Pohjalainen:
"Martti Ahtisaaren lehdistötilaisuus Vaasassa peruttiin
17.10.2013 11:29 (Päivitetty: 17.10.2013 16:01) Kommentit0
Presidentti Martti Ahtisaari on tänään Vaasassa. Kuva: Jenni Latva
Presidentti Martti Ahtisaaren lehdistötilaisuus Vaasassa tänään kello 18 on peruttu.
Syynä on Pohjanmaan liiton mukaan suppea kiinnostus.
Presidentti Martti Ahtisaari vierailee tänään perustamansa konfliktinratkaisujärjestö CMI:n (Crisis Management Initiative) kanssa Vaasassa.
Järjestö järjestää yhdessä Pohjanmaan liiton kanssa hyväntekeväisyystilaisuuden, jossa presidentti Ahtisaari kertoo rauhanvälityskuulumisia maailmalta.
CMI on yksi maailman johtavista konfliktinratkaisujärjestöistä, jolla on yli 20 hanketta maailman kriittisimmillä konfliktialueilla, kuten Jemenissä, Palestiinassa, Afganistanissa ja Etelä-Sudanissa. Järjestö työllistää tällä hetkellä yli 80 ihmistä, jotka edustavat 22 eri kansallisuutta. CMI on itsenäinen, voittoa tavoittelematon järjestö, jonka toiminta on kansainvälistä, mutta sitä ohjaavat suomalaiset arvot. Presidentti Ahtisaari perusti CMI:n vuonna 2000 ja toimii nykyään hallituksen puheenjohtajana.
Vierailu tapahtuu alkuillasta Wärtsilän tiloissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.