Katolinen kirkko ei ole Pietarin kirkko

markusmissio

PIETARIN KIRKKO SIJAITSI JERUSALEMISSA

Katoliset papit väittävät että Rooman kirkon perustaja olisi Apostoli Pietari. Heidän mukaansa Paavin kirkko olisi apostolisen seurakunnan perinteen jatkaja. He perustelavat väitettään Raamatun ulkopuolisilla lähteillä, historiantutkimuksellisilla seikoilla, mm sillä että joidenkin apostolien uskotaan saarnanneen Roomassa. Mutta sekä Raamatun tuntemus että katolisen kirkon verinen historia antavat aiheen epäillä ettei katolinen kirkko olekaan seurakunta jonka vanhin Pietari oli.

Ei ole olemassa yhtäkään raamatullista todistetta siitä että Apostoli Pietarin seurakunta olisi ollut Roomassa. Pietarin ei Raamatussa kerrota edes käyneen Roomassa. Katolilaispappien satujen sijaan kannattaa mielummin tutkia Raamattua jossa kyllä kerrotaan missä Pietarin kirkko oli. Apostoli Pietarin vaikutusalue oli Juudean maakunta, ja erityisesti Jerusalem, jossa hän saarnasi evankeliumia juutalaisille.

Gal.2:7
minulle [Paavali] oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille - sillä hän, joka antoi Pietarille voimaa hänen apostolintoimeensa ympärileikattujen keskuudessa, antoi minullekin siihen voimaa pakanain keskuudessa

Gal.1:18
Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi."

Keefas oli Pietarin kutsumanimi, tämä käy ilmi kohdasta Joh.1:42. Seurakunta jonka vanhin Pietari oli, sijaitsi siis Jerusalemissa. Voimme todeta että "Pyhän Pietarin kirkko" oli Jerusalemissa, ei Roomassa.



PIETARI KUTSUU KIRJEESSÄÄN JERUSALEMIA PROFETIAALISEKSI BABYLONIKSI

1.Pietarin kirje 5:13
Tervehdyksen lähettää teille Babylonissa oleva seurakunta, valittu niinkuin tekin, ja minun poikani Markus.

Pietari saarnasi evankeliumia juutalaisille juudean maakunnassa ja Jerusalemissa. Pietari kutsuu kirjeessään Jerusalemia Babyloniaksi! Tämä ei ole viittaus muinaiseen babyloniin, sillä Pietarin ei missään ole kerrottu perustaneen seurakuntaa nykyisen Irakin alueelle. Babylonian muinainen valtakunta tuhoutui ja hävisi jo 2500 vuotta sitten. Se hajosi ja tilalle tuli eri hallitsijoita ja kulttuureja. Muinaisella Babylonilla on uusi symbolinen merkitys uudessa liitossa: se on ihmisoppien ja uskonnon sekoitus, ja siksi Pietari kutsui Jerusalemia Babyloniaksi. Se että Jerusalem on profetiaalinen Babylon käy yhä selvemmäksi jos vertaamme seuraavia kohtia:

Ilm.18:24
ja hänestä [Babylon] on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.

Ja Jerusalemista on sanottu:

Matt.23:37
Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt

Luuk. 11:49
'Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia vainoavat, että tältä sukukunnalta vaadittaisiin kaikkien profeettain veri, mikä on vuodatettu maailman perustamisesta asti...

Irak ja irakilaiset ovat yksi kansa muiden maailman kansojen joukossa. He eivät yksin, tai erityisesti ole mikään profetioiden Babylon, vaan Pietarinkin mukaan Babylon josta joissakin profetioissa puhutaan viittasi vanhaan Jerusalemiin.

1

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiehöylä

      tuhosivat Jerusalemissa sijainneen temppelin jota voidaan perustellusti pitää myös Pietarin kirkkona. Tämä tapahtui vuonna 70.

      Historiasta ei todellakaan löydy pienintäkään merkintää, että Pietari olisi käynyt Roomassa.

      Ranskalaisen kirjallisuuden edustaja on todennut Roomalaisten olevan hulluja. (Obelix)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      257
      4590
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2762
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1594
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1109
    Aihe