itse pääsin 55v kun jo silloin kuoli viisikymppisiä työkavereita joka vuosi.
Heille kaikille oli sama tapa, menivät yleensä talvilomalla lääkäriin, "kun vähän vatsaa nipisteli". näissä tapauksissa tuli tieto työpaikalle, Leena, Osmo, Jorma ja Aila eivät tule enää koskaan töihin. Syy oli vatsa-, haima- ja peräaukon syöpä ja yksi sai ensin 3, sitten 6 kk lomaa ja riutui aina vaan ja kuoli listeriabakteeriin.
55v. minä melkein rukoilin, että eläisin edes 60v. Nyt lähes 70v toivon, että saisin kuolla terveenä.
Aloin kirjoittamaan, kun kuulin eilen, että kaksi todella tervettä työkaveriani jotka jatkoivat työntekoa 66 ja 67 vuotiaana ovat sitten menehtyneet. Toinen kuoli matkalla töihin aivoinfarktiin, toinen ei herännyt vaimonsa vierestä.
Miettikää nyt hieman,
itse olisin jo kaiken kokeneena ja 14 vuotta vapaana kävelleenä valmis kuolemaan, mutta lapset, haluavatko lapset että heidän omat vanhemmat kuolevat nuorena, yllättäen (alta 75v on nuori) ja ystävien vanhemmat elävät ?
Siinäpä kysymys.
Kannattaa miettiä lastenkin näkökulmasta, eikä sitä vaikka saisia 300-500 e/kk enemmän eläkettä, jos sitä saa lyhyen aikaa, tai ei lainkaan.
Heille kaikille oli sama tapa, menivät yleensä talvilomalla lääkäriin, "kun vähän vatsaa nipisteli". näissä tapauksissa tuli tieto työpaikalle, Leena, Osmo, Jorma ja Aila eivät tule enää koskaan töihin. Syy oli vatsa-, haima- ja peräaukon syöpä ja yksi sai ensin 3, sitten 6 kk lomaa ja riutui aina vaan ja kuoli listeriabakteeriin.
55v. minä melkein rukoilin, että eläisin edes 60v. Nyt lähes 70v toivon, että saisin kuolla terveenä.
Aloin kirjoittamaan, kun kuulin eilen, että kaksi todella tervettä työkaveriani jotka jatkoivat työntekoa 66 ja 67 vuotiaana ovat sitten menehtyneet. Toinen kuoli matkalla töihin aivoinfarktiin, toinen ei herännyt vaimonsa vierestä.
Miettikää nyt hieman,
itse olisin jo kaiken kokeneena ja 14 vuotta vapaana kävelleenä valmis kuolemaan, mutta lapset, haluavatko lapset että heidän omat vanhemmat kuolevat nuorena, yllättäen (alta 75v on nuori) ja ystävien vanhemmat elävät ?
Siinäpä kysymys.
Kannattaa miettiä lastenkin näkökulmasta, eikä sitä vaikka saisia 300-500 e/kk enemmän eläkettä, jos sitä saa lyhyen aikaa, tai ei lainkaan.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Minä olen nyt 65 ja 4 kk päälle ja käyn kokoaikatyössä. En uskalla jäädä eläkkeelle, koska moni entisistä työkavereistani on kuollut melkein tasan täsmälleen viisi kuukautta eläkkeellejäämisen jälkeen iästä riippumatta.
Niin kauan kun liikun niin elän.
Asiathan on maniosti, jos pystyy itse määräämään eläkkeelle jäämisensä.
aloittajhana voisin lisätä, olen "syntymälaiska" olen laskenut rahojan jo 30-vuotiaasta jos uskaltaisi jäädä eläkkeelle.
onneksi en jäänyt nuorena, heti kun pääsin "putkeen" niin jäin. Muutama työkaverini joutui ottamaan loparit ja kärsivät 3 kk karenssin, hyvin heilläkin menee.
Kuka sen eläkkeellejäämiseni sitten määrää jos en minä? Sitten kun täytän 67 v, niin silloin työnantajalla on oikeus sanoa, että lähehän läppäsemään. Ei vais, kyllä minä aion nyt kevään päälle antautua suosiolla. Näitä kun on lukenut eläkeläisten ylistyslauluja eläkepäivien ihanuudesta täällä, niin yhä enemmän alkaa vapaus houkuttelemaan.
Minulla määräsi sairaus. Ei kysynyt lupaa.
Veljeni tai siskoni herrassa,miten ilahruinkaan sanoistasi,pitäkäämme putiikki pystyssä.
Minulla ei ole ongelmaa olla eläkkeellä. Nautin, minkä pystyn kotona olemisesta. Hyvin riittä töikseni pihatyöt ja kotien hoitaminen. Passaan miestäni vanhanaikaisesti.
Autan joitakin voimieni mukaan.
On muuten erikoista, kuinka joidenkin eläkepäivät jäävät lyhyiksi. Ehkä työ on ollut elämän sisältö.
Pelkoa minulla ei ole, koska luotan Jumalan hoivaan. Hän tietää päivieni määrän.
Rohkeutta elämään!
Eläköityneiden miesleskien ennuste ei vaikuta hyvältä. Ainakaan jos tuttavapiiristäni vetää johtopäätökset.
Muutama tuttavani, yksi vanhapoika ja kaksi miesleskeä, ryyppäsivät itsensä hengiltä muutamassa vuodessa.
Kyllä parisuhteessakin jatkavat ovat vaaravyöhykkeessä.
Viimeinen kaverini kuoli 65-vuotisena, 2-vuotta eläköitymisensä jälkeen. Leskitouva elää edelleenkin.
Muut kaverini kuolivat jo ennen minkään sortin putken päätä tai muutakaan etappia.
Itse harjoittelin putkessa ollessani ryyppäämistä mutta täyttäessäni 6-kymppiä otin eläköitymisen tosissani, lopetin kotona dokaamisen ja ryhdyin kuntoilemaan.
Kuntoni ja elämän laatu kaikilta osin on parempi kuin viimeisinä työvuosina 5-kympin pinnassa.
Nyt 2-vuotta sitten tehdyt syöpäleikkaukset mahdollisine jälkimaininkeineen määrää jatkon.
Kuollaan kun kuollaan,ei siinä hokkus pokkus temput auta,luulisi että mitä nuorempa pääsee irti työelämästä,sitä terveempä elää pitempään.Taitaa kummiskin olla niin yksilöllistä,tokko tolle kannattaa mieltä vaivata.
Saa nähdä, ensi kesänä sekin tilanne vastaan saattaa tulla...
Kunto on parempi kuin useimmilla teistä, rahan takia ei tarvitse tehdä ja harrastuksia riittää. On kuitenkin syy tai pari jotka puoltavat jatkamista pidempään...
63-vuotiaana jäin eläkkeelle. Siitä on nyt vuosi. Hyvä vuosi on ollut. Teen mitä haluan, ei tarvitse nousta aamulla pimeässä. Eläkerahat riittää hyvin. Baarikaappi on täynnä ja pysyy, monenvuotiset juomat siellä on matkoilta vuosien varrella tuotu.
Miksi sinä niitä jemmaat? Odotatko, että hinnat nousee niin sitten myyt?
Miksi minä niitä juomia jemmaan? Siinäpä tosi hyvä kysymys. En vain muista kaapilla käydä, ja kun on vieraita, en muista senkään vertaa. Nyt vain tuli mieleen, että on se baarikaappi. Hulluutensa kullakin!
Viime kesän mittaan sain kyllä pari pulloa nautiskeltua. Ehkä aloitan taas.
Noin puoli tuntia sitten lopettelin työntekoa, huomenna jatkan.
Kolmen kuukauden päästä alkaisi tuleen vanhuuseläkettä., siis ainakin Ruotsista jolloin täytän tuon 65v.
Suomesta ehkä saan myös työeläkkeet?
Joo, en silti harrastuksiani lopeta, voipi olla että laitan neljänne virman pystyyn,
kun saa noita suola rahojakin.
En tiedä mitä se eläkkeellä olo on,
mulle kun vuorokaudessa on edelleen ne 24 tuntia, ja teen sitä mikä on kivaa, ja niin kauan kun se siltä tuntuu.
Itsekin pitäisi käydä hieman useammin katselemassa ja ihmettelemässä miten tuo jälkipolvi kasvaa,...
Tyttökin soitteli ja kyseli että kun ei ole näkynyt, vaikka eihän tuosta nyt kauaa ole kun oli lähes koko "oma" suku koolla,(jopa parinkin otteeseen ) lisättynä vävyillä ja miniöillä.
Työnteko haittasi harrastuksia, mut ei enään, mutta ikä rupeaa haittaa, luulin että eläkkeellä ollessa voi täysin rinnoin nauttia.no mennään hissukseen.Voipi olla jonkun mielestä työnteko ainoa autuus, mielitekoja on moneksi, mulle töissä olo oli välttämättömyys, mut ihmettelen naapuria, on pajon nuorempi, hyvässä kunnossa, en tiedä onko koskaan töitä tehdyt ja toimeen näkkyy tulevan.
Kyllähän sitä toimeen tulee, mut kyllä se jonkun pussista on aina pois.
Käväisin tuossa muutama tunti sitten paikallisessa KELASSA, ja kyllähän siellä oli paljon noita jotka ei varmasti ole syntynyt tällä paikkakunnalla, ja tuskin ovat samalla asialla jolla itse olin, elikkä hakemassa vanhuuseläkettä.
Nyt tiedän milloin Suomesta saa tuon vanhuuseläkkeen, minun ikäinen sen saa kokonaan seuraavan kuukauden alusta kun on täyttänyt edellisenä kuukautena 65 vuotta.
Jos ottaa aiemmin vähennetään kuulemman mukaan 0,4% pois ?, noin kertoivat Kelassa.
Tosin tuohan hakemus nyt lähti Eläketurvakeskukseen, ja sieltä tulee noin kuukauden kuluttua lopullinen tieto eläkkeestäni.
Eläkekortin kuulemma joudun tilamaan muualta, kun KELA sitä ei minulle myönnä? ... koska eivät rahoita tulevaa toimeentuloani (?), vaikka kyllähän minä olen rahoittanut tätä yhteiskuntaa monin tavoin.
En todellakaan jatka, olen päinvastoin jäämässä varhennetulle vanhuuseläkkeelle ensi kesänä, kun täytän 62. Ennen kuin kukaan ehtii oikomaan, ettei sellaista enää ole, olen tarkistanut henkilöstöhallinnon asiantuntijalta, että minulla tämä mahdollisuus vielä on.
Työuraa on siihen mennessä kestänyt 40 vuotta, ja kun ei ole yhtään normaalia vuosilomaa pitempää katkoa ollut, katson, että minun osuuteni on tehty. Olen säästänyt eläkevakuutukseen noin 10 vuotta, ja näillä säästöillä aion rahoittaa eläkkeen varhennuksen.
Taas tätä työvihamielisyyttä.
Mitenkä 40 vuoden työuran saa väännetyksi työvihamielisyydeksi? Vähän sama kuin 20 vuotta opiskellut toteaisi, että nyt alkaa riittää, ja joku vieressä heristäisi sormea ja haukkuisi opiskeluvihamieliseksi.
Jos joku haluaa tehdä töitä niin kauan kuin henki vähänkin pihisee, kaikin mokomin minun puolestani, kunhan ei vaadi kaikkien muiden tekevän samoin. Minusta ihmisellä pitää olla elämässään jokin jakso, jolloin hän voi ihan itse päättää tekemisistään ja aikatauluistaan. Mitä väärää on siinä, että haluaa terveenä eläkkeelle?
Tuttavapiirissä on viimeisen vuoden aikana ollut monta varoittavaa tapausta, ihmisiä, jotka ovat sairastuneet ja kuolleet jo 60-vuotiaina tai jokseenkin heti eläkkeelle jäätyään. Minä en halua kaatua saappaat jalassa, vaan haluan nauttia vapaudestani edes sen pienen ajan, jonka sekä puolisoni että minä itse olemme kyllin hyväkuntoisia siitä nauttimaan.
Ennemmin pienemmällä eläkkeellä ja suht koht terveenä, että kerkeis vielä
nauttia eläkepäivistä. Koskaan ei tiedä kuinka lähellä viikatemies kolokuttaa.
Nuoremmille, työelämäänsä aloitteleville tilaisuus. Eläkeikäiset jo talonsa ja
tavaransa tienanneet ja jos ei ole velkaa niin vähemmälläkin pärjää.
Ruokaa itse tekemällä ja vaatteita (jos entisetkään kerkiää kuluttaa) löytää
edullisesti kirppiksiltä.
Olen kuulut, et ei löydä miehille ainaskaan vaatteita, koska miehet käyttävät vaatteet niin loppuun,
et ne eivät käy edes lumppukeräykseen.
Kun täytin 59 työteko loppui. Kun täytin 16 työnteko alkoi.
En kusekkaan siihen firmaan päin mistä läksin eläkkeelle.
Niin kettumoisia olivat viimeiset vuodet.
Luin tuon kirjoituksen ja olen samaa mieltä elämisen pituudesta tai lyhyydestä
siitä olen kiitollinen että olen saanut viettää poikamme ja hänen perheen johon kuuluu vaimo ja 3 v. tyttö . Olen kokenut paljon menetyksiä , veljeni kuoli alta 50 v vanhin sisko 64 v 2009 toisiksi vanhin sisko 64 v 2011 .
Itsellä on sydän leikkaus ja ohitus tehty . Kyllä sitä vaan sitten löytyy jostain se kipinä jatkaa ja yrittää
Äitini eli 81 v .ja Isä 74 v joten näillä ei olisi mitään merkitystä sisarien kuolemaan.
Rahallisesti kuten kirjoitit sillä ei ole merkitystä vaan se elämän laatu ja läheisten (lasten ,hyvien ystävien )kanssa vietetty LAATU aika. PS. itse olen 61 v.
Uskon että eläkkeellä elää kauemmin. Vuonna 1986 meiltä sai 18 lopputilin, heistä 6 olivat 53 vuotiaita ja jokainen elää vielä, ajaa autoa ja on päällepäin kuin työssäkäyvä. Itse olin silloin 39,5v ja vieläkin vähän potuttaa kun en saanut sitä "erorahaa" vai mikä sen nimi on.
Minä kadehdin heitä jotka ovat olleet 30–40 vuotta eläkkeellä.
Rahallisesti ei paljo kannata ajatella, jos saa alta 2000 e eläkettä, niin se on 10 v aivan sitä peruseläke/kansaneläketasoa. Miettikää ruoka ja asumien on noussut 5-8 % joka vuosi, eläke 2 % - vero., siis alle 1 % koska se vero viedään korkeammasta summasta eikä lainkaan ensimmäisestä tienatusta 1000e/kk. Viidessä vuodessa eläkkeen ostoarvo on pudonnut 50 % peruskustannuksissa, sairastelu, ruoka, asuminen. Joo inflaatio ei ole ollut 50 % kun autojen hinnat, elektroniikka, netti ja puhellut, ovat alentuneet.
En todellakaan jatka työuraa normi-eläkeiän jälkeen jos edes jaksan sinne asti. Elämänlaadun kuitenkin asetan etusijalle.