"Työikäisistä miehistä kaksi kolmesta on ylipainoisia, kertovat ennakkotiedot tuoreesta Finriski 2012 -tutkimuksesta.
Ylipainoisella painoindeksi eli painon suhde pituuteen ylittää normaalipainon rajaksi asetetun luvun 25.
Meistä ylipainoisista suurin osa ei ole kovin lihavia, vaan painoindeksi jää alle 30:n. 180-senttinen mies painaa silloin enintään 97 kiloa. Lähes puolet suomalaismiehistä on juuri tätä tukevan tanakkaa porukkaa."
"On oikeastaan hassua puhua normaalipainosta, sillä epänormaalista on tullut normaalia. Monessa paikassa hoikka keski-ikäinen mies alkaa olla jo niin harvinainen, että sellaiseen kiinnittää huomiota. Pitäisikö normaalin rajaa höllentää?"
Miehet on läskejä
51
420
Vastaukset
- Mies32
Sepä se, että pitkällä miehellä 25 paukkuu heti jos ei ole ihan vinkuheinä. Painoindeksi ei siis ota huomioon sukupuolta (=lihasmassaa, rasvaprosenttia), eikä pituutta.
Toiseksi miehethän eivät ole objekteja, joten eipä miehen läskiys ole niin järkyttävää.- TuriSuuri
Talvella laihana on kylmä. Minulla ainakin on sina kylmä koska olen laihtunut paljon. Huoneissa lämpötila sopii niille joilla on enemmän painoa. Laihtuminen ei ole vaikeaa.
- Mies32
TuriSuuri kirjoitti:
Talvella laihana on kylmä. Minulla ainakin on sina kylmä koska olen laihtunut paljon. Huoneissa lämpötila sopii niille joilla on enemmän painoa. Laihtuminen ei ole vaikeaa.
Miksi olet laihtunut? Minä söin juuri aamupalaksi jäätelöä. Laihtuukohan sillä?
- trgfdfdsfds
Samaa mieltä. Itselläni näkyy vatsalihakset, mutta lihasmassaa ole kuitenkaan kovin paljon ja silti olen painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen. Kyllä nainen saa olla jo aika tukeva, että pääsee samaan lukemaan.
- ffdsfsdfsfsd
trgfdfdsfds kirjoitti:
Samaa mieltä. Itselläni näkyy vatsalihakset, mutta lihasmassaa ole kuitenkaan kovin paljon ja silti olen painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen. Kyllä nainen saa olla jo aika tukeva, että pääsee samaan lukemaan.
*muttei
- TuriSuuri
Mies32 kirjoitti:
Miksi olet laihtunut? Minä söin juuri aamupalaksi jäätelöä. Laihtuukohan sillä?
Ei jäätelöä syödä aamupalaksi. Onko tämä aamujäätelö ainoa päivän ateria?
Olen laihtunut koska en syö. Ja syitä, miksi en syö, on paljon. - Mies32
TuriSuuri kirjoitti:
Ei jäätelöä syödä aamupalaksi. Onko tämä aamujäätelö ainoa päivän ateria?
Olen laihtunut koska en syö. Ja syitä, miksi en syö, on paljon.Söin illalla muutakin. Mikäs surettaa?
- 18+6
Läski mikä läski. Solakka mies sen olla pitää. Kyllä sen huomaa onko mies treenattu ja lihaksikas vai vyöryykö eteen yhtä pitkä kuin leveä talipallo.
Ei sitä jaksa edes mitään järkyttävää ihratankkia päällään kannatella - jos ukko edes löytää vehkeensä sieltä mahojensa alta. (On kokeiltu ylipainoista miestä, ja sai olla viimeinen kerta kun panen sellaisen pontson kanssa.)
Kaksi kolmasosaa suomalaisista miehistä on ihrautunut ylipainoisiksi, nyt olisi aika kunnollisen ryhtiliikkeen ja kansallisen laihdutuskuurin. (Ei ihme, että intistä palaa niin moni maitojunalla. Pojathan tukehtuvat leukoihinsa ekan Cooperin testin aikana.)- Mies32
Niinhän sen huomaa silloin kun se päällesi puskee, mutta nyt olikin kyse tilastoista, joiden läskit eivät vyöry mihinkään.
No varmasti suomalaismiehet ovat keskimäärin liian pullukoita, kuten lähes kaikissa vauraissa maissa. Mutta tilastovertailu sukupuolten välillä ei vaan toimi yleisimmin käytetyllä painoindeksillä.
- 13+4
Molemmissa sukupuolissa näkee paljon lösähtäneitä, ja erityisen surullista tämän katselu on nuorissa ikäluokissa. Nuorilta miehiltä on turha enää odottaa mitään timmiä vatsaa, mutta eipä voi kyllä naisiltakaan. Jatkuva pullan syönti, alkoholin juonti ja passiivinen elämäntapa kyllä näkyy.
- fdsfdsfcvxfds
Milloin olet käynyt viimeksi kuntosalilla? Voin sanoa, että kävijämäärät ovat lisääntyneet paljon ja valtaosa on nimenomaan nuoria.
- 19+11
fdsfdsfcvxfds kirjoitti:
Milloin olet käynyt viimeksi kuntosalilla? Voin sanoa, että kävijämäärät ovat lisääntyneet paljon ja valtaosa on nimenomaan nuoria.
Hyvä juttu. Ei noita urospullasorsia jaksa katsella. Kykenevät hädin tuskin taapertamaan kapakan ovesta sisään ohrapirtelöä napaansa kittaamaan. Turpoavat kaljanjuonnista vielä enemmän, myös naamasta. Sieltä ne siansilmät punaisten laardipoimujen välistä tihrustavat.
Pyykkilautaa on turha toivoa - miehillä se on vaihtunut pesupalloon jo aikaa sitten. - Mies32
fdsfdsfcvxfds kirjoitti:
Milloin olet käynyt viimeksi kuntosalilla? Voin sanoa, että kävijämäärät ovat lisääntyneet paljon ja valtaosa on nimenomaan nuoria.
Joo, aloitin juuri uudella salilla ja totta puhut. Tosin yhtäkään supertimmiä naista en ole siellä vielä nähnyt, mutta muutaman miehen kylläkin. Ja se on vieläpä "naisten sali" tyyliltään. Ehkä vaihdan itsekin miehekkäämpään ympäristöön.
- zxzxzxzxzxzxz

Minun BMI on 19, minusta olen ihan normali.
- 6+9
zxzxzxzxzxzxz kirjoitti:
Minun BMI on 19, minusta olen ihan normali.
Se on normaali. Ylipainon raja on BMI 25. Hyvä juttu, että joku normaalikokoinenkin mies täältä löytyy.
Tänne kirjoittelevat läskipersepojat voisivat mennä vaikka juoksulenkille liikuttamaan ihrarenkaitaan. Näppiksen näpyttely ei kaloreita kuluta.
Vain yksi kolmassa suomalaisista miehistä on normaalipainoisia. Ei mikään ihme että "isojen miesten" vaateliikkeet menestyvät tässä sohvaperunoiden maassa niin hyvin ja Dressmankin on joutunut muuttamaan vaatekokojaan. - Mies32
6+9 kirjoitti:
Se on normaali. Ylipainon raja on BMI 25. Hyvä juttu, että joku normaalikokoinenkin mies täältä löytyy.
Tänne kirjoittelevat läskipersepojat voisivat mennä vaikka juoksulenkille liikuttamaan ihrarenkaitaan. Näppiksen näpyttely ei kaloreita kuluta.
Vain yksi kolmassa suomalaisista miehistä on normaalipainoisia. Ei mikään ihme että "isojen miesten" vaateliikkeet menestyvät tässä sohvaperunoiden maassa niin hyvin ja Dressmankin on joutunut muuttamaan vaatekokojaan.Tuo 19 on normaalikokoinen ihana nainen. Hyvä juttu, että heitäkin löytyy meidän normaalikokoisten bmi~25 miesten seuraksi.
- 17+4
Mies32 kirjoitti:
Tuo 19 on normaalikokoinen ihana nainen. Hyvä juttu, että heitäkin löytyy meidän normaalikokoisten bmi~25 miesten seuraksi.
Plösöjen mielipiteitä ei kuunnella.
Pistä se sipsipussi pois ja lähde lenkille. - Mies32
17+4 kirjoitti:
Plösöjen mielipiteitä ei kuunnella.
Pistä se sipsipussi pois ja lähde lenkille.Sipsejä joudun syömään vain naisten seurassa, kun välttämättä niitä haluavat ostaa.
- 19-indexi
Mies32 kirjoitti:
Sipsejä joudun syömään vain naisten seurassa, kun välttämättä niitä haluavat ostaa.
Onpa ihana tietää että olen sinusta ihana :) Kyllä tämä /- 25 on ihan sopiva kaikille.
Minäkin tykkään sipseistä! - naiset vasta läskejä
19+11 kirjoitti:
Hyvä juttu. Ei noita urospullasorsia jaksa katsella. Kykenevät hädin tuskin taapertamaan kapakan ovesta sisään ohrapirtelöä napaansa kittaamaan. Turpoavat kaljanjuonnista vielä enemmän, myös naamasta. Sieltä ne siansilmät punaisten laardipoimujen välistä tihrustavat.
Pyykkilautaa on turha toivoa - miehillä se on vaihtunut pesupalloon jo aikaa sitten.Nykynaiset ne vasta läskejä ovatkin. Lähes kaikissa kadulla, kaupassa jne vastaantulevissa pariskunnissa naiset ovat ne selvästi läskimpi osapuoli. Tai sitten molemmat ovat läskejä. Harvemmin näkee, että lihavalla miehellä olisi laihaa naista vierellään.
Siideriä ja sipsiä mätetään ostoskärryt täyteen vaikka perse ja kyljen ihrat hyllyyn kuin laavalampun mönjä. Heidän tenavansakin näyttävät jo samanlaisilta punkeroilta. - Saliarska
17+4 kirjoitti:
Plösöjen mielipiteitä ei kuunnella.
Pistä se sipsipussi pois ja lähde lenkille.Eikä kuunnella kyllä narukäsienkään. Salille siitä malmia nöyryyttämään, kunnes BMI 25 ylittyy.
- 15+11
Minulle hoikat miehet ovat kammotus, ovat aina olleet. Sopivin BMI on juuri tuossa 25-30 välillä :-P
- Reipas Mies
Juu juu. Ihan toki sieltä diskobaarista sitä lattarintaista ohuttukkaista so-las-season kuteeista Maija Meikäläistä tuleekin David Beckham iskemään ja limusiinilla jatkoille kuskaamaan jännästi :D Nämä laatumiet miehet kyllä haluaa kunnon tiimalasi kropan, kunnon tissit sekä tyylitajua naiseltaan sekä hyvän luonteen. Muutakin kuin pelle-hermanni meikin. Tosin nykyiset nuoret suomi muijat kiroilevat alatyyliin kuin linnakundit joka on ehdoton turn-off sivistyneille miehille.
Minun teoriaa noudattaa oikein hyvin se että jos/kun mies ei ole kipinöivä yhden miehen rock-show ei kilot sinne tänne merkkaa mitään. Ihan sama juoksetko maratoonin vai kolme kymmentä metriä jos miehen laatu ei ole muutoin suoritus- kykyistä naista ajatellen. Terve menoa punttisalin hämärään yksin punttaamaan. Ehkä joku noteeraa treenatut kovat pakarat viiden vuoden päästä. Ai mikä nuoruus?!
Ihan suurin propaganda "kelpaat omana itsenäsi" lisäksi on se että miehen urheilullisuus TOisi itseisarvona niitä muoti muijia, ei kuulkaa homma pelaa niin. Jos pulkannaru mies pelaa taskubilistä yökerhon tiskillä, siinä saa pari tarjous kaljaa ryystää ja todeta homman olevan siinä, puhumattakaan että naama ei ole parasta a-luokkaa.- Reippaasti köniin
Suurin propaganda tulee aina miesten suusta, niin se vaan menee. Kilpailu naaraista kovenee kaiken aikaa.
- läski sinkku.
Naiset on yhtä läskejä kuin miehet ja siltin läskit naiset haluaa aina vaan komeita lihaksikkaita treenattuja miehiä. Läskit naiset ei halua normi painoista miestä tai edes n 8 kg ylipainoa omaavaa miestä.
En tunne olevani läski vaikka on tuo 8 kg liikaa painoa. Mulla on siltin hyvä kunto kun olen käynyt vuosia salilla. Läskit naiset ei edes kehtaa käydä salilla vaan mussuttavat pullaa kotonaan.- atm.
Kadulla näkee läskejä naisia ja työpaikalla ne lyllertää kuin jotkut maailman omistajat mutta salilla naisia ei nää juuri koskaan. Mulle kelpaa ainoastaan nainen joka polkee fillarilla 50 kilsaa kahteen tuntiin.
- lopettakaa itsekehu
Miehetkin hikoilee, käy p-alla ja haisee pahalta.
- normiko painokoko
Tälläkään palstalla EI VOI olla normipainoisia, hyvännäköisiä miehiä tai ne olis joku jo korjannut mukaansa.
Sama koskee naisia.- N32.
Olen täysin samaa mieltä. Häivytään täältä.
- refsdfdsfsd
Luuletko, että tällä palstalla käy vain sinkkuja? Tämä on yksi aktiivisimpia palstoja ja siksi minäkin käyn täällä, vaikka olen seurustellut jo monta vuotta.
- lottamari<3
Iso mies on aina komeampi kuin kukkakeppi. Mitä sellaisessa ruipelossa pikkumiehessä on ihasteltavaa? Samoin naiset. Kuiva langanlaiha nainen, mitä ihasteltavaa siinä on? Pieni ylipaino on terveempää kuin laihuus. Lihavuus, silloin kun se ei ole löllyvää ihraa ja roiku tekee mielestäni ihmisestä paljon ryhdikkäämmän oloisen ja terveemmän ja nuoremman näköisen. Liikkumattomat läskit ovat asia erikseen, mutta kiinteä lihaksikas lihava on nam.
- J.K.
VAI NIIN!
- Roskakeskustelu
180 cm mies on BMI:n perusteella ylipainoinen jo yli 80 kiloisena.
Suurimmassa osassa naisten profiileista ei kuitenkaan kelpuuteta hoikkaa miestä ja paino/pituus -toiveet lähtevät luvuista 180cm/80kg sporttisella kropalla. Siis ylipainon rajalta (BMI 25).
Ylipainotilastoja vääristää se, että salilla käyvät miehet ovat melko usein ylipainon rajalla tai hieman ylipainon puolella, vaikka rasvaprosentti olisi niin alhainen, että vatsapalat näkyvät. Urheilullinen nainen on usein lähempänä lukuja BMI 20-22, jos ei tavoittele kovasti isoja lihaksia.
Tilastot, jotka perustuvat BMI:hin ovat täysin arvottomia. Pitäisi verratta rasvaprosentin perusteella. Hoikka tai hieman urheilullinen mies olisi n. 14-15% ja nainen vastaavasti 20-21%.
Pitkään treenanneet miesurheilijat geeneistä riippuen jopa yksinumeroisissa prosenteissa ja naiset alle 20%. Kovin alhainen rasva% ei tee naisille hyvää ja harvalta mieheltäkään se onnistuu ilman douppausta.- nuorinainen1988
Hmm mikähän itselläni on pielessä kun BMI 20-21 mutta rasvaprossa oli kun sen viisi vuotta sitten jossain tapahtumassa sain ilmaiseksi tietää oli 29 :/
- Mies32
nuorinainen1988 kirjoitti:
Hmm mikähän itselläni on pielessä kun BMI 20-21 mutta rasvaprossa oli kun sen viisi vuotta sitten jossain tapahtumassa sain ilmaiseksi tietää oli 29 :/
Olikohan joku laihdutuslääkekauppias mittaamassa?
Eikä tuo ihmeeltä toisaalta tunnu; jos naisella on vain vähän lihasta ja on lyhyt, niin bmi 21:een mahtuu reilusti rasvaa. Missit ovat pitkiä ja vähän treenanneitakin monesti, mutta veikkaan heilläkin olevan n.20% rasvaa tai enemmänkin. No piti vielä tarkistaa, etten puutaheinää puhu:
http://m.iltasanomat.fi/miss-suomi/art-1288339524568.html
Eli olet missiläski. Ei paljon tarvitse murehtia. - 16+8
nuorinainen1988 kirjoitti:
Hmm mikähän itselläni on pielessä kun BMI 20-21 mutta rasvaprossa oli kun sen viisi vuotta sitten jossain tapahtumassa sain ilmaiseksi tietää oli 29 :/
Ei kannata huolestua, kun noissa mittaustavoissa voi olla paljon virhettä. Ero voi olla iso esim. bioimpedanssimittauksen ja pihtimittauksen välillä.
Yksilöiden välillä on myös vaihtelua. Normaalilta tuo vielä kuulostaa. Tuskin sinulla mikään on pielessä :). - nuorinainen1988
Mies32 kirjoitti:
Olikohan joku laihdutuslääkekauppias mittaamassa?
Eikä tuo ihmeeltä toisaalta tunnu; jos naisella on vain vähän lihasta ja on lyhyt, niin bmi 21:een mahtuu reilusti rasvaa. Missit ovat pitkiä ja vähän treenanneitakin monesti, mutta veikkaan heilläkin olevan n.20% rasvaa tai enemmänkin. No piti vielä tarkistaa, etten puutaheinää puhu:
http://m.iltasanomat.fi/miss-suomi/art-1288339524568.html
Eli olet missiläski. Ei paljon tarvitse murehtia.Joku ilmaismittaus se oli, en muista enää tarkkaan minkä firman sponssaama mutta voi olla laihdutuslääkefirmakin ihan mahdollinen. Itse olen keskimittainen (173 cm) eli en ihan tuohon lyhyen määritteeseen mene.
- Mies32
nuorinainen1988 kirjoitti:
Joku ilmaismittaus se oli, en muista enää tarkkaan minkä firman sponssaama mutta voi olla laihdutuslääkefirmakin ihan mahdollinen. Itse olen keskimittainen (173 cm) eli en ihan tuohon lyhyen määritteeseen mene.
Taidat yrittää mainostaa itseäsi;)
- muista kriteerit
Mies32 kirjoitti:
Taidat yrittää mainostaa itseäsi;)
173 cm:nen ei ole 50 kiloinen vaan 60 kiloinen tuolla BMI:llä , joten älä innostu.
- Mies32
muista kriteerit kirjoitti:
173 cm:nen ei ole 50 kiloinen vaan 60 kiloinen tuolla BMI:llä , joten älä innostu.
Olen tainnutkin sanoa, että raja menee kuudessakympissä, pidempien, kuten 173cm kohdalla, voidaan harkita jopa 70 kiloa, mutta se on ehdoton yläraja.
Ohi meni, mittani ovat 181/70, ja näin on hyvä. Jos painaisin 10 kg enemmän olisin jo läski. En harrasta liikuntaa edes säännöllisesti, mutta mittausten mukaan Cooper menisi itseltäni vieläkin 2800 metriin, mikä on tulos joka ei ole muuttunut mihinkään siitä kun olin 20-vuotias.
- Ikisinkku M
Se on vaan hieno juttu että noin paljon miehissä läskejä, osaavat naiset sitten enemmän arvostaa mietä ei-läskejä. Ongelma on vain siinä että myös naisissa on yhtäpaljon läskejä ja niistä ei läskeistä suunnilleen kolmannes on jonkun läskin miehen kanssa suhteessa, normaalipainoisia naisia on siis hirvittävän vähän vapailla markkinoilla. Kun tuohon tosiasiaan lisää vielä sen että nainen saisi olla lapseton, suhteellisen fiksu ja seksuaalihistorialtaan kelvollinen niin ei niitä paljon ole sellaisia joita voisi vaimoksi asti ajatella ja että sellaisen vielä onnistuisit yhyttämään, ei mitään mahdollisuuksia.
- NaisetLaihempia
Ongelma on se, että miehistä puolet eli 50 % on ylipainoisia ja naisista vain neljännes eli 25 %. Siksi sadasta naisesta 25 joutuu ottamaan itseään läskimmän miehen jos miehen haluaa. Naiset ovat hoikistuneet, miehet junnaavat paikoillaan sipsi- kalja- ja lenkkimakkarasaastassa. Laardimakkarat valuvat vyön yli - jos edes tarpeeksi pitkää vyötä löytää "isojen poikien" vaatekaupasta.
LAIHDUTTAKAA SUOMIMIEHET! Nyt ne Koff- ja Karjalatölkit viemäristä alas ja lenkkipolulle, salille tai edes kiipeämään portaita! Teitä ei kohta halua kukaan edes Venäjällä, kun olette pelkkiä sukupuolettomia ihrakasoja!
"Ylipainoinen suomalainen – siis se puolet miehistä ja neljännes naisista – kantaa ihannepainoonsa verrattuna keskimäärin 14,3 kilon lisäpakkausta."
"Suomalaisten painoa on seurattu 1970-luvun alusta lähtien. Miesten painokäyrä on noussut koko 40 vuoden ajan. Sen sijaan naiset hoikistuivat 1970-luvulla. "
"Niin miehet kuin naisetkin ovat viidessä vuodessa kiristäneet vyötään: miesten keskimääräinen vyötärönympärys on lyhentynyt neljä milliä 96,1:een ja naisten peräti 1,2 senttiä 85,4:ään."
"Hyvistä tuloksista saadaan kiittää naisia, sillä miesten keskipaino on kohonnut, tosin vain aavistuksen. Erityisen kevyiksi punnittiin taas pääkaupunkilaisnaiset. " - Mies32
NaisetLaihempia kirjoitti:
Ongelma on se, että miehistä puolet eli 50 % on ylipainoisia ja naisista vain neljännes eli 25 %. Siksi sadasta naisesta 25 joutuu ottamaan itseään läskimmän miehen jos miehen haluaa. Naiset ovat hoikistuneet, miehet junnaavat paikoillaan sipsi- kalja- ja lenkkimakkarasaastassa. Laardimakkarat valuvat vyön yli - jos edes tarpeeksi pitkää vyötä löytää "isojen poikien" vaatekaupasta.
LAIHDUTTAKAA SUOMIMIEHET! Nyt ne Koff- ja Karjalatölkit viemäristä alas ja lenkkipolulle, salille tai edes kiipeämään portaita! Teitä ei kohta halua kukaan edes Venäjällä, kun olette pelkkiä sukupuolettomia ihrakasoja!
"Ylipainoinen suomalainen – siis se puolet miehistä ja neljännes naisista – kantaa ihannepainoonsa verrattuna keskimäärin 14,3 kilon lisäpakkausta."
"Suomalaisten painoa on seurattu 1970-luvun alusta lähtien. Miesten painokäyrä on noussut koko 40 vuoden ajan. Sen sijaan naiset hoikistuivat 1970-luvulla. "
"Niin miehet kuin naisetkin ovat viidessä vuodessa kiristäneet vyötään: miesten keskimääräinen vyötärönympärys on lyhentynyt neljä milliä 96,1:een ja naisten peräti 1,2 senttiä 85,4:ään."
"Hyvistä tuloksista saadaan kiittää naisia, sillä miesten keskipaino on kohonnut, tosin vain aavistuksen. Erityisen kevyiksi punnittiin taas pääkaupunkilaisnaiset. "Ensinnäkin prosenttisi ovat päin peetä.
Toiseksi jos käytetään uutta pituuden paremmin huomioivaa BMI:tä (löytyy YLEn sivujen kautta googlella) tasoittuu peli selvästi. Esimerkiksi itselläni bmi tippuu yhdellä, kun taas n.160cm naisilla nousee yhdellä.
Lopuksi kun vielä otetaan miesten painavammat lihakset huomioon, ollaan tasoissa tai miehet jopa hoikempia.
- Itsenäinen vahva M
Taas se nähdään, että naiset ovat pinnallisia lehmiä. Muu muu.
Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Poikuuttani ette vie. - 29vneitsyt
En nyt sanoisi että tuo 25-30 BMI on mikään ns. läski, varsinkaan jos harrastaa salilla käyntiä ja lihasamassaa kertyy helposti. Edelleen, oikeita läskejä on suhteellisen harvassa. Itse olen 192cm 73kg, mutta olin vuosi sitten 100kg. En nyt sanoisi että ulkonäössä olen kovin paljoa muuttunut, sillä käytän yhä xl/xxl vaatteita ja hyvin istuu päälle edelleen. Turhaa hössötystä koko kilohomma, nauttikaa elämästä ja keskittykää oikeasti tärkeämpiin asioihin.
- rewfdsfdsf
Nuorissa ihmisissä näkee kyllä paljon enemmän rasvaisia ja lihaksetomia naisia kuin vastaavia miehiä. Iän myötä tilanne tasoittuu kun miesten kaljamaha alkaa kasvamaan.
- oiuytrghjkmnvccfjjuy
Monella raskastakin työtä tekevällä äijällä on kessiä, raskas työ vaatii raskaat pöperöt, kun taas ylipainoiset naiset harvemmin tekevät mitään raskasta niin töissä kuin kotonakaan.
- sinkku.
Minä käytän L-kokoisia vaatteita ja olen naisten mielestä hirvee läski. Salilla olen käynyt vuosia joten lihasta on ja kunto on aika hyvä kuitenkin.
- tyydytetty mies
Mä olen ollut aina normaalipainoinen ja naisten suosiossa verrattuna vaikkapa ylipainoisiin sinkkututtuihini. Ymmärrä mistä täälläkin taas itketään. Normaalipainoinen ihminen on yleensä normaali elämäntavoiltaankin eli tae sille, ettei kauppalaskut ole ylisuuria tai liikuntaharrastukset pannassa. Se kaikki vaikuttaa parinvalintaan, joka paria itselleen etsii. Mä en etsi, sori gimmat. ;)
- resfdfsdfsd
Moni nainen ottaisi ylipainoisen miehen jos kuvan perusteella arvioisivat. Mies menee naurettavan helposti ylipainon puolelle jos on lihasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4881845Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781567Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641368Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H181357- 110958
- 51909
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19906Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15761Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65756Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka10751