Viime viikonloppuna kunntelin erästä nettilähetystä. Puhuja puhui mm. vainoamisesta. Siitä nyt on kuullut viime aikoina erilaisia tulkintoja, riippuen siitä, onko henkilö/puhuja osallinen esim. hoitovääryyksiin ts. puhuuko puhuja Pyhän Hengen vaikuttamana. Puhuja selitti, että kaikki vainoamiseksi maalattu ei ole vainoamista, vaan aiheellista "puhuttelemista". Kallis saarna kaikkinensa.
Olen kuullut myös erään toisen puhujan paatoksella saarnaavan vainoamisesta. Koska tunnen henkilön, niin hän taas puhui ihan omia vainotuksi tulemisen tuntemuksiaan eli hän on tulkinnut vääriin häntä lähestyneet puhuttelijat. Hänellä on hoitovääryydet korjaamottomina tunnollaan.
Olen kuullut myös erään toisen puhujan paatoksella saarnaavan vainoamisesta. Koska tunnen henkilön, niin hän taas puhui ihan omia vainotuksi tulemisen tuntemuksiaan eli hän on tulkinnut vääriin häntä lähestyneet puhuttelijat. Hänellä on hoitovääryydet korjaamottomina tunnollaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näin se vain menee - vl-lahkossa on niin paljon mädännäisyyttä ja suorastaan Suomen lakienkin vastaista, että koko lahko pitäisi lailla kieltää. Siellä lasten raiskaaminenkin on "laillistettua" maallikkoripin avulla.
Taivaan taimet - tutkimus julkistettiin tänään. Matti Lääkkö Oulunsalosta herjasi julkisesti Johanna Hurtigia kuten Mari Leppästäkin suvijuhlissa 2011 "isiensä häpäisseiksi tyttäriksi," kun nämä kaksi rohkeaa ja rehellistä naista kirjoittivat yhdessä kirjan - Maijan tarina.
No jo erehtyi Lääkkö sanoissaan totisesti.
Lestadiolaisuuteen tarvittaisiin jälleen hoitokokouksia. Siis sellaisia, joissa asiat todella hoidettaisiin kuntoon. Se vaatisi avoimuutta, rehellisyyttä, vastuunottoa, nöyryyttä. Outoa, ettei srk:n johto näe kuinka he ovat vajonneet puolustamaan epäinhimillistä hyväksikäyttöä, suojelemaan rikoksentekijöitä. Aivan päätöntä.
Millainen koulutus ja työelämän kokemus on tuolla Lääköllä?
Onhan se hirveää vainoamista jos ja kun paljastaa että liikkeesä on pedofiilejä, ja niitä suojellaan eli upotetaan
Miksi ei voi tunnustaa, että koko lestadiolaisuus perustuu ihmisten alistamiseen ja hyväksikäyttöön niin taloudellisesti, henkisesti, fyysisesti kuin seksuaalisestikin?
Miksi ylläpitää sairasta yhteisöä?
Miksi totella "oikeamielisiä uskovia" joiden ajatusmaailman sairauden tunnistaa helposti jo pelkästään siten, että tuntee sydämessään heidän olevan väärintekijöitä?
Miksi ylläpitää valheellista lestadiolaisuus-kulissia, joka on kehitetty 1800-luvun puolivaiheilla kuumehoureisen miehen psyykkisesti sairaiden ajatusten alullepanemana?
Raamatussa ei missään kohdassa mainita lestadiolaisuutta.
Miksi Jumala on unohtanut mainita asiasta?
Miksi Jumala ei misään kohtaa raamatussa edes vihjaise lestadiolaisuudesta yhtään mitään?
Ehkä siksi että lestadiolaisuudella ei perimmiltään ole yhtään mitään tekemistä sen enempää raamatun kuin Jumalankaan kanssa.
Hedelmistään puu tunnetaan.
Millaisista hedelmistä lestadiolaisuus tunnetaan?
Herätyskokouksista, ihmisten alistamisista, yleisestä henkisestä pahoinvoinnista, lasten hyväksikäytöistä, naisten kuolemisista liian moneen synnytykseen, perheenäitien totaalisista uupumisista kymmenlukuisista lapsien määrän alle, jatkuvasta ahdistuksesta yhteisön jäsenten keskuudessa, lasten ja naisten henkisistä ja fyysisistä pahoinpitelystä.
Päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen, sukupolvesta toiseen, aina sama kuvio toistuu... Aina samat uutiset ja puolustelut, mikään ei muutu...
Ja kaikki lähtöisin yhden kuumehoureisen miehen psyykkisestä sairastumisesta yli 150 vuoden takaa.