Ennen vanhaan ihmiset kertoivat enkelikokemuksistaan.
Äitini oli eräänä iltana tapansa mukaan lypsyllä navetassa kun alkoi kuulua aivan käsittämättömän kaunista laulua jonkin aikaa ja näki kauniin säteilevän valo-olennon ja ihmeellinen rauha laskeutui sinne.
Minkälaisia kokemuksia olette kokeneet tai kuulleet.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Onhan palstalla puhuttu turkkilaisesta enkelistä, mutta ei liene enkeli siinä merkityksessä kuin tarkotetaan
Eikös enkeli ole sanansaattaja.
Sis kaikki puhujaveljet ovat sanansaattajia ja siis enkeleitä - eikö vain.
SRK:lla pimeyden enkelit hääräävät. Hoitokokoustouhut ja lasten kaltoinkohtelut ei ole muuta kuin pimeyden enkeleitten töitä.
Pettymykseksi Lestadiolaisuus vähentää pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä.
Joskus kauan sitten raamattuluokassa joku kysyi enkeleistä Vastaus oli jotenkin sellainen, että me uskovaiset (=vanhoillislestadiolaiset) emme usko enkeleiden esiintymiseen. Ne toimivat jotekin piilossa.
Vastauksesta saattoi nuori päätellä, että meille vl:lle enkelit ovat vähän etäinen ajatus. Se kummastutti, sillä Raamatussa puhutaan kyllä enkeleistä. No mutta onhan vl-opista rajattu paljon muutakin Raamatun sisältöä ulos.