Musiikin kuuntelu ok mutta alkoholi ei?

181013

Miksi suurin osa VL-nuorista kuuntelee lestaadiolaisille kielletyksi leimaavaa maailmallista musiikkia vaikka se on syntiä? Ja alkoholiko on sitten oikea synti

5

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raamattu sanoo Jumalan Sanan myös tämän, Antakaa väkevää juomaa menehtyvälle ja viiniä murhemielisille. (Sl 31,6 ).

      Voiko tähän suhtautua vakavasti?

      Kes.

    • Moliholi

      Jaa a. Moni asia on vl:lle oulusyntiä, mutta Raamatun lukijoille ei. Esimerkiksi alkoholi. Toisaalta eräs minua lähellä oleva vl aina sanoo, että teoilla ei pääse taivaaseen. Ja hän elää erittäin kaksinaamaista elämää. Hän ajattelee todellakin asian niinpäin, että pahat teot eivät ole autuuden edellytys. Varsinkaan kun aina voi pyytää syntejä anteeksi, mainitsematta niitä tai pyytämättä kohteelta anteeksi.

      Monelle vl:lle riittää selvästikin synnin luvaksi se, että sunnuntaina voi morjestaa. Ja epäuskoisia kohtaan voi muutenkin käyttäytyä koppavasti. Tästä on paljon havaintoja.

      En sano tätä pilkatakseni, vaan elän vl:en lähellä. Kokemusta on paljon.

    • tenttuukko

      Eikö esimerkit kautta maailman osoita alkoholin vaaroista. Alkoholi aiheuttaa riippuvuutta ja se vie mielen ja kielen. Ei kaikilta, mutta kuka meistä tietää kenet se vie ...


      Itse en pidä syntinä, mutta tappava aine se väärinkäytön jälkeen voi olla. Mutta voihan moneen asiaan kuolla, ilman kontrollia...

      • ****Miksi suurin osa VL-nuorista kuuntelee lestaadiolaisille kielletyksi leimaavaa maailmallista musiikkia vaikka se on syntiä? Ja alkoholiko on sitten oikea synti ****

        Etpä ole paljoa elämää nähnyt jos et alkoholissa mitään pahaa näe. Se on mielestäni vl-uskon parasta antia että on nollatoleranssi alkoholin suhteen.


      • Support to
        Devoit kirjoitti:

        ****Miksi suurin osa VL-nuorista kuuntelee lestaadiolaisille kielletyksi leimaavaa maailmallista musiikkia vaikka se on syntiä? Ja alkoholiko on sitten oikea synti ****

        Etpä ole paljoa elämää nähnyt jos et alkoholissa mitään pahaa näe. Se on mielestäni vl-uskon parasta antia että on nollatoleranssi alkoholin suhteen.

        Älkäähän taas saivarrelko. Mikä ihme teitä oikein vaivaa? Ette te ainakaan suoria ole.

        Aloittaja kyseenalaistaa että alkoholi olisi synti. Hän ei tietenkään näe mitään hyvää liikakäytössä, kuka näkisi, mutta siitä ei ole nyt keskustelu. Teillä on vallan tapana viedä keskustelu pois aiheesta heti kättelyn jälkeen. Olette liukkaita.

        Kyllä tekin tiedätte, että kohtuukäytön ja liikakäytön välissä on selvä ero. Ja että selvä enemmistö pystyy pysymään kohtuudessa. Mutta te ette halua tätä reilusti sanoa, koska se on teille synti.

        Eli takaisin asiaan: Raamarun mukaan alkoholi ei ole synti, vanhoillislestadiolaisten mukaan on. Vanhoillislestadiolaisten mukaan myös maallinen ja rytmikäs musiikki on synti. Vl nuoriso kuuntelee tätä musiikkia. Siinä en näe mitään pahaa, mutta loogisesti se on ristiriidassa vl-opin kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6933
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4602
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      35
      4065
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3189
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1935
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1676
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1660
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1563
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1429
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1217
    Aihe