USA:n talouskriisi on kasvanut mittaluokassaan käsittämättömän suureksi. Järjestäytyneestä työväenliikkeestä ja kommunisteista vapaa, mutta kapitalistien hallitsema maa on saanut itsenä konkurssien partaalle. Maa on vuosia yrittänyt pysyä pinnalla itseään tukasta vetäen. Sekin keino alkaa olla loppuun käytetty. Dollarimijonäärit parlamentissaan vain vahtaavat toisiaan. Käsittämätöntä on tämä kapitalistriherrojen kykenemättömyys. Eikö isänmaa merkitse heille mitään. Eivätkö he ole valmiita luopumaan mistään kansakuntansa pelastamiseksi. Laiva vuotaa ja presidentti heiluttaa hätälippuja. MIten tälläinen maa voi esiintyä maailman valtiaana. - Tässä ylen hankalassa tilanteessa Jurvan kommunistit ovat päättäneet aloittaa kansalaiskeräyksen ja lahjoittaa varat USA:n kansainväliseen kriisiapuun.
Konkurssi
B-mies
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mä tulen mukaan. Panttaan Suomen valtionvelan USAlle. Eiköhän se siitä
Pysy vain siellä mielisairaalassa.
Usaa ei pelasta mikään. Rebuklikaanien ja demokraattien takana olevat kapitalistiryhmät luultavasti sopivat ja ottavat lisää velkaa yksityiseltä sektorilta. Velka kasvaa, kriisin puhkeaaminen siirtyy ja pölähtää entistä rajumpana.
Toisaalta maailman kapitalisteilta loppuu rahat eivätkä ne muutenkaan halua sijoittaa konkurssipesään.
Velkojen ketjutusta seuraava finasnssijärjestelmän romahdus heilauttaa kapitalistista järjestelmää maailman mitassa. Maailman työläiset eivät tule enää uskomaan "vapaan" kapitalismin poliittiseen järjestelmään. Työkansojen ei pidä antaa pudota itseään kuiluun, jota porvarillinen poltiikka heille tarjoaa.
Sodanvaara kasvaa ja työläisten tulee sanoutua irti mahdollisista sotaseikkailuista.
"Usaa ei pelasta mikään."
Niin tässä se taas näkyy sinun kansantaloustietosi.
Käytännössä USA:lla ei ole mitään hätää niinkauan kun se saa lainata dollareita. Dollarilainan se pystyy aina maksamaan takaisin pyörittämällä setelipainoa yötä päivää. USA:n lainanantajat ovat kusessa saadessaan lainan takaisinmaksuna monopolirahaa.
Mutta sinä päivänä kun USA ei saa enään uutta lainaa dollareissa maa on kusessa.
Pitäisihän sinun tämä ymmärtää jos kansantaloudesta jotakin yleensä ymmärrät.
.....................
Jos sota syttyy niin minne aiot paeta niiden työläistesi kanssa s.p?
Itse en kannata velaksi elämistä sillä joskus se menee liian pitkälle. Se pitää vain havaita ajoissa ja alkaa vyön kiristys. Euroopassa sitä jo tehdään mutta jenkit vielä kitkuttelevat kasvavan velkataakkansa alla.
Kun on 16'000 miljardia velkaa ja asukkaita 400 miljoonaa se tekee 40'000/asukas. Tämän vuoden lopussa meillä on velkaa noin 1500€/asukas joten jenkit johtavat 10 - 0.
Dollarista tulee sinun filosofian avulla serlaa ennen seuraavia vaaleja.
"Maailman työläiset eivät tule enää uskomaan "vapaan" kapitalismin poliittiseen järjestelmään."
Missään ei työläiset ole koskaan vapaaehtoisesti siirtyneet sosialismiin vaan siirtyminen on aina tapahtunut väkivaltaisuuksien seurauksena. Aikaisemmat epäonnistuneet kokeilut sosialismiin siirtymisestä eivät ainakaan innosta tiedostavaa työväestöä yrittämään uudestaan.
Tiedätkö muuten, että mikä määräsi DDR:n pääsosialistikihon tajunnan hyväksymään - ellei peräti käskyttämään - maasta pakenevien työläisten kylmäverisen lahtauksen rajalle?
Mitä sanoo marx asiasta, tiedätkö sitä marx-tietäjä kun olet?
.................
Hyväksyikö baltiansaksalaiset Viron vuoden 1919 maareformin.
Siirtyikö Viro sosialismiin 1919 vai miksi otit asian esille?
..................
Nooh ei se Pätsin Viro ainakaan kapitalistinen "vapaa" yhteiskunta ollut.
Surettaa Detroitin kohtalo. Milloin tulee uusi Detroit!
Rebujen ja demojen takana olevat pääomaryhmittymät sopivat. Millaisia markkinoita lienevät tällä kertaa jakaneet!
Kriisiä se ei ratkaissut. USA tarvitsisi syvällekäypiä uudistuksia demokratian ja sosialismin suuntaan. Teekutsuilla ongelmia ei ratkaista.
Jurvan kommunisteja todella huolestuttaa, kun kapitalismi ei toimi kapiatalismin emämaassa, vaikka kaikki siellä on kapitalistien käsissä. Ongelman täytyy siis olla todellinen, kapitalismin luonteeseen ja toimintamekanismeihin liittyvät sisäiset ristiriidat, joita ei pystytä porvarillisella politiikalla ja pääoman logiikalla ratkaisemaan. - Toki tämän asian Marx kertoi meille kommunisteille jo liki kaksisataa vuotta sitten.
USA on oiva esimerkki mätänevästä kapitalismista. Detroitin kohtalo on karmea.
Kaupungissa oli 90 luvun alussa yli 2 milj. asukasta. Nyt lukumäärä on alle miljoonan. Suuri osa kaupungista on haiseva ja sananmukaisesti mätänevien talojen yhdyskunta.
Osavaltio ja liittovaltio antaa valmiin infrastruktuurin kuihtua. Sähkö- ja viestiliikenteen rakenteet rappeutuvat. Maantiet jäävät hoitamatta. Kouluja, sairaaloita ja kaikkea rappeutuu.
Samaan aikaan maassa on asuntopula. Miljoonia ihmisiä asuu kertakäyttölautahökkeleissä tai asuntovaunuissa ja niiden muodostamissa yhdyskunnissa vailla mitään peruspalveluja. "Vapaassa maassa ihmiset saavat vapaasti olla niiden ulkopuolella." Onhan korvikkeena ehkä huumeet ja muut mukavuudet, joita myös vapaasti voi ostaa.
Suureen kaupunkiin sijoitetut miljardit perusrakenteisiin saavat vapaasti tuhoutua. Tuhoutumista on kestänyt yli 20 vuotta. Teollisuustilat sortuvat sijoilleen. Korvaavaa teollisuutta ei hankita.
Samankaltainen kehitys on Suomessa. Maaseutua autioitetaan. Suurta osaa maata laiminlyödään tehokkuuden nimissä ja keskitetään muutamaan kasvukeskukseen ja käykin taloudellisesti päinvastoin. Valtionvelan kasvu kiihtyy ja sen avulla kiihdytetään palkkatyön kukkarolle käymistä.