Miksi koira ei nuole minua?

Tauno Pesonen

IL jutussa kerrotaan koirien helikobakteerista joka tarttuu ihmisiin.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisia jotka nuolettavat itseään koirilla.
Minusta se on ällöä ja ennen kaikkea epähygieenistä useista syistä.

Koira nuuskiii ja tuolee toisten koirien perseet.
Koira suyö ihmisten ja eläinten jätöksia.
Meidän koiramme rakastaa hevosen munkkeja.
Jos tielle on pudonnut lehmän lantaa koira kierittelee itsensä siinä.

Ystäväni koirä lapinretkellä levikkeelle pysähdyttäessä pyöri ihmisp*sk*ssa.
Kiva kotimatka heillä.

Erään kerran työpaikan kahvipöydässä kerroin yllä olevan sumi sumi äidinkulta jutun, kahvikeskustelu loppui siihen kun kaikki muutkin olivat koiraihmisiä.

Koira ei myöskään tule sänkyyn milloinkaan, ei edes makuu- tai olohuoneeseen, se saa tulla keittiöön yläkerran porrastasanteelle, eteiseen tai ulos.

Koira on SE eikä HÄN.

Koira on koira eikä äidinkulta, enkä minä ole sen äiti.

1

460

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kissat kiinni

      Kissa levittää mm. ulosteissaan bakteeria, joka vaikuttaa myös ihmisaivoihin. On se niin mukavaa, kun kissat saastuttavat mm. lasten hiekkalaatikot ja leikkikentät, sekä kasvimaat ja muut istutukset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      692
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      62
      586
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe