Uskallan vannoa, etten ole ainoa tätä palstaa lukeva, joka janoaisi lukea edes yhden kertomuksen, jossa yksinäisyydestä selvittiin. Sellaisia ei täällä liiemmin näe, vaan pääasiassa jutuissa toistuu se, että aikaa on kulunut, mutta yksinäisyys sen kun säilynyt vuosien varrella.
Itselläni on se tilanne, että yksinäisyys on ollut ongelmana pienestä pitäen ja olen vieläkin nuori. Ylipäätään olen miettinyt, masentaako tämä palsta vain entisestään, koska yksinäisyys-palstaa luemme me yksinäiset ja olemme ehkä hieman jäävejä toisiamme rohkaisemaan. Vertaistuki toki on hieno juttu ja sehän varmasti palstan perusidea onkin.
Mutta se pääpointti! Onko kellään kerrottavaan rohkaisevaa tarinaa tai kertomustaan selviytymisestä? Itse ainakin mielelläni sellaisen lukisin, sillä olen kuitenkin ikäni kärsinyt yksinäisyydestä, enkä ole vielä tainnut lukea ainuttakaan sellaista tarinaa, jossa ''synnynnäisestä'' yksinäisyydestä olisi ponnistettu pois.
Jos jotain löytyisi, niin kiinnostaisi tietää millainen oli lähtötilanne, mitä tapahtui ja millaista elämä on nyt? Olisiko annettavana ihan konkreettisia neuvoja? Rohkaisua täällä kaipaisi moni ja tällaisen tarinan julkituominen olisi todella hieno teko. Onko jossain tie ulos?
Itselläni on se tilanne, että yksinäisyys on ollut ongelmana pienestä pitäen ja olen vieläkin nuori. Ylipäätään olen miettinyt, masentaako tämä palsta vain entisestään, koska yksinäisyys-palstaa luemme me yksinäiset ja olemme ehkä hieman jäävejä toisiamme rohkaisemaan. Vertaistuki toki on hieno juttu ja sehän varmasti palstan perusidea onkin.
Mutta se pääpointti! Onko kellään kerrottavaan rohkaisevaa tarinaa tai kertomustaan selviytymisestä? Itse ainakin mielelläni sellaisen lukisin, sillä olen kuitenkin ikäni kärsinyt yksinäisyydestä, enkä ole vielä tainnut lukea ainuttakaan sellaista tarinaa, jossa ''synnynnäisestä'' yksinäisyydestä olisi ponnistettu pois.
Jos jotain löytyisi, niin kiinnostaisi tietää millainen oli lähtötilanne, mitä tapahtui ja millaista elämä on nyt? Olisiko annettavana ihan konkreettisia neuvoja? Rohkaisua täällä kaipaisi moni ja tällaisen tarinan julkituominen olisi todella hieno teko. Onko jossain tie ulos?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet kyllä vielä nuori ja on takana vähän niitä yksinäisiäkin vuosia. Varmaan yksi syy on että palstalla ei saa lukea niitä "selviytymistarioita", että kun jonkun kohdalla se yksinäisyys loppuu, niin myös palsta unohtuu: ei muista edes kittää, hyvästellä palstalaisia. .. ja puhumattakaan siitä, että antaisi joskus väliraporttia, että miten tässä menee ja mitä teille kuuluu?
Olen huomannut ihan konkreettisessa ystävyysuhteessakin , että parhaimmatkin ystävyysuhteet katkeavat kuin seinään, kun sinkkukaveri löytää sen "oikean". Jopa kävellään ohi, heilauttaen kättä, että moi, moi, kiire on, rupatellaan sitten joskus! Tuntuu pahalta kun tietää, että sitä sitten joskus ei vain tule. Ei kai paljon kultaista aikaa menis, jos pysähtyis vaikka juttelemaan muutamaksi minuutkisi, laittais tekstiviestin, että mitä sinulle kuuluu? Sitä vain ei enää riitää energiaa ja virtaa?
Palstaa jonkin aikaa seuranneena, näkee välillä kommentteja, että tosiyksinäiset eivät edes salli palstalla henkilöitä, joilla on jopa muutama puhelinystävä, parisuhde, ihmisiä ympärillä, mutta kokevat olevansa silti henkisesti yksin. Yksinäisyyttä kun on niin monenlaista. Itse en kai täytä palstan yksinäisyyden kriteeriä, mutta haluan olla tuomassa sitä vaihtelua elämäänne, että voi täällä muutkin kirjoitella. Olin nuoruudessa todella yksin.
Miten itse yksinäisyyden koet?
Yksinäisyyttä todella on monenlaista ja ainakin itse ymmärrän myös tuon yksinäisyyden tunteen sosiaalisista kontakteista huolimatta. Kyllähän tälläkin palstalla välillä tuntuu olevan tuota vähättelyn ilmapiiriä, vaikka kuitenkin henkilökohtaisesti ongelma on aina ongelma ja aika usein ihmisen pään sisällä. Niin uskon yksinäisyydenkin olevan, sillä useinkaan ihmisessä ei ole mitään ulospäin näkyvää ''vikaa'', joka selittäisi yksinäisyyden. Ehkä se on vain jotenkin vääränlaista ajattelua muista, ihmissuhteista yleensä ja vääriä toimintamalleja. Useinkaan yksinäinen ei kykene olemaan kovin luonteva sosiaalisissa tilanteissa, mikä sitten taas ruokkii ongelmaa.
Oma kokemukseni yksinäisyydestä on se, että yleensä ihmisiä on tullut ja mennyt, eikä kukaan ole jäänyt varsinaiseksi sydänystäväksi. Lapsena olin syrjäänvetäytyvä ja viihdyin yksin, vaikka välillä se ahdistikin. Muutamia leikkikavereita oli, mutta yhteydet katkesivat ajan myötä. Myöhemmin tilanne on ollut se, että vapaa-aika on kulunut pääasiassa yksin, vaikka koulussa onkin ollut aina seuraa. Jotenkin ne kontaktit eivät ole juurikaan siirtyneet vapaa-ajalle. Tällä hetkellä pidän muutaman ihmisen kanssa yhteyttä melko harvakseltaan ja joskus käydään kahvilla. Silloin tällöin myös tapailen jotakin ihmistä, johon tutustun netissä, mutta toistaiseksi näistä suhteista ei kovin syviä ole tullut. Olen miettinyt jonkin harrastustoiminnan aloittamista, niin saisi vapaa-ajalle puuhaa ja ehkä tutustuisi ihmisiin.
Miten sinun elämäsi on kulkenut? Kerroit olleesi nuoruudessa todella yksin. Haluaisitko kertoa, minkä ikäinen olet nykyään, ovatko asiat muuttuneet parempaan suuntaan ja oletko huomannut joitain hyviä keinoja ystävien saamiseksi?
Ei, eipä niitä selvitytymistarinoita pahemmin oo.
Mistä itse luulet yskinäisyytesi johtuvan? Millaisia tilanteet on, jossa sen todella tunnet? Millasta sun elämä on unelmissa?
Mä voin kertoa mun selviytymistarinan sitten, kun selviydyn :D
Itsekin olen 17 vuotias ja henkisesti yksin, kavereita löytyy koulusta, mutta vain harvoin näemme vapaa-ajalla. Se, mitä kerroit omasta kokemuksestas yksinäisyydestä, kuulostaa ihan samalta kuin mun.