititä viestitellä jos et oo samoissa meiningeissä aina valmiina. Mutta en nyt siitä oo ikinä ajatellu että olisin loukkaantunut. Se vaan menee niin..
Ei se baarissa riekkuminen hienoa ole! Ihmiset on pinnallisia, monet jo koko porukan kanssa maanneita, typeryksiä. Baariin menee rahat: - menomatka, sisäänpääsymaksu, narikka, juomat ja kotimatka. Kiitokseksi saa krapulan.
Jos on ystäviä, niin mieluummin viettäs jonkun luona koti-iltaa syöden hyvin ja ehkä vähäsen juoden. Baariin ei tarttis lähteä ollenkaan.
Jos ei ole hyviä ystäviä, niin ennemmin viettää aikaa kotona ja käy lenkillä. Itekseen voi joskus ottaa muutaman jos mieli tekee.