Itse mulla on hyvin vähän kavereita, joita tuskin näen ollenkaan ja läheiseni usein saavat itseni tuntemaan huonoksi ihmiseksi.. Enkä siksi tunne olevani tärkeä kenellekään, mikä masentaa.. Mitä sille voi enää tehä? Kun tuntuu et on yrittäny kaikkensa muuttaa itteensä kivemmaks tyypiks, mut silti ei kelpaa edes kaveriksi suremmalle osalle.. Miten tästä voi enää päästä ereenpäin, pitääkö vaan hyväksyy olevansa toivoton tapaus? Entä miten sen kanssa voi sit elää? Ideoita?
Toivoton tapaus...
Masistytsy
16283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Enää, kuinka vanha olet?
Minulla on auttanut se, että olen etsinyt tekemistä. Eli opiskeluita ja harrastuksia, töissäkin on kavereita mutta ohimennen.
Jos jää yksin, alkaa eristyneisyys tuoda kaikkea outoa päähän ja sinullakin kun näyttää olevan heikko itsetunto ja arvottomuuden tunteita. Sinun täytyy miettiä mistä ne johtuu, tuskin olet sen huonompi kun muutkaan, mutta itsesäälissä olet ja eristät itse itseäsi. Koet siis, ettet ole muiden seuran arvoinen etkä ole kovin oma-aloitekykyinen etsimään muuta. Ei sinun tarvitse muuttaa itseäsi, jokainen tietenkin kasvaa ja kehittyy, se on luonnollista, mutta vaikka miten muuttuisit, ei sinua kotoa kukaan tule hakemaan!
Sinulla ei ole nyt kun tuttuja, joilla on omat menonsa: sinun pitää hankkia itse itsellesi omasi.
Sinulla on läheisiä, jotka jostain syystä ruokkivat alemmuuden tunteitasi: sinun pitää hankkia muutakin seuraa.
Usein omanarvontuntoa parantaa, jos tekee jotain ja oppii. Se autaa saavuttamaan jotain: osaanhan minä! Tai töistä ansaittu palkka ON oikeasti arvokkaampaa kun miten vaan saatu raha = ihminen uskoo ansaitseensa sen.
Harrastuksissa tutustuu ihmisiin ja kannattaakin miettiä avoimin mielin, mitä haluaa harrastaa: kannattaa etsiä seura, mihin voi oikeasti mennä mukaan. Punttis ja jumppa sekä yksin lenkkeily ovat monelle helppoja valintoja, mutta yksinäisiä, koska ne eivät ole "yhdessä tehtävä" laji. Joten, jos sinulla on harrastuksia, mutta kaikki ovat vain yksinäisiä, niin hanki yksi yhdessä tehtäväkin. Hyväntekeväisyydestä taloyhtiön kokouksiin, kansanopistoista urheiluseuroihin: tekemistä on kyllä. Ihmisiä on kyllä.
Uusiin ihmisiin tutustuu menemällä, juttelemalla ja olemalla siis opiskeluissa, harrastuksissa jne. mukana, mutta! Tässä maassa tutustutaan to-del-la hitaasti!!! Eli 3-5 vuottakin saattaa mennä, että saa olla mukana porukoissa ja sitten vasta tuntee ketään. Kärsivällinenkin pitää olla. Pitää myös ymmärtää ja kestää, ettei kaikki tule koskaan pitämään sinusta. KAIKKI eivät ole koskaan se tavoite eikä KAIKKIA voi miellyttää: pitää kestää sekin, ettei itsessä ole välttämättä mitään suurempaa vikaa, vaikka joku ei tykkää eikä välitä. Pitää etsiä ne, ketkä tykkäävät ja välittävät.
Joten lopeta muiden mielistely, semmoinen ei johda mihinkään.
Oikeiden ihmisten kanssa (jotka sinun pitää etsiä), sinun ei tarvitse mielistellä eikä muuttaa itseäsi, eikä yliyrittää. Vaan olla se, kuka olet (mihin sinun pitää selvittää, kuka se on).
Kotoa ne eivät tule hakemaan, itsestään ei harrastukset synny, töitä on vaikea saada, pitää siis olla aktiivinen, opintoihin ei itsestään pääse jne. pitää olla valmis ymmärtämään vastoinkäymisiä ja sitä, että ne eivät aina ole ihmisen eli sinun, omaa vikaa: ne ovat vain osa elämää.
Toivottavasti kaikki muukin korjaantuu, kun alat rakentamaan elämääsi aktiivisempaan suuntaan!
Muista, että rakennus on kyllä joskus hidastakin, anna siis aikaa: ei muutamaa viikkoa, vaan vuosia, ja aloita nyt, niin ehdit kyllä!
PS. Ja monelle tuskaa tuottaa sen tajuaminen, että se maksaa, vie aikaa, ei ole helppoa, tai käy kaikille itsestään. Kyllä, maailma on epäreilu. Rikkailla on varaa harrastaa eri tavalla, tehdä mitä vaan, ja joillain on enemmän itsestäänselviä vaihtoehtoja. Voi, voi. Eli, jos sinun täytyy nähdä vaivaa enemmän jne. sinun täytyy itsesi takia vaan hyväksyä se, hyväksyä elämän epätasa-arvo ja tehdä parhaasi sillä mitä olet saanut. Jo luonne-erot tekevät toisille asiat helpommiksi, mutta sitä on turha surra ja siitä on ajanhaaskausta kiukutella: se ei auta yhtään! Jokainen menee omilla eväillään, oli se helppoa ja reilua, tai ei.
Tsemppiä!
Voi kiitän viestiäsi, tuo avasi silmiäni vähän! Olet oikeassa nonessa suhteessa. Olen yrittänyt keskittyä muuhun, opiskeluun ja harrastuksiin, mutta en ehkä tarpeeksi paljon. Yleensä silloin kun teen näitä asioita en muista mitään negatiivisista asioista, vaan olen jopa iloinen joskus. Mutta sitten kun menen illalla nukkumaan, tajuan kuinka yksin olen ja muistan kaikkia kauheita asioita, mitä minulle on sanottu yms.. Tiedän, minun ei pitäisi, mutta siitä on tullut kai tapa...
Harrastukseni ovat kyllä aika yksinäisiä, mutta koska en ole ikinä viihtynyt muunlaisissa koska olen alkanut vertailla itseäni muihin ja masentunut kun en olekaan niin hyvä.. Hyväntekeväisyys yms vapaaehtoistyö voisi kyllä toimiakin :) ehkä pitäisi kokeilla joskus kun tulee vastaan.
Ai, kun minusta tuntuu että täällä nimenomaan jotkut tutustuu ihan tosi nopeasti toisiinsa.. Koulussa ainakin. Heti ekan päivän jälkeen ryhmät on muodostunut ja ollaan tosi tuttavallisia.. Itse sitten taustalla yritän pysyä perässä, mutta se on vaikeaa ja ei kovin palkitsevaa, kun tuloksia ei näy... Ehkä sitten en vain osaa.. Ei minua nuorena lapsena opetettu tällaiseen, ts minua ei viety muiden ihmisten ilmoille, vaan olin ihan yksikseni.. Niin, totta kai sitten - ei kaikkia voi miellyttää.. Mutta olisi kiva edes jotakuta miellyttää. Kaltaisiani kavereita jotka viihtyy edes vähän seurassani on tosi vaikea löytää.. Mutta entä jos tuollaisia ihmisiä on niin harvakseltaan, että käytännössä mun kannattaisi vaan yrittää sopia muiden muottiin jotta edes jotku sietäis mua? Toisaalta ei se ole tähänkään mennessä oikein toiminut, olen kai niin "vanha" muuttamaan taktiikkaani vain.
Kiitos, yritän "aktivoida" muuta elämääni.. Kenties muutkin asiat korjaantuvat sitten. On totta, että harrastukset maksaa, enkä ite voi kauheesti mitään erikoista tehdä.. Siksikin harrastukseni ovat melko halpoja ja itsenäisiä,.. Kumpa ehtisinkin vielä.
Tietenkin on itsesikin etu, jos kasvat ihmisenä: olen sut koht siistinoloinen, kohtelias, otat huomioon toiset. Mutta mitään roolia ei voi eikä jaksa kukaan näytellä ja vetää. Kun olet vain oma rehellinen itsesi ja aito, niin silloin olet mukavimmillaan. Yleensä se tekeminen ja harrastukset ja ulossuuntautuva toiminta saa kohtaamaan ihmisiä ja on suurempi mahdollisuus löytyä pysyvämpiäkin ihmisuhteita. Niitä vain tulee ja syntyy siinä arjen keskellä. Ainakin teminen helpottaa yskinäisyyttä, tuo elämään sisältöä ja ajankulua.
Ei tarvitse ajatella, että minun täytyy alistua kohtalooni.
Kiitos viestistäsi! Luulen ehkä olevani juuri tuossa pisteessä, että en jaksa enää vetää tätä "rooliani".. Olen yrittänyt olla joku muu niin kauan, että minua taitaa pelottaa se, etten kelpaa sellaisena kuin oikeasti olen. Minua jopa epäilyttää että olisin itse jopa unohtanut kuka oikeasti olen... Enkä siis "tiedä", mitä pitäisi muuttaa.. (Tottumus vs vaisto/oma sisäinen minä) Pitäisi varmaan syventää omia harrastuksia sitten...
Masistytsy - sinä olet ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin olet. Älä anna kenenkään väittää toisin. Ole rohkeasti oma itsesi, sinun ei pidä muuttaa itseäsi miellyttääksesi muita ihmisiä. Sinulla on yksi elämä, elä se tavalla joka tuottaa sisältöä elämääsi ja on niiden arvojen ja tavoitteiden mukaista joihin itse uskot.
Oikein mukavaa viikonloppua ja aurinkoista syksyä!
Kiitos. :') Yritän saada elämääni sisältöä, toivoisi siihen vain enemmän tärkeitä ihmisiä...
Mutta kiitos, hyvää viikonloppua ja syksyä myös sinulle. :)
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, meistä jokainen kaipaa lähelleen ihmisiä joiden kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Aitoja oikeita ystäviä joihin voi luottaa tiukan paikan tullen tai viettää kiireettömästi aikaa. Tuollaisten ihmisten löytäminen vain tuntuu olevan todella vaikeaa tässä ajassa.
Uskon kuitenkin että löydät tuollaisia ihmisiä, vaikutat todella vilpittömälle, aidolle ja sydämelliselle nuorella naiselle. Kaltaisiasi on yksi miljoonasta...
Aina kun tahdot purkaa sydämtäsi löydät täältä ymmärrystä. Ja hetken tie on kyvyt kulkea
Kiitos, haluan itsekin uskoa niin... Ihmeen asiallista ja tukevaa keskustelu on täällä ollutkin, yllätyin oikein positiivisesti. :) Niin monessa muussa paikassa tässä palstalla on niin töykeitä ihmisiä...
Hyvä, tuo on oikea asenne :), uskon vilpittömästi että pystyt mihin vain kun vain luotat itseesi. Tällä palstalla on monenlaisia seuraajia joista osa on kannustavia ja rakentavia. Sen toisen ääripään kommenttien ei kannata antaa pilata päiväänsä.
Kiitos taas :) yritän..
En minäkään kelpaa kuin kenellekkään. Ja harrastan ainakin salilla käyntiä jotta jaksaa tulevat vuodet olla yksinäisenä sutena tässä julmassa maailmassa. jos en harrastais mitään niin tulisin hulluksi. Joskus harrastin salibändyä monet vuodet. tunsin siltin itseni yksinäiseksi kun joukkue kaveriit ei pahemmin mulle mitään jutellut vaikka itse kyselin kaikkea ja sitten lopulta lopetin salibändyn koska tunsin että ei mua haluta joukkueeseen vaikka olin siinä aika hyvä.
Terve vaan, masistytsy ja kiltti mies. Itsekin olen yksinäinen, vaikka olen useasti kuullut kysymyksen, että olenko suomalainen. Ehkä, koska olen avoin ja rohkea juttelemaan ihmisten kanssa. Tämä varmaankin pelottaa suomalaisia, jotka varjelevat omaa yksityisyyttään ja pitävät kynsin hampain kiinni siitä vaivoin vuosien saatossa kerätystä sosiaalisesta piiristään? Ehdottaisin teille, että luotte sähköpostin jonka välityksellä saatte yhteyden toisiinne. Muutenhan tämä ns sosiaalinen media ei oikein täytä tarkoitustaan...
Muuten, mutta en kyllä deittiseuraa ole etsimässä...
Tuon takia minäkään en kauheasti joukkuepelestä pidä, kun tunnen itseni aina ulkopuoliseksi.. Mutta kyllä varmasti kelpaat jollekin!! Et vain ole tavannut niitä oikeita ohmisiä, kuten en minäkään.
Mulla on jo sähköposti ja treffi profiili ollut kauan mutta sehän on sama vaikka laittais lottoon 10 tuhatta euroa tietäen että ei voita mitään.