Tälläkin palstalla on seksin ostajia nimitetty luusereiksi. Sellainen meinasi minustakin tulla. Kävi kuitenkin onnellisemmin.
Ei niin kauniina miehenä, pikemminkin päinvastoin, olin jo vuosia elänyt aikamoisessa puutteessa. Tätä olotilaa parantaakseni ajoin alkaa käyttää maksullisia naisia. Rahatilanteeni ei kuitenkaan ollut kehuttava, joten panorahaa saadakseni piti ottaa lisätyötä.
Niinpä aloitin puhelinmyyjänä iltaisin.
Kun olin oppinut myymään, niin äkkiä päähäni välähti, että miksi en soveltaisi näitä oppeja naisten iskemiseen. Ensinnäkin, kukaan ei osta, jos et soita. Soittoa soiton perään. Kun näet baarissa tai kadulla naisen, mene juttelemaan. Lähestymistä lähestymisen perään. Jos joku lyö luurin korvaa, ei kun uutta numeroa, eli baarissa siirrytään seuraavaan naiseen. Pitää olla jatkuvasti aktiivinen, ja yrittää lannistumatta koko ajan. Kun keskustelu on avattu, ei pidä antaa toiselle tekosyytä lopettaa. Ei pidä antaa mahdollisuutta kieltäytyä. Pitää painaa ystävällisesti, mutta päättäväisesti päälle koko ajan. Jutustella pitää näennäisesti mukavasti koko ajan, mutta päämäärää, myyntiä tai seksiä ei pidä unohtaa, eikä ehdotuksen teossa pidä viivytellä liian kauan. Kun on aikansa pehmittänyt, niin voi jo esittää tarjoukset. Väsyttämälläkin usein onnistuu. Pitää olla sitkeä.
Moni karttaa puhelinmyyntiä, koska asiakkailta saa välillä kylmäkiskoisia vastauksia ja ihmisten häiritsemistä pidetään aggressiivisena. Täytyy vain vähän kovettaa itseään niin kyllä siihen tottuu. Naisten iskemisessä onnistumisprosentti on itse asiassa pienempi, kuin lehdenmyynnissä, mutta parempi onnistua edes yhdellä kerralla sadasta, kuin jäädä kokonaan ilman pillua. Melko nopeasti kehittyy kovapintaisuutta, jolloin naisten ynseät kieltäytymiset ja ”voisitko nyt kuitenkin poistua” kehotukset liukuvat pinnaltasi kuin teflonista.
Turha kohteliasuus ja herkkähipiäisyys tulee unohtaa. Nöyryydellä ei kukaan saa tässä maailmassa koskaan mitään.
Vielä vinkki, jos nainen alkaa sanomaan jotain ilkeää sinusta takaisin, ota tavaksesi sanoa jotain vielä ilkeämpää takaisin. Miksikö? No, oman kokemukseni mukaan naiset jotenkin vaistoavat etukäteen, että tuolta voi tulla kovaa tekstiä vastaan. Tällöin he itse arkailevat, ja jättävät pahimmat tiuskinnat väliin.
Lopettakaa luuserointi, ja alkakaa iskeä naisia: Joka paikassa, kadulla, bussissa, baarissa, taksijonossa. Ja aina kun näette yksinäisen naisen. Tätä ne naisetkin kaipaavat. Eivät ne muuten matkustaisi Kyprokselle, jossa saavat kuulemma kymmeniä kertoja päivässä kuulla: ”Hello, what is the number of your hotel room?”

Vastaukset 6
Vanhimmat
hah hah, tää on loistava esimerkki miten alas voi vajota! Ja nimimerkkinä vielä *ex*-luuseri, buahahhahaahah! Puhelinmyyjä, eiih! Tästä ei tilanne enää pahene... Tehotonta ja kallista säheltämistä. Kenellä tällaiseen riittää pinnaa, aikaa ja varaa tänä päivänä? Normaali käytäntöhän on yksinkertaisesti tilata palvelu kotiin :)
Olen samaa mieltä, naisia riittää ostamattakin, tuomitsematta kuitenkaan ammatin harjoitajia. Mutta tuollaisia luusereita kyllä riittää joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin maksaa. maksaa. maksaa......... Puhelinmyyjänä olet varmasti oppinut myymään ja sitähän se iskeminen on itsensä esittelemistä, hienoa jatka samaan malliin. Onnilla kun rahat loppuu niin siitä Kyllikki jatkaa.
Niinpä-niin! Ex-luuserin taktiikka on ihan OK. Eri asia onkin sitten se millaista naista saa. Minulla itselläni on hyvä flaksi - omassa ikäluokassani, joka on 60 vuosia, Yli viiskymppisiä naisia on tarjolla ja antamassa pienenkin panostuksen jälkeen, mutta jo pelkkä ajatus tuon ikäisestä naisesta sängyssä tekee miehen kuin miehen impotentiksi. Kuten pitää tapahtuakin.
Nuorta, noin 30 - 40 vuotiasta naista, ei tässä iässä saa muuta kuin rahalla. Jos saa - naisen ulkoinen taso aiheuttaa saman ongelman kuin yllä.
Mutta alkuperäinen kysymyshän oli "Onko prostituutio väärin". Se ei ole väärin, jossa se tapahtuu kahden oikeustoimikelpoisen ihmisen vapaaehtoisen sopimuksen puitteissa. Tämä on fakta, jota ei voi loogisesti kumota.
Mielestäni kaikilla ihmisillä on oikeus onnen tavoitteluun, kunhan se ei tapahdu toisen luonnollisia oikeuksia rikkomalla. Joka ei halua antaa rahasta - älköön myöskään vaivatko päätään koko asialla.
Ei lopu.
on luuserointia, jos et keksi parempaa kuin pillun jahtaaminen. Itse naisena voin sanoa että oma käsi on tyydyttävämpi kuin joku yhden illan tohelomies joka ei osaa tehdä mitään oikein.
Mielestäni seksi on ihanaa ja haluaisin harrastaa sitä joka päivä - useastikin, mutta en näe mitään tarvetta metsästää sitä "kullia". Se mies tulee kohdalle sitten kun niin sattuu, ja samalla tavalla nainen. Seksi on hienoa kun siitä ei tee pakkomiellettä. Elämässä on niin paljon muutakin.
..ettei naiset seksistä mitään tajua. Niille se on vain jotain jota joko on tai ei ole, ilman että asialle kannattaisi uhrata sen enempää pohdintaa. Et taida edes tietää mitä tarkoittaa "olla puutteessa"?
No, turha ihmetellä myöskään sitä, mistä niille maksullisille naisille riittää asiakkaita...