Moottoritielle saapuvan olisi sopeutettava oma nopeutensa turval

Moottoritielle saapuvan olisi sopeutettava oma nopeutensa turvallisen liittymisen edellyttämälle tasolle. Näin ei aina ole.
Moottoritiellä ajettaessa on muistettava, että tielle liittyjä tulee aina kolmion takaa ja siten hänellä on väistämisvelvollisuus moottoritiellä jo ajaviin nähden. Moottoritielle ei saisi siten joutua tunkemaan väkisin, vaan käyttää kiihdytysrampin matka siihen, mihin se on tarkoitettukin – ripeään kiihdytykseen.

Riittävän kiihdyttämisen tärkeys unohtuu usein ns. hitaasti kiiruhtajilta, erityisen varovaisesti ajavilta autoilijoilta, ja saattaa aiheuttaa muissa moottoritietä käyttävissä stressi-, tai jopa raivoreaktion.

Kiihdytyskaistalta tulijan on siis sopeutettava oma nopeutensa turvallisen siirtymisen edellyttämäksi, eikä pakottaa moottoritietä jo ajavaa hidastamaan tai väistämään. Tämä on yleissääntö, ja tarkoittaa myös riittävän etäisyyden pitämistä edellä ajavaan. Liikenne on aina yhteispeliä.
- Moottoritiellä ajava voi omalla toiminnallaan varmistaa vetoketjuperiaatteen toimivuuden myös liittymien kohdalla pitämällä riittävästi etäisyyttä edellä kulkevaan, Toni Vuoristo Liikenneturvasta pohtii.

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288611288635.html

Kyseenalaiset ohittelut

Ajoneuvo ohitetaan Suomessa pääsääntöisesti vasemmalta puolelta, myös moottoritiellä. Moottoritiellä oikealta ohittamisessa on kyse enemmänkin jonossa kulkemisen yhteydessä tapahtuvasta ohi ajamisesta.
- Jos kuljettaja siirtyy moottoritiellä oikealle kaistalle ohitustarkoituksella, niin tilanne muuttuu kyseenalaisemmaksi, Vuoristo kertaa.

Ruuhkassa omalla kaistalla pysyminen ehkäisee niin sanotun haitariliikkeen syntymistä ja vähentää sitä kautta peräänajojen riskiä.

Lähde: Liikenneturva
355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja sille plastopellelle voin sanoa, että moottoritietä ei mahdu hiekkalaatikolle.



on sama kun minulle eräs sanoi, että painu w.....tuun minä vastasin että en minä oikein tahdo sopia sinne.

Äänestä

Koko kirjoitusta lukematta mutta, motarilla ajavienkin pitäisi säilyttää nopeutensa ja etäisyytensä edellä ajavaan että kiihdytyskaistaa tulevan ei tarvitse tunkea.

Kiihdytyskaistaa tulevan on siten helpompi sovittaa nopeutensa.

Mutta kun liikenteessä kaikki toimii erilailla niin mikään sääntö ei päde missään.
Motarilla roikutaan liian lähellä edellä olevaa, liittymistä tullaan aasijonoissa
eli sielläkin toinen toisensa puskureissa roikkuen, homma kusee.

Toiset osaa toimia näiden edellä mainittujen kanssa, elitti se 10% jotka
osaa ajaa liikenteessä tieliikenne- ja viidakonlakien mukaan.

Äänestä

Tyypillisiä virheitä:

- Olen oikeassa, ajan niin lähelle edellä olevaa että liittymästä tuleva ei
onnistu suunnitelmissaan.

-Muistan ajaa ylinopeutta, taas on liittymästä tuleva ihmeissään että
ajaako 60km/h vai 250km/h tän runkkarin kanssa.

-Motarilla ajavan pitää ehdottamasti noudattaa liittymän kohdalla erityisesti
että ohituskaistalle ei saa jäädä ajamaan eli siis plokkaa liittymästä tuleva
siirtymällä oikealle kaistalle takaisin juuri liittymän kohdalle, 10p.

-Aasien kanssa eläminen, ei ole helppoa mutta näiden kanssa mokaa helposti että edelläsi menee aasian aasimaisin jono joka siis ajaa metrin väleillä
edellä olevaan ja kun tämä gayjono ei mahdukkaan kerralla motarille niin saat myös kärsiä oman osasi siitä kun se edellä oleva joutuu hidastamaan vauhtinsa 40km/h.

Ajat kiihdytyskaistaa ja takanasi on perhe- ja työelämäkriisesitä kärsivä asennekuski joka jos voisi vaihtaisi kaistaa motarille jo varmaan 8 liittymää ennen sinua mutta kun en voi eli hän koukkaa VASTA kun nurmikkoalue alkaa hiekat ja kivet pöllyten ohia myöten ajoissa motarille kiilaten ja
yllättäen tietysti kaikki. 100p ja pakukaijamerkki ja pano perseeseen palkinto.


Tässä nyt oli jokunen millä voit loistaa motarilla ajamisessa ja kaiken voi
aina kruunata sillä vilkun vilautuksella ja sekin saatana myöhässä niin
olet kyllä taattu kruunattu ruudinkeksijä liikenteessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autoilija3 kirjoitti:

Moottoritielle saapuvan olisi sopeutettava oma nopeutensa turvallisen liittymisen edellyttämälle tasolle. Näin ei aina ole.
Moottoritiellä ajettaessa on muistettava, että tielle liittyjä tulee aina kolmion takaa ja siten hänellä on väistämisvelvollisuus moottoritiellä jo ajaviin nähden. Moottoritielle ei saisi siten joutua tunkemaan väkisin, vaan käyttää kiihdytysrampin matka siihen, mihin se on tarkoitettukin – ripeään kiihdytykseen.

Riittävän kiihdyttämisen tärkeys unohtuu usein ns. hitaasti kiiruhtajilta, erityisen varovaisesti ajavilta autoilijoilta, ja saattaa aiheuttaa muissa moottoritietä käyttävissä stressi-, tai jopa raivoreaktion.

Kiihdytyskaistalta tulijan on siis sopeutettava oma nopeutensa turvallisen siirtymisen edellyttämäksi, eikä pakottaa moottoritietä jo ajavaa hidastamaan tai väistämään. Tämä on yleissääntö, ja tarkoittaa myös riittävän etäisyyden pitämistä edellä ajavaan. Liikenne on aina yhteispeliä.
- Moottoritiellä ajava voi omalla toiminnallaan varmistaa vetoketjuperiaatteen toimivuuden myös liittymien kohdalla pitämällä riittävästi etäisyyttä edellä kulkevaan, Toni Vuoristo Liikenneturvasta pohtii.

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288611288635.html

Kyseenalaiset ohittelut

Ajoneuvo ohitetaan Suomessa pääsääntöisesti vasemmalta puolelta, myös moottoritiellä. Moottoritiellä oikealta ohittamisessa on kyse enemmänkin jonossa kulkemisen yhteydessä tapahtuvasta ohi ajamisesta.
- Jos kuljettaja siirtyy moottoritiellä oikealle kaistalle ohitustarkoituksella, niin tilanne muuttuu kyseenalaisemmaksi, Vuoristo kertaa.

Ruuhkassa omalla kaistalla pysyminen ehkäisee niin sanotun haitariliikkeen syntymistä ja vähentää sitä kautta peräänajojen riskiä.

Lähde: Liikenneturva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu