Eliitillä menee hyvin

Eliitti 666

Suomessa kelpaa olla suomenruotsalainen ja eliitin jäsen.

Ensin kaverit järjestää huippuviran, vaikka ei ole koulutusta tai pätevyyttä.

Sitten toinen kaveri järjestää huippuasunnon puoli-ilmaiseksi veronkiertosäätiön
omistamasta kiinteistöstä.

"Ja tuota kaikkea etuilua suojellaan valtiovallan ja oikeuslaitoksen toimesta."

Kaikenlisäksi kansalaiset maksavat tuon kaiken verovaroillaan.

3

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eliitin mafiaa

      Kansalaisia kyykytetään pakkoveroilla jotka on suunniteltua eliitin mafiaa.

      Meille syötetään mediassa pakkoruotsituksen tuomaa autuutta ja unhotetaan
      ne asunnottamat ihmiset joille tuokin raha olisi elämälle tärkeää.

      "Kun Ruotsi ja Ahvenanmaa ovat selvittäeet sitä, miksi suomenkielistä koulua, yliopistoa, hoitolaitosta jne. on mahdotonta perustaa, syyksi on esitetty laskelmat, jotka osoittavat, että suomenkieliset palvelut tulisivat maksamaan niin paljon, että yhteiskuntajärjestelmä ei pystyisi niitä kantamaan. Sen sijaan Suomessa ei ole virallisesti edes laskettu, kuinka paljon kaksikielisyys maksaa."

    • Ennakkoluuloisuutta

      Kuvittelet suomalaiseen alatyyliin että suomenruotsalainen on eliittiä joka pystyy järjestämään kaverille. Järjestät varmaan itse mitä pystyt.

    • Häh

      Mitä tämä viesti tekee piraattipuolue palstalla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      249
      3750
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3543
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      98
      2944
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      55
      2699
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      122
      2490
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2092
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2031
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      43
      1893
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      108
      1834
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1199
    Aihe