Missä ovat Talvisodan Sotataktiset Kartat?

MOLSKIS!

Kerro nyt Työkkäri meille erittäin tyhmille komuille se, että Mitä tarkoittaa Kunniamestari ja Käsityömestari. Nyt Työkkäri on unohtanut vastata eräälle Tivolimestari rp:lle siihen kysymykseen, että miksi SINIMUSTAT ei ole halunnut julkaista Kansallisarkiston kotisivuilla Talvisodan sotataktisia karttoja.

Antipunikki tarinoi siten, että KALLE on pystynyt todistamaan oikeaksi sen, että NL ja Stalin aloittivat Talvisota rp:n eikä SUOMI ja Valkoinen Armeija. Nyt KALLE ei ole vielä kertonut kuin ns Viidennen tason lähdeaineistoja eli pelkästään kuulo- ja sotakiihotuspuheita paperille tulkattuna Talvisota-asiassamme.

Se on vielä minulle kovan ihmettelyn aihe, että miksi Suomen SINIMUSTAT-yhteisö toistaa toistamista päästyäänkin 1930-luvun AKS:n ja IKL:n kiihotus- ja ryssävihapuheita Talvisota-asiassa. Onko Aatteenne sellainen, että HYVÄ LÄNSI ja SINIMUSTAT-yhteisö koostuu vain ja ainoastaan täydellisistä pyhimyksistä? PAHA ITÄ ja NEUKKULA sekä Komut koostuvat vain pahoista nilviäisistä, punikkisaastasta ja kaiken hyvän sekä kauniin tuhoajista.

Oletteko Te Työkkäri unohtanut sen, että mitä eräs RAUK-oppilas ja nykyinen Reservin Upseeri näki erään varuskunnan kirjaston ikkunasyvennyksessä erään toisen RAUK-oppilaan kanssa Varusmiespalvelunsa aikana? Nyt Te muistattekin sen, että tämä oppilaspari näki ns Talvisodan Sotataktiset Kartat.

Näissä Sotataktisissa Kartoissa Oppilaspari huomasi jotain kummallista. Tämä kummallisuus oli se, että kun Suomen Oikeiston AKS-remmi tarinoi sellaista, että NL ja Puna-Armeija aloittivat Talvisodan Mainalan Laukausten Savuverhon alla, niin Näissä Sotataktisissa Kartoissa Talvisodan alusta lukien Hyökkäysnuolet osoittivat NL:ään päin noin Viiden Viikon ajan, vaikka jos se tieto, että NL olisi aloittanut Talvisodan, pitäisi paikkansa, niin Hyökkäysnuolten olisi pitänyt jo Talvisodan alusta lukien osoittaa NL:stä Suomeen päin. Miten Te Toverit Työkkäri ja AP selitätte tämän ihmeellisyyden?
24181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Avarakatsanto palvelusaikanaan sai käsiinsä merikarttoja, jotka näytti normaalikäytöstä poikkeavia reittejä ja siellä oli myös punaisia nuolia osoittamassa eräitä saaria kohden. Ne oli vaihtoehtoisia reittejä talvipakkasen ja miehityksen ja vastaiskun sattuessa. Nuolet osoitti myös mereltä mannerta kohti.

Sotataktisissa kartoissa on aina vaihtoehtoja merkitty. Pahinta ajatellen. Sotaleikkejä pelataan tänä päivänäkin niin Sveitsin, Kongin kuin vaikkapa Venäjänkin armeijoissa. Niissä hyökätään ja niissä puolustaudutaan. Mutta leikit ei ole sama asia kuin sodan aloittaminen.

Äänestä
  • HEI!

    Nyt näissä mainitsemissani Sotataktisissa kartoissa kuvattiin Talvisodan Sotatapahtumia, siis ei esitetty minkäänlaisia vaihtoehtoja vaan täsmälleen juuri päivittäiset sotatapahtumat. Ainakin minusta Te Avarakatsantokin pääsette ongelmista, jos Te tuotte kehiin mainitsemani Sotataktiset Kartat. Jos näitä Sotataktisia Karttoja ei olisi olemassa, niin mistä ihmeestä Suomalaiset Tietosanakirjat rp:n tekijät ovat voineet esittää myös Toveri Työkkärin mainitsemat Sotahistoriakuvaukset edes jossain muodossa? Oletteko Te SINIMUSTAT vetäneet kaiken hatusta näissä Talvisota-asioissa? Minä en ainakaan ole pyytänyt mitään muuta kuin jotan muuta todisteaineistoa Sotahistoriakuvioissa kuin vain AKS:n ja IKL:n sotakiihotuskuvauksia.

    Äänestä

  • TIVOLIMESTARI! kirjoitti:

    HEI!

    Siinä siis aivan oikeasti väität, että Suomi oli vuonna -39 (ilman liittolaista ja ilman kelvollista armeijaa) hyökkäämässä Leningradiin ja Venäjälle kun olet nähnyt rukkiaikoinasi kartan, jossa Karjalan kannakselta oli piirretty punaisia nuolia kohti Leningradia ja kartta oli päivätty ennen vuotta -39?

    Ei minullekaan esitetyissa kartoissa lukenut vaihtoehtoja. Tein johtopäätökset itse.

    Sotaleikit on eri asioita kuin realismi. Ne on vaan sotaleikkejä.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    Mutta jos leikeissä ollaan oltu niin edistyneitä, että tulevaisuuden sotatoimet ovat kulkeneet kuten oltiin suunniteltu niin eikö se kuitenkin osoita, että armeija osasi asiansa loppupelissä kuitenkin? Että harjoitus tuotti tulosta. Hyökkäsikö Suomen armeija vai puolustautuiko suunnitelmien mukaan? Perkele, jos sota meni kuten ennen sotaa karttaharjoituksesi näytti niin eikö puolustustaistelumme ollut erinomaisen onnistunut?

    Äänestä

Kun nyt et näytä MESTARI tietävän mistä karttaharjoituksesta ne olivat peräisin vaikka olet ne nähnyt niin miten voit kysyä sitä minulta joka en ole koskaan ollut niistä näköyhteyden päässä.

Koitapa löytää Suomesta tai Venäjältä kirja tai muu sepustus jossa Suomen armeija talvisodan alussa voimallisesti ryntäsi naapurin puolelle. Tällä en tarkoita mitään partiotoimintaa vaan divisioonien hyökkäystä.

Veikkaan noita karttoja ja kirjoja olevan perin harvassa jos lainkaan.

Suosittelisin sinua nyt unohtamaan armeija-aikaisen unesi ja palaamaan tähän päivään ja sen faktoihin.

Äänestä

HEI!

Kyllä minäkin hämmästyin silloin, kun näin nämä sotataktiset kartat erittäin paljon. Meillä oli myös RAUK:ssä sellainen oppiaine kuin Suomen Historia, siis käytännössä kuitenkin Sotahistoria, jossa kerrottiin Kahden Oppitunnin verran Talvisodan Sotatapahtumista ja myös Kahden Oppitunnin verran Jatkosodan Sotatapahtumista.

Nyt on Hyvä Huomata myös se, että vuonna 1939 elokuussa alkoivat ns Suuret Sotaharjoitukset, ja joihin Kurssimme opettajan antamien tietojen pohjalta arvioiden ensi alkuun otti Elokuussa osaa noin 600-700 tuhatta sotilasta ja loppujen 200-300 tuhatta sotilasta piti ilmoittautua Liikekannallepanojoukko-osastoissaan marraskuun toisella tai kolmannella viikolla. Te tiedätte nyt sen, että Talvisota alkoi marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939. Kun nyt suoritamme muutaman laskutoimituksen, niin huomaamme edellyttäen tietysti, että kurssimme opettaja antamat tiedot pitävät paikkansa, niin kyseessä oli miljoonan sotilaan armeija, siis täysin kykenevä aloittamaan hyökkäysodan jopa Puna-Armeija el:ää vastaan. Onhan tämäkin ollut kesteluissa ja Te olette sanoneet siten, että kolmen tai neljän miljoonan asukkaan valtiosta ei voi löytyä miljoonan sotilaan asevoimia.

Nyt me voimme kysyä, että jos RAUK-kurssimme opettajan antamat tiedot pitävät paikkansa, niin mistä ihmeestä olivat tulleet nämä ns Talvisotasotilaamme? Osa varmasti oli suomalaiskansallisia, mutta mistä ihmeestä loput tulivat? Minä ainakin olen muistanut nämä saamani tiedot siitä syystä, että kun kävin Suomessa Lukiota, niin Historia-opettajamme ei juuri mistään muusta puhunut joskus 1960-luvulla kuin siitä, että miten kavala ja petollinen vihollinen eli NL ja Puna-Armeija aloitti Hyökkäysodan vapautta rakastavaa Suomen Kansaa vastaan.

Äänestä
  • vuoksi katsomassa, milaisia "sotataktisia karttoja" Neuvostoliitolla oli kesällä 1939. Eiköhän niissä kovasti vouhkaamasi hyökkäysnuolet ulottuneet Torniojoelle saakka.

    Äänestä

  • Jos ollaan rehellisiä MESTARI niin Suomi sai liikkeelle noin 300'000 sotilasta talvi ja jatkosodan aikana joten olisiko tuo sinun 700'000 sitä lainaa jota puna-armeija pakolla yritti meille saada lainatuksi?

    Epäilen vahvasti sinun RAUK:n suoritustasi ja arvelen sen tapahtuneen jossain mentaalihoito-osastolla. Sen laatuisia nämä sinun juttusi ovat.

    Äänestä

HEI!

Miksi Te Toveri Työkkäri ja Kumppanit ette halua vastata suoraan kysymykseen? Voin sanoa sen asian, että KYLLÄ minäkin kummastelin paljon sitä, että mitä meidän RAUK:n opettajamme puhui Suomen Historian Kurssilla ja myös sitä, että pitikö todella meidän opettajamme antamat tiedot paikkansa. On myös hyvä huomata, että tällä Suomen Historian kurssillamme opettajamme käytti havaintoaineistona myös näitä mainitsemiani Talvisodan Sotataktisia Karttoja.

Miksi pitää inttää ja väittää jotain sellaista, josta Teillä SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet ei ole esittää edes kuukopuhetasoista tietoa? Olenhan ollut iät ja ajat selvillä siitä, että mitä kaikkea on lähtenut liikenteeseen aikojen saatossa Äärimmäisen Oikeiston AJATUSPAJA VAPAUS rL:stä.

Nyt Te Työkkäri kirjoititte siten, että Talvisodassa SUOMI sai liikkeelle noin 300 tuhannen sotilaan armeijan. Jos nyt RAUK-opettajamme antamat tiedot pitävät pakkansa, niin ainakin Hyvä Kysymys on se, että mistä ihmeestä tulivat loput sotilaat siis noin 700 tuhatta. Miksi Te Hyvät SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet ette halua ottaa edes puolittain todesta niitä tietoja, jotka sain varusmiespalveluni aikana?

Nyt haluan vielä sanoa sen, että olen ainakin ns Reservin Upseeri, siis olen käynyt sellaisen Upseerikoulun kuin RUK, joten se siitä asiasta. Minä olen myös ollut aina sitä mieltä mieltä, että Toverit Työkkäri, AP ja Rajan Vartijat tuntevat varmaan paremmin erään Kulkurin ja Katunarrin Työ- ja Virkahistorian kuin konsanaan HÄN itse.

Kyllä nyt sekopäisyydellä voidaan perustella ja todistaa yhtä ja toista varsinkin sitä toista, mutta ainakin Hyvä Kysymys on nyt se, että oliko myös RAUK-aikainen Suomen Historian Kurssin opettajamme sekopää. Me voimme vielä kysyä sitä asiaa, että MIKSI Suomen Armeijan Korkein Johtajisto oli hyväksynyt tämän Suomen Historian kurssin Opinto-ohjelman, sillä ei tämä opettajamme olisi uskaltanut tämä mainitsemaani Historia-kurssia pitää ilman Korkeimpien pomojen antaa lupaa, joten se siitä kuviosta.

Äänestä
  • Ne 700'000 lienevät olleet niitä puna-armeijalaisia jotka oikein pyssyllä uhaten pyrkivät Suomen armeijaksi. Muuta selitystä en osaa kertoa. Varmasti RAUK:ssa se kuitenkin kerrottiin mutta olet unohtanut.

    Äänestä

  • "Jos nyt RAUK-opettajamme antamat tiedot pitävät pakkansa............"

    Niin, entäpä jos ne eivät pidäkään paikkaansa?
    Entäpä jos sinä kuulit väärin?
    Entäpä jos sinä olet käsittänyt opetuksen väärin?

    Oletko muuten miettinyt sitä, että miten Talvisodan sotataktiset kartat olivat joutuneet RAUK:iin?
    Vai olisiko niin, että kysymyksessä ei ollutkaan oikeat alkuperäiset kartat?

    .............

    Äänestä

HEI!

Nyt toivon sitä, että Te Toveri Työkkäri ja Te Toveri AP voisitte yrittää kertoa oman arvauksenne Talvisotakartta-asiassamme, sillä ymmärtääkseni nämä 700 tuhatta sotilasta Suomen Valkoisen Armeijan joukoissa pyrkivät kohti Uraalia ilmeisesti, ei siis kohti Pohjanlahtea. Minä vain kerroin se, että mitä kuulin yhdessä erään toisen RAUK-oppilaan kanssa ollessamme Suomen Historin oppitunnilla RAUK:ssa. Voin sanoa sen, että eräs Kulkuri ja Katunarri sekä erään Kulkurin oppilaskaveri ovat molemmat Reservin Upseereita. Nyt Te Toveri Työkkäri voisitte tehdä jonkinlaisen hyvän ja rakentavan työn siten, että toisitte Kansallisarkiston Kotisivulle sellaisen WWW-osoitteen, jossa olisi nähtävillä nämä Talvisodan Sotataktiset Topografikartat. Miksi nyt erään kulkurin ja katunarrin pyyntöön sekä toiveeseen on niin tavattoman vaikeata suostua, vaikka Te olette SINIMUSTAT-yhteisön aktiivitukijoita.

Äänestä
  • "Minä vain kerroin se, että mitä kuulin yhdessä erään toisen RAUK-oppilaan kanssa ollessamme Suomen Historin oppitunnilla RAUK:ssa."

    Siis kuulopuheita - ei mitään faktaa.
    Ehkä kuulit väärit?

    .....................

    Äänestä

HEI!

Nyt RAUK:n oppitunti ei ole ikävä kyllä pelkästään kuulopuhetasoista toimintaa. Jos me olisimme kapakassa ja keskustelisimme asioista, niin tällöin joku tai jokin voi esittää jonkin väitteen, ja jos tarinan esittäjä ei voi tuekseen esittää mitään muuta kuin sen, että HÄN on kuullut jotain, niin tämänkaltainen toiminta on korkeintaan kuulopuhetasoa oleva jutustelu.

Voin sanoa sen, että 1970-luvulla tehtiin myös täällä Suomessa ja Turussa sellainen Sotahistoriallinen Tukimus, jonka TUTKIMUSKYSYMYS oli se, että kumpi SUOMI vai NL ja Puna-Armeija aloitti Talvisodan. Niin ja nyt tämän tutkimuksen loppupäätelmä oli se, että KYLLÄ se tieto, että Suomen Valkoinen Armeija aloitti ns Kovan Tason Heimosotaretken eli Talvisota rL:n, niin pitää yhä edelleen paikkansa 1970-luvulla ja myös nyt sekä tulevaisuudessa.

Me voimme vain ihmetellä sitä, että MIKSI tästä 1970-luvun Sotahistoriatutkimuksesta ei olla pahemmin kuiskittu kuten ei myöskään siitä, että MIKSI Suomen ja NL:n välinen Kauppa lopahti erittäin pahasti 1990-luvulla. Minkä Te Toveri AP uskoisitte olevan syynä siihen, että Miksi Suomen ja NL:n väinen kaupankäynti kuivui kokoon? Voin nyt vastata siten, että perussyynä ei ollut se, kun NL:ssä Don Boris Jeltsin rL:n toimesta tapahtui muodollinen Talousjärjestelmän vaihto vaan se kun kohtuus unohtui Suomen ja NL:n väisestä kaupasta ja vallan sai jo 1970- ja 1980-luvuilla erittän kovan tason MUSTA PÖRSSI.

Äänestä
  • Niin, entäpä jos RAUK:n opettaja oli väärässä?
    Entäpä jos sinä kuulit väärin?
    Entäpä jos sinä olet käsittänyt opetuksen väärin?

    Oletko muuten miettinyt sitä, että miten Talvisodan sotataktiset kartat olivat joutuneet RAUK:iin?
    Vai olisiko niin, että kysymyksessä ei ollutkaan oikeat alkuperäiset kartat?

    .............

    Äänestä

  • "MIKSI Suomen ja NL:n välinen Kauppa lopahti erittäin pahasti 1990-luvulla."

    Olisiko johtunut neukkulan häviämisestä maailmankartalta - vihdoinkin.

    .....................

    Äänestä

  • Laitapa nyt vihja siitä missä muualla tuo Suomen Turussa tehty tutkimustulos on löydettävissä vai onko se samaa painajaista kuin ne kartatkin?

    Ei pidä esittää noin outoja asioita ilman niiden muuta lähdettä kuin, että kaverit joskus kertoivat.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Laitapa nyt vihja siitä missä muualla tuo Suomen Turussa tehty tutkimustulos on löydettävissä vai onko se samaa painajaista kuin ne kartatkin?

    Ei pidä esittää noin outoja asioita ilman niiden muuta lähdettä kuin, että kaverit joskus kertoivat.

    HEI!

    Kyllä nämä ns tutkimukset on tehty ja myös tutkimusrapaortti on jossain. Olihan jo 1970-luvulla Suomessa käynnissä erittäin kova keskustelu ja samalla myös väittely siitä, että kuka tai ketkä loppujen lopuksi aloittivat tämän Suomen Talvisodan. Minä myös ihmettelen sitä, että miksi Te SINIMUSTAT eli Kokkarien TOIVO- ja KORVA-remmi ette halua tuoda meidän Katunarrien ja Kulkurien tutkittavaksi näitä Talvisodan Sotataktisia karttoja. Olen myös saanut jotain sellaista huhumyllytietoa, että Teille Toverit Työkkäri ja AP on lähettey jotkut Talvisodan Sotataktiset Kartat, joten esitän nyt kainon pyynnön siitä, että voisitteko Te tuoda kehiin ne sotakartat, jotka olette saaneet. Minä myös ihmettelen sitä asiaa, että MIKSI Te Kokkarien TOIVO- ja KORVA-remmi haluatte joka paikassa toistaa niitä sotakiihotuspuheita, jotka olivat käytäntö ja arkipäivää silloin, kun sellaiset yhteisöt kuin AKS ja IKL olivat voimissaan. Nyt kysyn vielä sitä, että miksi Te ette halua olla mukana siinä tutkimuksessa, jossa yritetään selvittää sitä asiaa, että mikä todella on Historia- ja Yhtesikuntatieteellisesti pätevä tieto SOTAHISTORIA-asiassamme.

    Nyt vaan linkkiä esiin tai mistä kirjaston kirjasta nuo tulokset voi lueskella!

    Älä jätä mitään uskon varaan!

    Siinä suhteessa luottamuksesi on jo mennyt, että uskoisimme sinun höyrypääideoitasi jos ne eivät korreloi tiedossa olevan kanssa.

    Äänestä

HEI!

Nyt Ne Talvisodan sotataktiset kartat ovat todella olemassa, joten se siitä kuviosta. Niin ja tiedättekö Te Toveri AP, että mitä Musta Raha ja Musta Pörssi tarkoittaa?

Nyt me voimme sanoa sen, että NL:n puolen rajakauppavirkailijat kärysivät etittäin pahoista korruptirikoksista. Se, että mistä sain nämä tiedot, niin joskus 1990-luvulla HS:n NYT-liitteestä ja vielä siten, että tämä HS:n NYT-liite tarinoi tästä mainitsemastani Korruptiokärystä ainakin KAKSI kertaa kuten myös YLE tästä samasta asiasta kertoi kaksi-kolme kertaa.

Nyt sitten me voimme kysyä sitä asaa, että MITÄ todella tarkoittaa se, kun erään järjestön tutkimusten mukaan SUOMI kuuluu Maailman kymmenen vähiten korruptoituneen valtion joukoon. On myös tämän järjestön tutkimuskuvioissa ainakin se tieteellinen ongelma, että Tutkimustyön Lopputulokset kerrotaan mutta ei sitä, että miten näihin myös Suomen Kannalta erinomaisiin tutkimustuloksiin on päästy.

Minusta Hyvä TIEDE edelyttää ainakin sitä, että se tasan tarkkaan tarinoidaan se, että miten on otanta suoritettu, mitkä ovat tutkimuskysymykset ja miten tutkimustulokset on tulkittu ja että miten on sana KORRUPTIO ja MUSTA RAHA määritelty. Voimme kai todeta sen, että TRANSPARENCY International tai TRANSPARENCY FINLAND rp:n tutkimus ei täytä alkeellisempiakaan tieteellisiä vaatimuksia, siis ovat täysin ala-arvoisia. Mitä te Toverit AP ja Työkkäri sekä Rajan Vartijat haluatte vastata erään Katunarrin ja Kulkurin uteluihin?

Äänestä
  • Kalle vastaa:
    Taidat olla yksi omaan pesään paskojista.

    ................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Kalle vastaa:
    Taidat olla yksi omaan pesään paskojista.

    ................

    Taitaa Kalle tuo MESTARI olla niitä joille voi sanoa mitä hyvänsä ja aina ymmärretään "sopivasti" eli miten entiseen ajatusmaailmaan paremmin sopii.

    Lisäksi hän tuppaa olemaan jäöäräpää toistaessaan itseään vanhoilla, ehkä hänestä, vitsiksi luokiteltavilla ilmaisuilla jossa mikään ei ole mitään paitsi hänen oma käsityksensä.

    Sitten hän kehtaa kysyä, jos PISA tutkimukset ovat kohdallaan niin miksi teollisuus siirtyy muualle. Onhan selvää, ettei PISA:lla tutkita kykyä liukuhihnatyöhön vaan mahdollisuuksia vaativampiin tehtäviin joista kuitenkin suuri osa menee mönkään koska nuorisoa ei osata motivoida ja sen annetaan "mellastaa" oman tahtonsa mukaan. Seisoskelu kiskalla, kessun poltto nurkan takana ja viinan/kaljan lotraaminen kiinnostaa enemmän kuin mahdollisuus todelliseen osaamiseen.

    Nythän taas oli huippu esimerkki siitä mitä voi saada aikaan jos on ollaan fiksuja kun SuperCell myytiin kohtuu hintaan ulkomaalaisille. Siitä lohkeaa kohtuullinen osuus myös komuille kansalaisina. Enemmän ideointia ja yrittäjyyttä, se on mitä me tarvitsemme emme liukuhihnamassatuotantoa koska siinä emme kykene kilpailemaan senttituntipalkoilla massatuoitannossa.

    Äänestä

HEI!

Mitä tarkoittaa sanonta:Kalle vastaa siten, että taidat olla yksi omaan pesään paskojista? Onko se kuvio huono, jos joku tai jokin yrittää edes jotenkin estää täydellisen elinkeinoelämän tuhoutumisen? Onko Nyt Arvoisat Toverit AP, Työkkäri ja Rajan Vartijat Teille selvinnyt se, että jos Suomen kohdalla PISA-tutkimukset kertoisivat ns Yleisen Totuuden, niin voisimme kai tällöin olla varmoja siitä asiasta, että Suomesta ei kaikkoaisi Teollinen ja Taloudellinen toiminta oikein tukussa Kaukomaille? Nyt kysyn Teiltä SINIMUSTAT eli Kokkarien TOIVO- ja KORVA-remmi sitä asiaa, että mitä Te voitatte, jos toteutatte Historiatiede rL:ää periaatteella VALE, EMÄVALE ja SOTAHISTORIA. Onko Teille Arvoisat Politiikkanerot selvinnyt se asia, että ei kannata panna päätä pensaaseen vaan katsoa totuutta suoraan silmiin? Oletteko Te SINIMUSTAT vielä sitä mieltä, että jotta OIKEUS Suomen Kansan kohdalla toteutuisi, niin sen olisi syytä käydä perusteellinen ja kova VAPAUTUSSOTA suurta sortajaa ja petkuttajaa VENÄJÄ rL:ää vastaan? Olettko Te AP ja Työkkäri sitä mieltä, että TRANPARENCY International on suorittanut hyvän ja tieteellisesti korkeatasoisen Musta Pörssi sekä Korruptiotutkimuksen? Jos Musta Raha -Tukimus ei ole ollut pätevä, niin mitä parannusta pitäisi suorittaa ja mitä kohennusta tutkimusmenetelmiin?

Äänestä

HEI!

Kun nyt Te Kokkarien TOIVO- ja KORVA-remmi rL:n aktiivit vaaditte sitä, että erään kulkurin ja katunarrin pitäisi kertoa lähteidensä osoitteet Henkilö- ja Katuosoitetasolla, niin jos näin tekisin, niin miten Te SINIMUSTAT-yhteisö toimisitte? Alkaisiko näiden henkilötietolähteiden kova ja karu höykytys, niin kuin nyt erään kulkurin ja katunarrin kohdalla? Kun nyt Te SINIMUSTAT tunnutte tietävän tasan tarkkaan sen, että kuka tai ketkä aloittivat Talvisodan, niin Miksi Te ette tuo kovan tason historialähteitänne esiin kuten esimerkiksi Talvisodan Sotataktiset Kartat? Kyllä uskoakseni Teillä Työkkäri ja AP pitää olla myös joitakin muita Historialähteitä kuin AKS:n ja IKL:n sotakiihotuspuheet. Jos Teillä ei ole lähteinä mitään muuta kuin Suomen Tietosanakirjat viidennen ja kuudennen tason lähteineen, niin voisinko kysyä sitä, että mitä Historialähteitä Tietosanakirjojen tekijät ovat käyttäneet? Ei kai vain Sotatieto ole Suomen kohdalla vedetty hatusta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TIVOLIMESTARI! kirjoitti:

MOLSKIS!

Kerro nyt Työkkäri meille erittäin tyhmille komuille se, että Mitä tarkoittaa Kunniamestari ja Käsityömestari. Nyt Työkkäri on unohtanut vastata eräälle Tivolimestari rp:lle siihen kysymykseen, että miksi SINIMUSTAT ei ole halunnut julkaista Kansallisarkiston kotisivuilla Talvisodan sotataktisia karttoja.

Antipunikki tarinoi siten, että KALLE on pystynyt todistamaan oikeaksi sen, että NL ja Stalin aloittivat Talvisota rp:n eikä SUOMI ja Valkoinen Armeija. Nyt KALLE ei ole vielä kertonut kuin ns Viidennen tason lähdeaineistoja eli pelkästään kuulo- ja sotakiihotuspuheita paperille tulkattuna Talvisota-asiassamme.

Se on vielä minulle kovan ihmettelyn aihe, että miksi Suomen SINIMUSTAT-yhteisö toistaa toistamista päästyäänkin 1930-luvun AKS:n ja IKL:n kiihotus- ja ryssävihapuheita Talvisota-asiassa. Onko Aatteenne sellainen, että HYVÄ LÄNSI ja SINIMUSTAT-yhteisö koostuu vain ja ainoastaan täydellisistä pyhimyksistä? PAHA ITÄ ja NEUKKULA sekä Komut koostuvat vain pahoista nilviäisistä, punikkisaastasta ja kaiken hyvän sekä kauniin tuhoajista.

Oletteko Te Työkkäri unohtanut sen, että mitä eräs RAUK-oppilas ja nykyinen Reservin Upseeri näki erään varuskunnan kirjaston ikkunasyvennyksessä erään toisen RAUK-oppilaan kanssa Varusmiespalvelunsa aikana? Nyt Te muistattekin sen, että tämä oppilaspari näki ns Talvisodan Sotataktiset Kartat.

Näissä Sotataktisissa Kartoissa Oppilaspari huomasi jotain kummallista. Tämä kummallisuus oli se, että kun Suomen Oikeiston AKS-remmi tarinoi sellaista, että NL ja Puna-Armeija aloittivat Talvisodan Mainalan Laukausten Savuverhon alla, niin Näissä Sotataktisissa Kartoissa Talvisodan alusta lukien Hyökkäysnuolet osoittivat NL:ään päin noin Viiden Viikon ajan, vaikka jos se tieto, että NL olisi aloittanut Talvisodan, pitäisi paikkansa, niin Hyökkäysnuolten olisi pitänyt jo Talvisodan alusta lukien osoittaa NL:stä Suomeen päin. Miten Te Toverit Työkkäri ja AP selitätte tämän ihmeellisyyden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu