Ei tiedä kuka saa tai kenelle annetaan

Mika_siitto

Tämä tapahtuma sai alkunsa kun olin lähikaupasssa viime launataina.
Käyn aina silloin tällöin baarissa vaikka perheellinen olenkin ja kerran tapasin siellä naisen nimeltä Sini.

Tarjosin tuolloin baarissa Sinille muutaman paukun ja juttelimme lähinnä hänen yksinäisyyden tunteestaan. Sini muuten on
vaalea 27 vuotias neitokainen jolla oli silloin baarissa päällään olkaimeton paita joten punaisten rintaliivien olkaimet näkyivät ja
kohtalaisen isot rinnat pullistivat paitaansa nätisti.

Ettei menisi jaaritteluksi niin juteltuamme siinä tunnin pari niin lähtiessäni kotiini Sini pyysi etten menisi aivan vielä. Sanoin että nähdään seuraavana viikonloppuna uudestaan ja niin lähdin.

Menin tosiaan kuten mainitsin niin lähikauppaan viime lauantaina ja Sini sattui olemaan siellä myös ostoksilla. Sinin huomatessaan minut hän ilmeisen tahallaan tiputti jotain maahan ja näin miten polviin ulottuvan hameen noustessa hänen sukkahousuiset säärensä paljastuivat lisää ja miten himoittavan muodokas hän olikaan takaapäin. Minulla otti vähän eteen ja kuljin Siniä kohti.

Kun pääsin Sinin vierelle hän sanoi "Ai kas sinä moi."
Vastasin että "Mitens menee?"

Sini kertoi että sitä tavallista jne. Etsimme loput ostokset ja menimme kassalle kiikutin tavarat tilavaan perheautooni Sini vei omansa autoonsa.
Huomasin että Sini oli tulossa vielä luokseni ja olin juuri sulkemassa autoni sivuovea kun hän sanoi räväkästi ja suoraan silmiini katsoen "haluttaako?".

Yllätyin hänen repliikistään. Seuraavaksi avasin sivuoven ja nostin hänet lantioistaan sanaakaan sanomatta istumaan penkille. Autossani on tummennetut takalasit joten suljin sivuoven takanani ja Sini tuli syliini istumaan. Olimme nyt kahden.

Sini oli kiihkeällä päällä. Suumme kohtasivat välittömästi ja hengityksemme kiihtyi suudellessamme. Sinin rinnat tuntuivat minua vasten tukkansa oli silmilläni ja hänen suloinen suunsa suudellessa kullini kovettui ja tunsin pientä ahdistusta housuissani.

Aloin aukaisemaan vyötäni Sini huohotti kiihtyneesti. Sini nousi sen verran että sain housut jalastani ja kova kullini pongahti ylös vatsaani myöden, jälleen hän istuutui sukkahousut edelleen jalassaan päälleni ja suuteleminen jatkuin Sinin aloittaessa pieni edestakainen liike lantiollaan.

Työnsi vartaloani vähän eteenpäin ja repäisin Sinin sukkauhousut auki. Yllätyksekseni hänellä ei ollut pikkuhousuja lainkaan, vaan turpea karvainen pillu ulkovine kostuneine häpyhuulineen laskeutui kullini vartta vasten. Sini ynähti ja liikutteli vakoaan varttani vasten. Tunsin miten Sini nautti tuntiessaan kovan kullini liukuvan
vartalonsa tahdissa pillu vaossaan ja hierovan samalla klitorista. Sini ei enään malttanut hän nosti itseään ja ohjasi kullini terskan huulilleen ja istahti päälle aloittaen samalla rajun ratsastamisen.

Sini voihki äänekkäästi ja ajattelin että kohta joku kyllä tulee katsomaan. Niinpä sitten napsautin sivuoven lukkoon. Aivan varuiksi.

Sini työnsi kätensä selkänojien yli ja hyppi ja välillä pyöritteli vartaloaan kullini uidessa hänen runsaita eritteitään erittävässä liukkaassa pillussaan.

"UaahOoh iiiih iiiih", Sini inisi ja tahtinsa vain koveni. Ajattelin että johan on innokas. Sujautin käteni Sinin paidan alle ja avasin hänen rintalivinsä hakasen. Sitten vedin rintaliivit pois ja seuraavaksi Sini ottikin paidan pois.

Tartuin hänen rinnastaan ja lutkutin kielelläni sekä imeskelin hänen nänniään. Sini voihki raskaasti hän alkoi saamaan. Mitkä ihanat isot ja terhakkaat rinnat ajattelin.

Yht'äkkiä Sini kääntyikin toisin päin näin hänen muodokkaan takapuolensa pakaroiden tärähtelevän minua vasten samalla kun kullini upposi alta takaapäin kiimasta turvonneeseen pilluunsa. Sini hyppyytti takapuoltaan kovalla vauhdilla ja nautin todellakin tuosta hyvin eroottisesta näystä.

Sinin alkoi kouristella orkuissaan ja pillu korisi ja litisi kun orkku aallot kulkivat pillussaan laittaen lantiopohjan lihaksensa hieromaan kulliani niin voimakkaasti että minulle tuli pakottava tarve saada laueta ja niin kävikin.

Sini huusi astetta vielä kovemmissa orkuissa kun sai tuntea miten laukesin ja täytin hänet siementävällä lämpöisellä spermallani. Ajattelin että toivottavasti on pillerit ettei mene nykyiset perhekuviot lopullisesti sekaisin.

Sini nousi päältäni ja piti kättään pillussaan ettei kaikki valuisi autooni. Reisiä myöden kuitenkin eritettään valui ja sormiensa välistä tihkui spermaa joten otin takaosasta talouspaperia ja ojensin sitä hänelle.

Autossa haisi huumavan seksikäs naimisesta erittynyt tuoksu. Sini hymyili minulle onnellisena ja pyysi joskus käymään kotiosoitteessaan.

Enpä tiedä menenkö mutta jos menen niin kirjoitan siitäkin tänne. Saattepahan tietää miten syntinen pukki olen.

2

9333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gbh

      yo lucky sonofabitch-noin sitä kelpaa! ole hyvillä mielin sillä sua moni mies kadehtii ja tyttäret kansssa.

    • just joo

      että oli oikein tummennetut lasitkin..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe