Herra armahda !!!
Rakastan tätä sanaa, mutta en ole aina rakastanut. Nuorena miehenä vihasin niin paljon että jätin sen pois sanavarastostani. Aina kun kuulin jonkun puhuvan armosta minulla oli sietämistä, ja lopulta aloin karttaa kaikkia paikkoja joissa puhuttiin armosta.
Armo oli sana joka oli aina vain loukannut, sen taakse piilouduttiin eikä asioita koskaan selvitetty. Armo ruokki ainoastaan väärinkohtelua ja kaikkea pahaa. Vihasin sanaa myös itsessäni, mutta en päässyt sitä karkuun.
Olin ymmärtänyt armon väärin, se tarkoitti itselleni ainoastaan anteeksiantamusta, vihani vain yltyi kunnes oli pakko tehdä sille jotain.
Purin vihaani rukouskammiossani ja vuodatin sydäntäni Jumalalle:
"Ei se ole armoa jos katsot läpi sormien ja asiat vaan pyyhitään pois. Jos annat loputtomasti anteeksi, se kieltää meiltä oppimisen ja ruokkii kaikkea pahaa.
Se on armoa kun tulet niin lähelle että tulesi sytyttää pas,kan palamaan.
Kun hakkaat kotijumalamme (tottelemattomuuden) kappaleiksi, ja sytytät niiden alttarit tuleen. Kun annat kuluttavan tulesi joka tuhoaa Jumalaa uhmaavat.
Se on armoa kun kitket väärät istutukset juurineen pois. Taivutat kunnes saan taipua tahtoosi.
Se on armoa kun annat Jumalan pelkosi."
Jumala vastaa: "ei Hän ole koskaan niin sanonutkaan"
Samalla vihani vaihtuu rakkaudeksi. Aloin rakastamaan armoa jota vihasin, ja opin myös rakastamaan ihmisiä jotka puhuivat armosta.
Armo on paljon muutakin, mutta halusin kertoa miten sanat joita rakastamme voi tarkoittaa toiselle jotain muuta.
Jälkeenpäin armosta on tullut itselleni paras työkalu jota olen saanut käyttää tuhansia kertoja. Olen oppinut kutsumaan sitä luokseni, kutsumaan Jumalan molempia puolia. Kun tarvitsen Jumalan kiivautta, vihaa, kostoa, kuluttavaa tulta joka kuluttaa Jumalaa uhmaavat yms. niin kutsun sen luokseni. Ja silloin kun tarvitsen valoa, voimaa, viisautta, ymmärrystä, totuutta yms kutsun sen luokseni.
Saan pyytää mitä ikinä tarvitsen. Tämä on armoa.
Rakastan tätä sanaa, mutta en ole aina rakastanut. Nuorena miehenä vihasin niin paljon että jätin sen pois sanavarastostani. Aina kun kuulin jonkun puhuvan armosta minulla oli sietämistä, ja lopulta aloin karttaa kaikkia paikkoja joissa puhuttiin armosta.
Armo oli sana joka oli aina vain loukannut, sen taakse piilouduttiin eikä asioita koskaan selvitetty. Armo ruokki ainoastaan väärinkohtelua ja kaikkea pahaa. Vihasin sanaa myös itsessäni, mutta en päässyt sitä karkuun.
Olin ymmärtänyt armon väärin, se tarkoitti itselleni ainoastaan anteeksiantamusta, vihani vain yltyi kunnes oli pakko tehdä sille jotain.
Purin vihaani rukouskammiossani ja vuodatin sydäntäni Jumalalle:
"Ei se ole armoa jos katsot läpi sormien ja asiat vaan pyyhitään pois. Jos annat loputtomasti anteeksi, se kieltää meiltä oppimisen ja ruokkii kaikkea pahaa.
Se on armoa kun tulet niin lähelle että tulesi sytyttää pas,kan palamaan.
Kun hakkaat kotijumalamme (tottelemattomuuden) kappaleiksi, ja sytytät niiden alttarit tuleen. Kun annat kuluttavan tulesi joka tuhoaa Jumalaa uhmaavat.
Se on armoa kun kitket väärät istutukset juurineen pois. Taivutat kunnes saan taipua tahtoosi.
Se on armoa kun annat Jumalan pelkosi."
Jumala vastaa: "ei Hän ole koskaan niin sanonutkaan"
Samalla vihani vaihtuu rakkaudeksi. Aloin rakastamaan armoa jota vihasin, ja opin myös rakastamaan ihmisiä jotka puhuivat armosta.
Armo on paljon muutakin, mutta halusin kertoa miten sanat joita rakastamme voi tarkoittaa toiselle jotain muuta.
Jälkeenpäin armosta on tullut itselleni paras työkalu jota olen saanut käyttää tuhansia kertoja. Olen oppinut kutsumaan sitä luokseni, kutsumaan Jumalan molempia puolia. Kun tarvitsen Jumalan kiivautta, vihaa, kostoa, kuluttavaa tulta joka kuluttaa Jumalaa uhmaavat yms. niin kutsun sen luokseni. Ja silloin kun tarvitsen valoa, voimaa, viisautta, ymmärrystä, totuutta yms kutsun sen luokseni.
Saan pyytää mitä ikinä tarvitsen. Tämä on armoa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Shalom...
Olen aina rakastanut armoa.
Runsain siunauksin.
Runsaita siunauksia myös sinulle *sisar*, ja Herra olkoon kanssasi. Hänen armonsa ja rauhansa täyttäköön päiväsi.
Tunnen joka kerta läsnäolosi ja siunauksesi joista haluan kiittää. Ne tuntuu kuin Marian ja Elisabetin kohtaamiselta. Henkeni iloitsee sinusta.
Armoa on helppo rakastaa kun näkee Jumalan valtavan hyvyyden armon vaikuttajana. Aina en ole nähnyt, mutta tämänkin Herra on korvannut 100 kertaisesti jo tässä elämässä.
tesa, kuuntelitko tyhmelinin laittamasta linkintä noita saarnoja?
Haluaisin kuulla sinun mielipiteesi niistä.
muttikselle: En kuunnellut, mutta aikanaan tykkäsin EH:n saarnoista.
Onko tesa sinulla joku syy olla nyt kuuntelematta, vaikka aiemmin pidit niistä?
>Onko tesa sinulla joku syy olla nyt kuuntelematta, vaikka aiemmin pidit niistä?muttis <
Minulla on EH:sta kaunis muisto ja on vaarana että muisto menettäisi kauneutensa. 25 vuotta on pitkä aika jonka aikana omat ajatukset ovat muuttuneet ja myös yhteiskunta on muuttunut. Se mikä silloin oli ajankohtaista ei välttämättä ole tänään. Hän aikanaan vastasi hengellisen elämän tarpeisiini, ja sen kauniin muiston haluan pitää hänestä.
Toisena syynä haluan syödä tuoretta leipää, en menneitten vuosien herätyksien rippeitä. Syödä sitä mitä Jumala tänään puhuu kansalleen. Edes eilinen uskoni ei ole tänään tuoretta, vaan se pilantuu niin kuin manna erämaassa. Jos sitä keräsi enemmän kuin sinä päivänä tarvitsi , siihen tuli matoja.
Mannastakin jää hyvä muisto kun sen saa tuoreena, mutta madot tekisivät siitä huonon muiston. Näin hyvä muuttuisi huonoksi, eikä syynä tarvitsisi olla muuta kuin hyvä väärään aikaan.
Kuuntele vain Eeron saarnoja, ne ovat tähän aikaankin erityisen sopivia. Jumalan sana on ikuista, kun pysytään raamatussa. Ihmisestä lähtöisin oleva olki yms joutaakin unholaan.
Juohtuu etsimättä mieleen, ettei tainnut olla totuudellinen syy tuo minkä sanoit. Nimittäin raamattukin voisi tuolla tavalla ajateltuna olla pilaantunutta mannaa, onhan se vuosituhanten takaa.
>Nimittäin raamattukin voisi tuolla tavalla ajateltuna olla pilaantunutta mannaa, onhan se vuosituhanten takaa.<
Raamattu ei ole saarnaa, vaikka sieltä löytyy saarnaajan kirja. Ja sieltäkin on otettava pyhänhengen johdattamana Jumalan Sana tuoreena joka päivä.
Elämässämme on erilaisia aikoja ja Pyhähenki avaa juuri sen mitä jokaiseen päivään tarvitsen.
Ilman Pyhäähenkeä pitäisin raamattua mahdottomana kirjana lukea sen inhimillisen ristiriitaisuuden tähden. Jos kääntäisin toisen posken silloin kun pitäisi ostaa miekka, tai keräisin kiviä silloin kun pitää niitä heitellä niin mitä siitä tulisi.
Jatkoa.
Joskus aikanaan rukoushuoneen seinässä oli kielto "Äänittäminen kielletty".
En tiedä mistä tällainen ajatus oli saatu, mutta uskon että Joku joka on tällaisen säännön sinne laittanut oli saanut syyn siihen.
Äänityskielto on peräisin samasta lähteestä kuin saarnojen "varastointi" internetissä tai rajoittamaton kuuntelu.
Äänityskielto on peräisin samasta lähteestä kuin saarnojen "varastointi" internetissä tai rajoittamaton kuuntelu.
Muttis, onko tämä lähde hyvää tai pahaa?
Ajattelen että syylle on ollut joku perustelu joka on sopinut siihen aikaan, mutta maailma muuttuu ja meidän on muututtava sen mukana. Muutoksessa on oma vaaransa ja oma siunauksensa. Myös muuttumattomuudella on vaaransa ja siunauksensa.
En tarkoita että tämä olisi omantunnon kysymys, oikeaa tai väärää. Voin kuunnella hyvällä omallatunnolla, mutta en tällä hetkellä koe sitä tarpeelliseksi itselleni.
Tesalle selitys.
Tampereen rukoushuoneelle tuli siinä 60/70 lukujen taiteen tienoissa toimittaja, ja otti kamerallaan valokuvia. Teki myös artikkelin sitten. Lehden nimeä en muista mutta sisällöltään, ei nyt ihan Jallu, mutta sinne päin.
Niemelä nousi hätääntyneenä ylös nosti kovan metelin kesken seuroja ja lähti kohti valokuvaajaa, Kalle Nurmisen saarnatessa. Kalle saarnasi
rauhalliseen tapaansa lempeästi. NIemeläkin tais rauhoittua sitten, mutta punoitti kuin kukon heltta suuttumuksesta.
Tämä lehti tietysti sitten ostettiin, niin minäkin tein.
"Sattuneen häiriön vuoksi valokuvaus ja nauhurin käyttö tässä kiinteistössä ja sen ulkopuolella kielletään."
Saarnat täytyi äänittää pienestä komerosta kellarissa, - piilosta.
Shalom...
Kuuntelemme suoraan taivaasta, sitä suloista mannaa Jumalan Sanaa!
Runsain siunauksin...
Usko tulee Kristuksen sanasta, joka löytyy kirjoitettuna Raamatussa.
On hyvää lukea armosta, jonka alla kaikki ormaalia elämää olemme. Armo ei ole, tee syntiä, saat kaiken anteeksi, tee syntiä uudelleen saat kaiken anteeksi,kun tunnusta sen olet pelastunut. Olet edelleen yhtä syntinen.
Armo on normaania syntien keskellä elämistä, pelkäämättä huomista päivää. Jokapäiväinen yhteydenpito Jumalaan. Anoen oikealla tiellä pysymiseen sen tien tuvaamiseen ja jakuvuuteen.
Itsensä nostaminen ainoaksi syntiensä anteeksi saajaksi ja pelastuneeksi, on vain itsensä tikun nokkaan nostamista, missä on vaikea pysyä. Siitä ei saa muuta kuin jatkuvaa tasapainoilua ja yleisön hämmästelyn.
Elämme elämämme kukin parhaalla katsomallaan tavalla. Niiin sitten makaamme viimeisen lepomme hänen armossaan, miten olemme pedanneet elämämme vuoteen.
....anteeksi kirjoitusvirheeni, koneeni reistailee.....