Viime ajat ovat olleet vaikeita vanhoillislestadiolaisille. Moni on uupunut ja jättänyt matkanteon kesken. Ite jaksoin pitkään kilvoitella, vaikka välillä on ollut todella rankkaa ja voimat olleet vähissä. Tässä hiljattain äitini kielsi uskoni ja se oli minulle suuri järkytys! Äidin, joka on kasvattanut minut uskovaiseksi. Äiti, joka käytti meitä pyhäkouluissa, äiti, joka sai meidät seuroihin mukaan. Jonka luona oli turvallista käydä sopimassa asioita, jos jokin synti painoi mieltä. Isästäni en ota selvää. Hänhän ei ole koskaan liiemmin uskonasioista puhunut, vaikka kävi kyllä kans seuroissa.
Nykyisin asun toisella paikkakunnalla, mitä vanhemmat, mutta tieto siitä, että äitini on jättänyt uskon, on ollut minulle luonnollisesti järkytys ja se on horjuttanut jollain tapaa minun turvallisuuden tunnetta. Sisaruksistani useampi on jättänyt uskon, jotka nekin olen ottanut raskaasti. Viimeiset ajat itselläni on ollut tosi vaikeaa. Tukiverkko ympärilläni on mennyt. Kaverini eivät jaksa uskonasioista puhua ja minua on pidetty jotenkin kymppiksenä, kun olen vielä halunnut yrittää hoitaa asioita lapselliseen tapaan evankeliumilla. Mutta nyt... kun minulla ei ollut ketään, kenen kanssa uskonasioista voin jutella, väsyin itsekin uskossa. Seuroissa olen käynyt, mutta puhe ei enää puhuttele. Olen ruvennut näkemään muissa teeskentelijöitä, vaikka enhän minä muiden sydämiin näe.
Onko enää missään aidolla tapaa uskovia? Tuntuu, ettei oikein enää noihin puhujiinkaan voi aina luottaa. Erityisesti Hurtigin tutkimus on ollut todella järkyttävää luettavaa. Kuinka sellaisia kauheuksia on voinut myös puhujat tehdä?!
Putosin tyhjän päälle.. Oloni tuntuu ontolle.
Nykyisin asun toisella paikkakunnalla, mitä vanhemmat, mutta tieto siitä, että äitini on jättänyt uskon, on ollut minulle luonnollisesti järkytys ja se on horjuttanut jollain tapaa minun turvallisuuden tunnetta. Sisaruksistani useampi on jättänyt uskon, jotka nekin olen ottanut raskaasti. Viimeiset ajat itselläni on ollut tosi vaikeaa. Tukiverkko ympärilläni on mennyt. Kaverini eivät jaksa uskonasioista puhua ja minua on pidetty jotenkin kymppiksenä, kun olen vielä halunnut yrittää hoitaa asioita lapselliseen tapaan evankeliumilla. Mutta nyt... kun minulla ei ollut ketään, kenen kanssa uskonasioista voin jutella, väsyin itsekin uskossa. Seuroissa olen käynyt, mutta puhe ei enää puhuttele. Olen ruvennut näkemään muissa teeskentelijöitä, vaikka enhän minä muiden sydämiin näe.
Onko enää missään aidolla tapaa uskovia? Tuntuu, ettei oikein enää noihin puhujiinkaan voi aina luottaa. Erityisesti Hurtigin tutkimus on ollut todella järkyttävää luettavaa. Kuinka sellaisia kauheuksia on voinut myös puhujat tehdä?!
Putosin tyhjän päälle.. Oloni tuntuu ontolle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oikein hyvä trollaus. Kymmenen plus
Jos menettää uskon vl-oppiin, ei tarvitse kuitenkaan lopettaa uskomasta Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön:)
Jos meille lapsesta asti on opetettu, että vain tässä uskossa pelastuu, ei kovin helpolla vaihda toiseen uskoon. Onhan meistä lähtenyt ihan viime aikoinakin ihmisiä ns. yleiskirkollisuuteen.... Mutta meissä nuoremmissa on ollut enemmänkin kokonaan uskosta luopujia.. Ne on niitä teologeja tai muita korkealle koulutettuja vanhoillislestadiolaisia, jotka ovat lähteneet vaatii uudistuksia jne...
Mikä ihmeen "sovitustyö"?
Mitä tuo tarkoittaa, minä vain menen kirkkoon hiljentymään, miettimään ja laitan kolehtiin taskussa olevat kolikot ja kuuntelen saarnan.
Jos haluat jotain sovittaa, niin sovittele lähettämällä minulle heti 2 miljoonaa euroa kultaharkkoina?
Näin sovitat, vai haluat vaatteita kenties sovitella?