Mitä tarkoittaa, kun kilpikonnaa kylvetetään? Kylvetetäänkö kaikkia maakilpikonnia? Eli siis kaipaisin vastausta, jossa kerrotaan miten kylvetys tehdään. Haluaisin maakonnan ja olen hankkinut paljon tietoa niiden hoidosta ja kaikesta muusta mutta missään ei kerrota miten kylvetys tehdään. Olen siis harkinnut jo pari vuotta sellaisen hankkimista. Asiallisia vastauksia.
Maakonnan kylvetys?
8
3426
Vastaukset
Maakilpikonnia kylvetetään laittamalla esim puhtaaseen kukkaruukun pohja-alustaan tai matalaan, mutta tilavaan ämpäriin vähän kädenlämpöistä vettä pohjalle. Sen verran että se vedenpinnan korkeus on suunnilleen kilpikonnan leuan korkeudella että tämä saa hyvin hengitettyä kokoajan.
Oma konnani ei kauaa kylvyistä nauti. Korkeintaan 15minuuttia on jaksanut istuskella ja sitten onkin jo tullut kiire takaisin tuttuun ja turvalliseen terraarioon. Joskus hän saattaa myös juoda kylvyn yhteydessä vettä tai tehdä tarpeensa sinne.
Yksinkertaisuudessaan kun olet sen ... vaikka kukkaruukun alustan nyt täyttänyt sopivalle korkeudelle vedellä ja laitat Konnasi sinne niin annat sen hengailla siellä hetken ja hieman kylpyvedellä huuhtelet kilpeä kauttaaltaan. Huomaat kyllä kun Konna alkaa yrittämään kiipeillä pois kylvystä ja ilmoittaa että haluaa takaisin terraarioon. Ja kun kylvetät Konnaa älä laita sinne astiaan, mitään muuta kuin vain sitä kädenlämpöistä vettä sopivasti.- ...
Eipä niitä konnia kukaan luonnossakaan kylvetä, niin miksi sitten lemmikkikonnaa. Kun terraariossa on vesikippo johon konna mahtuu itse kokonaan, se voi halutessaan siellä käydä ja juoda. Ainoastaan jos konna on kovin likainen, olen sitä hanan alla huljauttanut.
- hyvinvoinnista
Entä jos konnan vesiastia on niin pieni, jonne mahtuu vain puolisenttiä vettä se vesiastia on konnalle pieni?
itse olen koulun kasvihuoneen kilpparia kylvettänyt 2 kertaa viikossa, mutta minulta kielletään se, ja olen aina tehnyt sen koulun jälkeen.
ja tällä kyseisellä konnalla on todella pieni vesiastia häkissä (kyllä. tämä asuu aika pienessä paikassa, mutta mahtuu liikkumaan)
Ja toinen kysymys, tarvitsevatko punakorvakilpparit uv-valoa?
ja onko se punakorvalle ok, että elelee vain altaassa, jossa on yksi pieni suoja, sekä A4-paperin kokoinen kuiva-alue? - mmmphh.
hyvinvoinnista kirjoitti:
Entä jos konnan vesiastia on niin pieni, jonne mahtuu vain puolisenttiä vettä se vesiastia on konnalle pieni?
itse olen koulun kasvihuoneen kilpparia kylvettänyt 2 kertaa viikossa, mutta minulta kielletään se, ja olen aina tehnyt sen koulun jälkeen.
ja tällä kyseisellä konnalla on todella pieni vesiastia häkissä (kyllä. tämä asuu aika pienessä paikassa, mutta mahtuu liikkumaan)
Ja toinen kysymys, tarvitsevatko punakorvakilpparit uv-valoa?
ja onko se punakorvalle ok, että elelee vain altaassa, jossa on yksi pieni suoja, sekä A4-paperin kokoinen kuiva-alue?Kannattaisko ensin tutustua eläimen oikeanlaiseen hoitoon ja sitten vasta hankkia se..herppi.net sivulta löytyy paljon hyvää tietoa ja keskustelua näihin kysymyksiin. Sinne siis innolla lukemaan :)
- kilpikonna26
Minulla on kilpikonna niin tiedän niistä paljon. Kilpikonnalla pitää olla vesiastia jonne se mahtuu itse ja sillä pitää olla tarpeeksi iso terraario/häkki!
- Käärmemies
Jokin aika sitten maakilppareiden kylvettämistä suositeltiin osana hoitoa. Mutta nykyään tästä suosituksesta on luovuttu osana jatkuvaa hoitoa. Kylvetystä suositellaan ainoastaan joissakin erityistapauksessa. Jokapäiväisessä elämässä kilpparille tulee olla tarjolla matala vesiastia, johon se mahtuu kastamaan alakilpensä, sekä juomaan.
Mitä koulua nimimerkki "hyvinvoinnista" käyt? - Nelivarvaskilpikonna
Maakonnia tarvitsee kylvettää 1-2 kertaa kuussa. Tarpeeksi iso astia, josta konna ei pääse pois, ja sinne hiukan kädenlämpöistä vettä. Lämmin vesi auttaa suolistoa tyhjenemään, joten konna yleensä tekee tarpeensa veteen. Konnan 'uidessa', voit vaikka siivota terraarion, mutta vahtien samalla konnaa. Toivottavasti tämä selvensi vähän :)
- Anonyymi
Moi, olen saamassa nelivarvaskilpikonnan pitäisikö niitä kylvettää ja kuinka usein?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - PerSut tykittää - Vaaralliset tappajat vankilaan jopa loppuelämäksi!!
Entistä rajumpi elinkautinen tulee – Vaaralliset tappajat vankilaan jopa loppuelämäksi Henkirikosten uusijat voidaan ja17322289Some kuhisee Sanna Marinista: "Wau"
Sanna Marinia hehkutetaan. Muun muassa Jodelissa kommentoidaan The Sunday Timesin julkaisemaa kuvaa Marinista. Hän ant749496Sannalla tänään vuorossa The Daily Show
Eli nyt mennään jo satiirin puolelle. Tuohan on vähän kuten Lindströmin ohjelma Suomessa.297480Äärioikeistopurran nukke Petteri Lapanen paniikissa
Kun Suomen historian paras pääministeri antoi vankan lausunnon, kuinka "keskustelu politiikassa on käpertynyt lähinnä va806325SIELTÄ SE TULI: Kepu-Kurvinen: "Emme enää lähde punavihreään hallitukseen"
Nyt muuten nauretaan loppuviikko, että tähänkö kaatui Lindtmanin pääministerihaaveet. "Antti Kurvisen mukaan puolue ei1825960Täysi ryöpytys Sanna Marinille ulkomailla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f699d84f-fa53-4dba-8718-2c395017fc55 Sanna Marinin kirja saa todella tylyn vastaanot344976HS - Sanna Marinin kirja on priimaluokan vedätys!
Kirja-arvio|Toivo on tekoja tulisi ensisijaisesti nähdä maineen rahallisen hyödyntämisen voimaannuttavana merkkipaaluna.1084620Minja Koskelan "istumista" kertovassa uutisessa ei sanottu persuista mitään
eli jälleen kerran äärivasemmistolainen valehtelee, hän kun väittää että juuri persut ovat lähetelleet Koskelalle vähemm1014386Pekka Visuri: "Suomen on aika irrottautua Ukrainan sodasta"
Slava Ukraina-mölinät eivät enää auta. Ukraina on sotansa hävinnyt. Nyt tarvitaan poliittista selvänäköisyyttä, reaalipo872060Marin vetäs lopullisesti maton alta hallitusyhteistyöltä Kepun kanssa
Kurvinen on jo ennättänyt kommentoimaan, ettei Kepu ole koskaan enää kiinnostunut vasemmiston kanssa hallituspaikasta, k801355