Olen 23- vuotias nainen ja tunnen itseni erittäin yksinäiseksi, vaikka ympärilläni onkin paljon kavereita, muttei juurikaan niitä ystäviä tai semmoista ihmistä kenen puoleen kääntyä tiukan paikan tullen. Tämä asia ei ole ennen näin paljoa minua raastanut, mitä nytten.
Olen työelämässä ja viihdyn työssäni, jossa olen pidetty "iloinen ja tunnollinen" työntekijä. Kätken "iloisen ja tunnollisen" maskin taakse kumminkin yksinäisyyteni ja pahan oloni mikä sisälläni on. Harrastan paljon, joista olen myös saannut niitä "hyvän päivän tuttuja", olen sosiaalinen ja juttelen tuntemattomalle, vaikka kaupan kassajonossa.'
Tiedostan, että tunnesolmuja sisälleni on tehnyt kova lapsuuteni alkoholistin perheessä ja koulukiusaaminen. Ne ikävät asiat ja ajat muistuttavat minua vieläkin ja ne näkyvät turhankin usein kaikessa tekemisessä tai tekemättä jätetyissä asioissa, vaikka haluaisin päästää niistä asioista irti, siinä onnistumatta kumminkaan. En ole koskaan hakeutunut mihinkään psykiatrin juttusille, sillä kynnys avun pyytämiselle on suuri, enkä osaa puhua ikävistä tunteista. Olen kiertänyt ja ylittänyt ikävät asiat tähän asti, nyt on kirjaimellisesti tullut seinä vastaan, enkä tiedä mitä tehdä. Jollakin kokemuksia tai neuvoja?
Olen työelämässä ja viihdyn työssäni, jossa olen pidetty "iloinen ja tunnollinen" työntekijä. Kätken "iloisen ja tunnollisen" maskin taakse kumminkin yksinäisyyteni ja pahan oloni mikä sisälläni on. Harrastan paljon, joista olen myös saannut niitä "hyvän päivän tuttuja", olen sosiaalinen ja juttelen tuntemattomalle, vaikka kaupan kassajonossa.'
Tiedostan, että tunnesolmuja sisälleni on tehnyt kova lapsuuteni alkoholistin perheessä ja koulukiusaaminen. Ne ikävät asiat ja ajat muistuttavat minua vieläkin ja ne näkyvät turhankin usein kaikessa tekemisessä tai tekemättä jätetyissä asioissa, vaikka haluaisin päästää niistä asioista irti, siinä onnistumatta kumminkaan. En ole koskaan hakeutunut mihinkään psykiatrin juttusille, sillä kynnys avun pyytämiselle on suuri, enkä osaa puhua ikävistä tunteista. Olen kiertänyt ja ylittänyt ikävät asiat tähän asti, nyt on kirjaimellisesti tullut seinä vastaan, enkä tiedä mitä tehdä. Jollakin kokemuksia tai neuvoja?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hehheh... kovana animefanina pidän tuosta nimestä... siis jos se nyt animeen päin viittaa. Sanon tämän ennen kuin typerät vihaajat tulee haukkumaan.
Ehkä voisit soittaa vaikka jonnekkin lääkäriin ja kysyä ihmistä, kuten terapeuttia käymään sun luona? Sanoisit, että sulla on todella vaikea puhua sun asioista ja jos sitä saisit hiljalleen avauduttua, kun alkaisit kohtaamaan auttavia ihmisiä.
Aika parantaa haavat. Omalla kohdalla koulukiusaamisesta on kulunut noin 10 vuotta. Olen huomannut että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän kauan sitten koetut negatiiviset kokemukset vaikuttavat minuun.
Itsensä sisällähän nuo asiat lähinnä ovat, tuollainen terapeutti voisi toimia. Ihan tosissaan, varmaan jokaisen pitäisi käydä terapautilla juttelemassa vaikka kuinka luulisi olevan terve. Muutamia asioita tuli mieleeni:
http://www.tunnelukkosi.fi/
http://ajatustapa.blogspot.fi/2013/07/kun-on-paha-olla.html
Avattuasi sisäiset solmusi voit paremmin jatkaa eteenpäin, muutoin ne kummittelevat aina vastaavissa tilanteissa. Jos olet myönteinen terapiaan, mene terveyskeskukseen ja pyydä neuvoa varata aika psykiatrisen poliklinikan vastaanotolle. Päätä ennen ensimmäistä tapaamista, ettei se ole viimeinen, vaikka kuinka turhalta tuntuisi. Suosittelisin. Kaikkea hyvää elämääsi :)
Kiva, jos nimi mielyttää :) Ei se ole tietoisesti ainakaan valittu animeen viittaamaan ;) Niin, täytyisi varmaan soittaa ja kysyä, mutta, klisee: helpommin sanottu, kuin tehty :) Totta, aika parantaa haavat ja auttaa unohtamaan. Sitä odotellessa siis! ;)
Kiitos uusipäivä! Luin linkit ja sain niistä paljonkin rohkeutta edetä eteenpäin! :) Kiitos vastauksistanne! :)
Kyllä sä mukavalta vaikutat, vaikket joka lauseen perään hymiötä heittäiskään ;)
Pirteä nimimerkki tosiaankin. Itsekin koulukiusaamista pitkään kokeneena ja toisen vanhemman alkoholin käytöstä kärsineen voin suositella keskustelua psykiatrin kanssa jos asiat alkavat kaivelemaan pidempään. Itselläni kiusaaminen laukaisi sosiaalisten tilojen pelon joka käytännössä sulki mahdollisuuden normaalin kanssa käymiseen toisten kanssa lähes kolmeksi vuosikymmeneksi. Nyt kun asia on käsitelty on helpompi olla ja hyväksyä ettei ole niin sosiaalinen kuin toiset.
Tuo kuvauksesi tuntuu niin tutulle. Työt hoidetaan vastuullisesti ja moitteetta, mutta kaiken sosiaalisen pyrki välttämään tavalla tai toisella. Eikä kukaan ympärillä koskaan kiinnittänyt asiaan mitään huomioita. Kokemasi on varmasti vaikuttanut voimakkaasti siihen miten koet tilanteet ja erityisesti siihen miten uskallat luottaa toisiin ihmisiin.
Aurinkoista syksyä Lolitalalle!
;););););) :):):):):):) :P:P:P:P:P ;P;P;P;P;P ;O;O;O;O;O :S:S:S:S:S :X:X:X:X:X
Elkää ny spämmimään alkako, se on melko selvää, että alottaja tuli todella hyvälle tuulelle nähdessään positiiviset vastaukset.
Et ole yksinäinen. Jos et voi puhua tunteistasi ja menneisyydestäsi jollekkin niin se ei liity mitenkään sun yksinäisyyteesi. Sulla on kuitenkin kavereita joiden kanssa jutella muista asioista, harrastaa ja viettää aikaa niiden kanssa mutta eli et ole yksinäinen. Mulla ei ole kavereita kenen kanssa jutella kasvokkain tai edes puhelimessa. Harrastan yksin ja olen aina yksin.