valtaa minut kokonaan. Se on niin voimakasta, että milleen muulle ei ole sijaa minussa. Rakastan sinua oikeasti.
Jos sulla on sydäntä niin tule mun luo.
Tää tunne
12784
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mitään oikeeta ei kerrota täälä ei kelleen.
mutta kun mä en uskalla. muuten tulisin heti.
Ei minua tarvitse pelätä. Tiedät mitä olen itse tehnyt, jos minun hän olisit. Tunnen oikeasti sinunkin tunteesi. Tulen hulluksi, ellen sitten jo ole. Äskenkin oli pakko vain hyppiä tasajalkaa, kun tunnen enkä mitään voi. Mitä lie siellä teitkään. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Ei tosiaankaan. Jos tunnet pahaa oloa tai vihaa tms. minun suunnalta ne johtuvat vain tilanteista, joissa sinut tunnen mutten mitään voi. Se on sietämätöntä.
Niin tulen.
Ei auta sekään minun kohdallani. Et olen minun hän. Odotan silti, sillä sydämeni hän jo tavallaan vei. Se elää ihan omaa elämäänsä. Minä voin vain vierestä katsella ja hulluuden partaalla heilua.
tunnen suurta haikeutta, sitä mitä voisi olla, kohtaan. Jos olisin vetänyt tilanteen oikein mitään ei olisi hampaankolossa. Ei siinä olen tähänkin tyytyväinen, mutta... mitä jos? Tunne kytee pinnanalla koko ajan enkä tiedä miten rauhoitan sen nyt valitsemallani tiellä. Onko myöhäistä, vai jo loppuiko kaikki ennen kuin alkoikaan? Hävettää että tämä tunne on ollut niin pitkään kuin olen elänyt.
sun muistille!
Ihan vauvasta astikko olet tuon saman tunteen pitäny ja sen kanssa eläny?
ensimmäisen kompastumiseni. Siitä se lähti ja jäin koukkuun kompasteluun.
Voin vain sanoa, että ketään muuta en halua kuin sinut/hänet. En ole koskaan aikaisemmin rakastanut ketään. Sinua sitten senkin edestä välimatkankin päästä. Tiedät itsekin, että ei tämä ihan "tavallista" rakkautta ole. Vaikka minulla ei olekaan vertailupohjaa siinä mielessä, niin olen ihan varma, että näin ei edes kaikki rakastuneet tunne. Se vain, että pystytkö muuten minut hyväksymään. Jos pystyt, se riittää minulle lopuksi ikää. Hyvää yötä!
Ei ole sydäntä. Oli ja meni. Kahtia.
nii just se menee välil kahtia tai neljäänki osaan.. riippuu vähä tapauksesta..
OIKEA RAKKAUS KAATAA VUORIAKIN MIKS EI SITTEN PINENIÄ AITOJA, KUIN TULITIKKUJA.