Miksi äänestää parhaita ehdokkaita Brysseliin?

Monen politikon suusta on jo kuultu kommentteja että Euroopanneuvostossa pienten maiden edustus häviää massan sekaan. Suuret maat sanelevat mitä päätetään. Parhaat ehdokkaat tarvitaan täällä Suomen päässä.
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän tämä persujen pressanvaalitappion meriselitys ole jo niin kulahtanut, ettei sitä kannata enää käyttää. Soinin tappiotahan (vai oliko sekin voitto) selitettiin sillä, että kannattajat halusivat hänen jatkavan puheenjohtajana. Kysymys kuuluu: miksi hänet edes asetettiin ehdokkaaksi, jos tiedettiin kannattajien mielipide?

No niin, eihän sitä kukaan tiennytkään eivätkä persujen eduskuntavaaliäänestäjät ruvenneet spekuloimaan tällä tavalla. Soini vetovoima nyt vain kääntyi laskuun - kiitos puolivillaisten tv-esiintymisten - eikä hänestä haluttu presidenttiä. Jos ihminen ei pysty kunnolla huolehtimaan edes itsestään, miten voisi hänen yhtäkkiä pystyvän hoitamaan koko maan asioita?

Sinänsä Soinin tai muidenkaan persujen kotimaassa oleminen tai Brysseliin muutto eivät vaikuta mitenkään. Ulkomaille muuttoa puoltaisi kuitenkin se, että saataisiin persujen mölinäarmeijaa ehkä hieman vaimennettua, jos sijainen ei olisi ihan niin äänekäs.

Äänestä
  • Mennyt jo toista purkii lasolia, olet ihan sekasi!

    Äänestä

  • Ja nyt sama toistuu Halla-ahon kohdalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Polit. kaatopaikka kirjoitti:

Monen politikon suusta on jo kuultu kommentteja että Euroopanneuvostossa pienten maiden edustus häviää massan sekaan. Suuret maat sanelevat mitä päätetään. Parhaat ehdokkaat tarvitaan täällä Suomen päässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu