noniin yritän kirjoittaa lyhkäisesti..
Parannun paraikaaa masennuksesta, syömishäiriöstä, jonkun näköisestä ahdistuksesta (mikä varmaan lukeutuu edellämainittuihin).
Mua juoksutettiin lapsena sinne ja tonne, en muista ikinä olleeni minä, Ikinä. Paitsi joskus viisivuotiaana olin kuulemma rohkea, itsepäinen jne. sosiaalinenkin.
En tiiä mitä tapahtu, mut sitten en oikein puhunu, tulin alakuloiseksi, ERITTÄIN voimakkaat häpeäntunteet, lykkäsin asioita jne..
Vanhemmat, muut auktoriteetit olivat aika epäjohdonmukaisia, ei kehuttu, annettu oikeita käyttäytymismalleja jne.
Nyt olen ihan tyhjänpäällä.Ei ole mitään.
En tiiä mistä asoista tykkään, mistä en. oikeasti.
omaksuinko ns. "valeidentiteetin" lapsena?
onko se mahdollista?
Nyt oon tämmöne haamu joka kulkee kaupassa, koulussa toimittamassa joitain asioita. On ihan semmone olo ku katon peiliin, et kuka helvetti toi on!
En tunnista itseä, koska sitä ei ole.
Onko tää mahollista? kenelläkään kokemusta? tietoa? mikä tahansa auttaa...
Parannun paraikaaa masennuksesta, syömishäiriöstä, jonkun näköisestä ahdistuksesta (mikä varmaan lukeutuu edellämainittuihin).
Mua juoksutettiin lapsena sinne ja tonne, en muista ikinä olleeni minä, Ikinä. Paitsi joskus viisivuotiaana olin kuulemma rohkea, itsepäinen jne. sosiaalinenkin.
En tiiä mitä tapahtu, mut sitten en oikein puhunu, tulin alakuloiseksi, ERITTÄIN voimakkaat häpeäntunteet, lykkäsin asioita jne..
Vanhemmat, muut auktoriteetit olivat aika epäjohdonmukaisia, ei kehuttu, annettu oikeita käyttäytymismalleja jne.
Nyt olen ihan tyhjänpäällä.Ei ole mitään.
En tiiä mistä asoista tykkään, mistä en. oikeasti.
omaksuinko ns. "valeidentiteetin" lapsena?
onko se mahdollista?
Nyt oon tämmöne haamu joka kulkee kaupassa, koulussa toimittamassa joitain asioita. On ihan semmone olo ku katon peiliin, et kuka helvetti toi on!
En tunnista itseä, koska sitä ei ole.
Onko tää mahollista? kenelläkään kokemusta? tietoa? mikä tahansa auttaa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toi sun teksti on ihan kun mun elämästä, samat ongelmat täällä. Joskus pelottaa kattoo peiliin kun ei tiedä että kuka helvetti siellä katsoo takas, kuka mä oon? Olo on kuin elävällä kuolleella, päivästä toiseen vale hymy naamassa. En tiedä mistä musiikista, kirjoista, leffoista yms oikeasti tykkään, on kuin en olisi oma itseni, vaan joku tuntematon. Tai tyhjä kuori/robotti... jos ihan kiva tietää että mitä helvettiä tää on.
Minkä ikänen oot? Tästä se on kai pakko alkaa rakentamaa "itteä".
ää kirjotelkaa muutkin ees jotain pientä jos ootte samassa tilanteessa..
ap. et sä ainakaan tyhjäpäältä vaikuta, kun noin hyvin osaat analysoida tuntemuksia.
mulla joskus vähän samaa vikaa ollut, tuntenut olevansa "ei kukaan". nykyään liiankin tietoinen itsestäni, mutta kärsin epävakaasta persoonallisuus
häiriöstä.
Joidenkin on vaan luotava uutta kulttuuria, jos päättää esimerkiksi katkoa sukujen sairaat jutut, lukemalla psykologiaa , ja voihan niistä koettaa perheenkin kanssa keskustella, jos nyt ovat valmiita miettimään. ja kyllähän se identiteetti on olemassa, vaikka päälle olis kasaantunut kaikenmaailman opittua krääsää, mutta siis sairaalloiset krääsät kyllä voi olla sukurasitusta
Mulla kanssa vähän sellainen tyhjä olo...
Oon jo lähemmäs neljääkymmentä ja vieläkin jos tapaan mielenkiintoisen ihmisen alan jäljittelemään millaisia kirjoja esim. lukee ja sit haluisin tehdä kaikkee samanlaista mitä he tekevät pukeutuvat ym. enkä edes oikeesti tiedä pidänkö itse niistä samoista asioista.
Ja ihmisenä kaikki sanoo et oon lämmin tyyppi, mut ite pidän itteeni tosi kylmänä ja lähinnä kai masentuneena, en tiedä minkälainen persoona olen, muuta kuin että herkkä jonka itsessäni tunnistan, muu jääkin toisten kuvailun varaan.
Tää sotkee myös ihmissuhteita, koska ensikski häpeen sitä jäljittelevyyttä, ja toiseks kuvittelen ettei ihmiset pidä musta ja sitten käyttäydyn niin ettei ihmissuhteet kestä.