Pärjääkö yksinäinen yhteiskunnassa?

Pärjää toki, mutta seuraihmiset eivät välttämättä yksin pärjäisikään. Yhteiskunta suosii niitä "ihanne-ihmisiä", eli perheellisiä ja "on-kontakteja-joka-suuntaan" -ihmisiä, kun taas yksinäisten pitäisi aina pystyä joustamaan tuollaisten vuoksi. Selvästä syrjinnästähän on myös kyse, kun tarjotaan perhe- tai henkilömäärä alennuksia, yksinäinenhän ei sellaista pysty saamaan. Kontakti-ihmisiä suositaan. Suhteet ovat myös vähän niinkuin raha, suhteilla saa ja suhteilla pääsee. Yksinäinen joutuu selviytymään kaikesta itse. Onhan tässä myös saanut lukea sen sorttisia kirjoituksiakin, että jos nyt elettäisiin 30-40-luvun Saksassa, niin syyttävä sormi osoittaisikin melkein yksinäisiä, "niitä epäilyttäviä pomminrakentajia ja pusikossa vaanivia ihmissaastoja", päin.

Mutta mikäs tässä, eihän yksinäisillä mitään ongelmia ole, vaan muilla on ongelma, koska yksinäisiä on olemassa, ja siihen päälle vielä niitä kauheita seurasta johtuvia ongelmia, joille annetaan jatkuvasti palstatilaa: "Perheenäidin traaginen kohtalo: "En tiedä kumman salarakkaan kanssa jatkaisin suhdettani""

Kyllä on vaikeaa koska rumalla ulkonäölläni ei saa edes töitä enään vaikka kokemusta on paljon. Naisiakaan ei saa joten yksinäisyys on pahin vihollinen elämässäni. Sitä joskus nuorena haaveili rakkaudesta että löytäis jonkun kivan naisen ja voi perustaa perheen mutta en tosiaan nuoren uskonut että naiset on niin nirsoja.

En uskonut että jään yksin ja naiset rakastuu niihin alkoholisteihin ja huonosti naista kohteleviin ennenmmin kuin tälläiseen kunnolliseen mieheen. Mutta niin se vain on että kaikki muuttuu ja naiset muuttuu ja naiset vaativat miehiltä täydellisyyttä ja varakkuutta. Siinähän on ristiriita kun sanovat että kelpaa ihan taviskin mies mutta siltin ei naiset edes halua tutustua jos mies sanoo olevansa tavis.

Mutta kyllä minä pärjään yksinkin.