Amma halaa sinua ja halajaa lompakkoasi.

O.M.

Kyllä se äiti Amma on sitten ihana, kun se halii ihmisille hyvää oloa ja ihan pyyteettömästi! Yhtä ihana kuin äiti Teresa... ei kun, hetkinen, Teresahan järjesti kodittomille avustusleirin ja lääkärinpalvelut ilmaiseksi mutta Amma ei... No mutta enivei, on se halimamma ihana kun se elää köyhyydessä ja nöyryydessä! Jaxuhaleja kaikille!

///

Äiti Ammalla miljoonien omaisuus

Lokakuun alussa Suomessa vieraillut äiti Amma on Intian rikkain naispuolinen uskonnollinen johtaja. Omaisuutta hänellä on satojen miljoonien eurojen arvosta. Tarkkaa summaa ei tiedetä, koska kirjanpito ei ole avointa.

Äiti Amma onkin tuotteistanut halaamisen tehokkaasti. Myynnissä on niin kristalleja, kirjoja kuin hyväntuulisia Amma-nukkejakin. Joidenkin arvioiden mukaan yhden Euroopan-kiertueen liikevaihto pyörii arviolta kolmessa miljoonassa eurossa.

Päätyökseen Amma Inc. pyörittää useita erilaisia opinahjoja, joissa lukukausimaksut ovat samaa luokkaa maan huippukoulujen kanssa. Lisäksi Ammalla on Intiassa oma media sekä sijoitus- ja kiinteistöbisneksiä. Osa työntekijöistä on vapaaehtoistyössä olevia länsimaalaisia.

Intiassa on viime aikoina ryhdytty keskustelemaan gurujen asemasta ja siitä, kuka hyötyy intialaiskulteilla tehdyistä rahoista. Intiassa kuka tahansa voi ryhtyä guruksi, Pia Heikkilä kirjoittaa Sunnuntaisuomalaisen kolumnissaan.

http://www.ess.fi/?article=431866

8

862

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leppäkerttunen
    • teresa oli huijari
    • Skandaalitehdasko?

      Toimittaja sekoittaa tuossa Äiti Amman hyväntekeväisyyttä tekevän säätiön asiat Äiti Ammaan itseensä. Amman ohjelmissa myytävien tavaroiden tuotto menee hyväntekeväisyystoimintaa pyörittävän säätiön hyväksi. Amma itse ei asu missään palatsissa tai satojen neliöiden omakotitalossa, vaan pienessä kahden huoneen asunnossa. Äiti Amman säätiö tekee jatkuvasti mittavia lahjoituksia luonnonkatastrofien uhreille Intiassa ja muualla, esimerkkinä tsunamivahinkojen korjaukset sekä hirmumyrsky Katrina. Säätiö on myös rakennuttanut yli 40 000 pientä taloa kodittomille ja köyhille Intiassa, ja tavoitteena on kaiken kaikkiaan 125 000 talon rakentaminen.

      Hyväntekeväisyyttä tekevä säätiö tarvitsee tietysti rahaa toimintaansa. Sen, että lahjoituksia tekevällä säätiöllä on omaisuutta, ei pitäisi olla yllätys kenellekään. Ilman omaisuutta on säätiöidenkään mahdoton toimia.

      • Eetu

        Miksei hyväntekeväisyyttä tekevä säätiö tilitä avoimesti? Se on jutun pointti.


    • Huutia tommoiselle

      Muistelen että samasta asiasta on kirjoitettu Aamulehteen joskus talvella. Ammekeskus kirjoitti vastineeen, jossa totesi asian perättömyyden. Kyseessä oli Amman perustaman säätiön omaisuus.

      Onkohan kysessä sama toimittaja. Ei ole ainakaan tarkistellut asiaa. Pääasia on kai saada jutullaan rahaa.

      ja porukka uskoo kaiken pitä potaskaa kirjoitetaan :-)

      Voi voi

    • sano,

      pakkohan se kaikki kirjoitettu on uskoa

    • ammasta

      www.amazon.com/gp/aw/d/0989679403?pc_redir=1398071357&robot_redir=1

      Äiti amman entinen palvelija gail tredwell on kirjoittanut muistelmansa 20 vuodestaan amman kanssa. Suosittelen kaikille guruista kiinnostuneille.

      Päivisin amma halailee ihmisiä ja leikkii pyhimystä ja siviilissä kiusaa alistaa ja lyö palvelijoitaan.

      Tässä on pari artikkelia jotka sivuavat kirjan tapahtumia:

      m.indiatoday.in//story/gail-tredwell-amrithanandamayi-mutt-balu/1/345168.html

      www.tehelka.com/many-people-who-possess-information-against-amma-are-terrified-to-come-forward/


      Tosin vaikka äiti amma olisikin siviilissä kärttyinen ilkimys niin onko sillä nyt niin väliä, tekeehän hänen organisaationsa niin paljon hyvää

      • Miksi fluudaat

        samaa roskaa eri ketjuihin?

        Gail Tredwellin todellisuudentajusta tiedetään, että jo lapsena hän kärsi "false memory syndroomasta" - hän ei erottanut faktaa ja hallusinaatioitaan toisistaan. Kirjan taustavoimana oleva kirjoittaja Jessi Hoffman alias Bronte Baxter taas uskoo jumalten, myös Jahven, olevan lihaa ja verta olevia, ihmiskuntaa riistäviä avaruusolentoja, ja että Nibiru on planeetan kokoinen avaruusalus, jossa Annunnakit asustelevat. Tämän höyrähtäneen parivaljakon voimalla on nyt saatu tällainen keitos kasaan.

        Amman "lompakosta" voidaan katsoa tämä videosarja. Se on reilu puoli tuntia elämästä pois, mutta jos sen katsomalla voidaan välttää roskan kirjoittamista keskustelupalstoille, kannattaa tuo ajallinen investointi tehdä.

        https://www.youtube.com/watch?v=Wwi3r84YDAk&index=2&list=PL19D309F70F340577


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2947
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      60
      2819
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2313
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1773
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1679
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1566
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1556
    8. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1226
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1225
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1050
    Aihe