onnistui 8.1 päivitys. Kesti 5-6 tuntia (nopeus 2 megaa). Kun sitten oli valmis ja kokeilin mennä ohjelmiin, oli Nokia Suite ihan harmaana. Kun siitä klikkasin, koko ruutu rupesi välkehtimään ja hyppimään. Kokeilin vaikka mitä. Otin sitten töpselinkin pois, silti kun taas avasin se oli siinä. Ilmeisesti meni vain lepotilaan. Sitten töpselin ollessa pois painoin virtanappulaa kauan. Silloin kaikki valot sammuivat tietokoneessa. Annoin olla jonkin aikaa. Kun sitten avasin koneen, avautui ihan oikein. Nokia Suitekin oli taas avattavissa. No sitten Firefoxia avatessani ohjelma ilmoitti, että on jo auki. Tehtävienhallinnassa ei ollut mikään auki. Poistin Firefoxin ja latasin uudestaan. Sitten toimi. Kun sitten olin laittamassa tietokonetta kiinni, se ilmoitti jotain virhesovelluksesta ja taisi olla jokin CCCP tiedosto, en ihan tarkkaan muista. Tänä aamuna kuitenkin avautui suhteellisen normaalista, ehkä hitaammin kuin ennen.
melko hyvin
mitähän vielä
769
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Osa ohjelmista voi joutua asentamaan uudelleen tuon päivityksen jälkeen.
En vaihda ikkunaa ennen Windows 10 -versiota :) Windows Ten. Kymmenen ikkunaa.
Vista ja win7 ovat olleet paskoja jo...
Kannattaa asentaa puhtaalta pöydältä eikä upgradena, niin kaikki toimii hyvin. Lisäksi usb-tikulta asennukseen menee aikaa vain 5 minuuttia (4770-koneella) eikä tarvitse tuntikausia odotella kuten upgradessa.
Puhtaalta pöydältä asentaessa saa hyvin toimivan 8.1:n ja nopeasti, ja sen voi aktivoida normaalilla win8 avaimella.
>Kannattaa asentaa puhtaalta pöydältä eikä upgradena, niin kaikki toimii hyvin. Lisäksi usb-tikulta asennukseen menee aikaa vain 5 minuuttia (4770-koneella) eikä tarvitse tuntikausia odotella kuten upgradessa.
Puhtaalta pöydältä asentaessa saa hyvin toimivan 8.1:n ja nopeasti, ja sen voi aktivoida normaalilla win8 avaimella. <
Mistä sen saa, että voi asentaa "puhtaalta pöydältä"?
MS:n sivuilta lataat boottaavan ISO-imagen ja kirjoitat sen usb-tikulle. Esim. näillä ohjeilla:
* Download both the Windows 8 and Windows 8.1 setup installers from here.
http://windows.microsoft.com/en-US/windows-8/upgrade-product-key-only
* Once downloaded launch the Windows 8 installer and enter your product key when prompted to do so.
* Once the download begins, immediately pause your download at 1%. Do not quit the installer at the estimating time screen. Once you pause the download at 1%, quit the installer.
* Now, run the Windows 8.1 installer and you will notice that it will tell you "download did not complete successfully" and that there was an "element not found" error. This is normal. Close the installer.
* Now, re-launch the same Windows 8.1 installer. You will now be downloading the Windows 8.1 ISO. After the download is complete, you can save it as an ISO or create the USB media immediately.
* You can install Windows 8.1 using the ISO or even burn it to a DVD or make a bootable USB thumb drive with the media.
Toinen vaihtoehto on ladata torrentilla ja tarkistaa vielä sha:lla että on bitti bitiltä sama kuin tuo MS:n sivuilta (myös MSDN tai Technet) ladattu virallinen ISO.
Oli äsken lepotilassa kun kävin kaupassa. Kun kirjauduin alkoi taas se välkehtiminen ja ruutujen hyppely. Taas sammutin vaikeimman kautta. Miksi tekee sen lepotilasta tultua? Asetukset on mielestäni kuten ennenkin. Täytyy jättää näköjään auki kone tai sitten sammuttaa kokonaan!
Mistä siis johtuu tuo kuvan hyppiminen? Mikä meni väärin? Onko kenelläkään tietoa?