Olen aina ollut herkkä, tunnollinen, elämänmyönteinen, empaattinen ihminen. Kaikki muuttui kun minua alettiin kiusaamaan koulussa. Milloin nälvittiin, milloin suljettiin ulkopuolelle. Tätä tapahtui ekasta luokasta aina yläasteelle asti. Mitä siitä sitten seurasi? Vakava masennus. Minulla on ollut masennusta pienestä lapsesta asti. Masentuneisuus tuntui sitten vain yllyttävän kiusaajia kiusaamaan lisää. Kiusaaminen murskasi tunteen siitä että olen hyvä ja arvostettava ihminen. Jokainen ponnistus minulta nykyään saa aikaan sisäisen äänen: "älä tee noin, olet surkea!" Olen ollut tässä olotilassa jo niin kauan etten tiedä miten saan itsearvostukseni takaisin. Toki elämän pienet asiat lämmittävät mieltäni, mutten nauti silti elämästäni täysillä kun itsetuntoni on pohjalukemissa. Kiusaaminen vaikutti kaikkeen, sosiaaliseen elämääni, kotioloihini, työelämääni, valintoihini...
Joten jos joku nuori lukee nyt tätä ja on koulukiusaaja, niin mieti oikeasti mitä voit aiheuttaa toiselle ihmiselle! Koulukiusattu ei välttämättä enään pysty elämään mielekästä elämää vaan elää sitä koulukiusaajien kautta. Se satuttaa ja pahimmassa tapauksessa lähdetään oman käden kautta pois. Olen ollut itsetuhoinen ja halunnut vain kuolla... mitä järkeä elää elämässä kun on enään kuori jäljellä ilman mitään sisältöä? Katson vanhoja kuviani missä olen pienenä lapsena hymyileväisenä ja tuijotan kameraan kirkkailla silmilläni.. niin koskemattomana, viattomana, elämänjanoisena. Nyt olen epäluuloinen, katkera, vihainen ja silmissäni ei loista ilon kirkkaus. Katselen harmaita seiniä ja mietin vain milloin tämä on ohi.
Joten jos joku nuori lukee nyt tätä ja on koulukiusaaja, niin mieti oikeasti mitä voit aiheuttaa toiselle ihmiselle! Koulukiusattu ei välttämättä enään pysty elämään mielekästä elämää vaan elää sitä koulukiusaajien kautta. Se satuttaa ja pahimmassa tapauksessa lähdetään oman käden kautta pois. Olen ollut itsetuhoinen ja halunnut vain kuolla... mitä järkeä elää elämässä kun on enään kuori jäljellä ilman mitään sisältöä? Katson vanhoja kuviani missä olen pienenä lapsena hymyileväisenä ja tuijotan kameraan kirkkailla silmilläni.. niin koskemattomana, viattomana, elämänjanoisena. Nyt olen epäluuloinen, katkera, vihainen ja silmissäni ei loista ilon kirkkaus. Katselen harmaita seiniä ja mietin vain milloin tämä on ohi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvin ilmaistu! Olisin itse voinut lähes sanasta sanaan kirjoittaa samat kokemukset ja tuntemukset.
Aloittaja sekä kaikki muut samoin kokevat sukupuolesta piittaamatta, kirjoitelkaa profiilini kautta joko yksityisviestillä tai tuohon suomi24 s-postiin.
Olen jo muutamia erinomaisia keskustelukumppaneita löytänyt tätä kautta, jotka ovat avartaneet maailmankatsomustani ja samalla lisänneet itseymmärrystäni :)
Mutta onneksi ihminen voi eheytyä. Moni kiusattu jopa insestin urhi on eheytynyt menneisyyden traumoistaan ja ei ole enää meinnesyyden vanki.
MInä ainakin olisin tosi vammautunut, jos olisin kiusaaja. En pystyisi elämään itseni kanssa. Olet säilyttänyt ihmisyytesi ja inhimmilisyytesi ja voit vielä tukea toisiakin. Tämä kokemuksesi jakaminen on hyvä alku. Ota vastaan tukea. Ihmetystä ja kiitollisuutta herättää se, että näitä toisenlaisiakin ihmisiä on olemassa, jotka ymmärtävät asiat niin kuin ne tulee ymmärtää.