Monikulttuuri saa ihmiset psyykkisesti sairaiksi

British Journal of Psychiatry -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa käy ilmi, että monikulttuuri saa ihmiset voimaan psyykkisesti pahoin ja lisää psykooseja.

Asuinympäristö, jossa saman etnisyyden edustus (etninen homogeenisyys) vähenee kymmenellä prosentilla, psykoosin riski kasvaa seitsemällä prosentilla. Tutkijoiden mukaan suurempi saman etnisyyden edustus asuinympäristössä toimii puskuriefektinä psykoosiin johtaville sosiaalisille riskitekijöille. Etninen homogeenisyys yhteiskunnassa on siten hyväksi psyykkiselle hyvinvoinnille. Samoin monietnisissä asuinympäristöissä elävät ihmiset kokevat suurempia sosiaalisia vastoinkäymisiä, jotka vuorostaan lisäävät psykoosien ilmenemistä.

Tutkimukseen osallistui 4 281 aikuista koko Ison-Britannian alueella, ja he edustivat intialaisia, bangladeshilaisia, pakistanilaisia, karibialaisia, irlantilaisia ja valkoihoisia brittejä.
7111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lieksassa on jo ennestään Suomen eniten vakavia mielenterveyden häiriöitä. Lähde THL:n tilasto. Ei asia voi enää kovin paljon pahemmaksi mennä. Uusi geenipoolilisä somaleiden myötä sensijaan voisi jollain aikavälillä tervehdyttää kantaväestöäkin.

Äänestä
  • Somaleista yksi kolmesta kärsii mielenterveysongelmista, siis enemmän kuin kantaväestöllä.

    Äänestä

  • Lähde on WHO.

    Äänestä

  • Jäi pois kirjoitti:

    Lähde on WHO.

    Koskee koko somalipopulaatiota. Keskiluokkaiset somalit kuten Lieksassa ovat huomattavasti terveempiä kuin somalian keskiarvo.

    Äänestä

  • Hoitaja5 kirjoitti:

    Koskee koko somalipopulaatiota. Keskiluokkaiset somalit kuten Lieksassa ovat huomattavasti terveempiä kuin somalian keskiarvo.

    Tuota, miten se menikään? Keskiluokkaiset somalit?

    Äänestä

  • Parantaako kirjoitti:

    Somaleista yksi kolmesta kärsii mielenterveysongelmista, siis enemmän kuin kantaväestöllä.

    Pitäisi ajatella, mitä useimmat maahanmuuttajat ovat kokeneet ennen muuttoaan. Hirvittäviä kokemuksia, joista ei selviä koskaan. Miltä tuntuisi nähdä, kun äiti ja sisaret raiskataan ja sitten tapetaan. Tämä pakotetaan katsomaan. Tuskin siinä hymyhuulin lähtee jatkamaan elämäänsä.
    Tällä en tarkoita välttämättä Lieksassa olevia maahanmuttajia vaan koko Suomessa asuvia. Olen ollut maahanmuuttajien vapaaehtoisena tukihenkilönä etelä-Suomessa eikä käy kateeksi heidän elämänsä.

    Äänestä

  • Selvennystä kirjoitti:

    Tuota, miten se menikään? Keskiluokkaiset somalit?

    Heh

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dr. B.Virtanen kirjoitti:

British Journal of Psychiatry -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa käy ilmi, että monikulttuuri saa ihmiset voimaan psyykkisesti pahoin ja lisää psykooseja.

Asuinympäristö, jossa saman etnisyyden edustus (etninen homogeenisyys) vähenee kymmenellä prosentilla, psykoosin riski kasvaa seitsemällä prosentilla. Tutkijoiden mukaan suurempi saman etnisyyden edustus asuinympäristössä toimii puskuriefektinä psykoosiin johtaville sosiaalisille riskitekijöille. Etninen homogeenisyys yhteiskunnassa on siten hyväksi psyykkiselle hyvinvoinnille. Samoin monietnisissä asuinympäristöissä elävät ihmiset kokevat suurempia sosiaalisia vastoinkäymisiä, jotka vuorostaan lisäävät psykoosien ilmenemistä.

Tutkimukseen osallistui 4 281 aikuista koko Ison-Britannian alueella, ja he edustivat intialaisia, bangladeshilaisia, pakistanilaisia, karibialaisia, irlantilaisia ja valkoihoisia brittejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu