Halloween ohjelma!

Halloween99

Eli halloweenbileet on 2.11 ja juhlat on 13 vuotiaille tytöille. Juhlat järjestän kaverin kaa ja ohjelmaa tarttetaan. Ohjelmaan ollaan otetty kynttiäsäikytys, pukukisa, juomakisa (tomaattimehua), murhaaja, musaa kuunnellaan siis halloweeniin liittyvää, katotaan orpokoti, herkutellaan ja pelataan nukelle pusua. Poikiakin kutsutaan ehkä.
Ruuaksi tehdään nakkisormia, karkkisilmiä, homehtunutta patonkia, boolia ja siihen jääkäsi, homehtuneet popparit, kuorittuja viinirypäleitä, juustonaksuja, karkkimatoja, minipizzoja ja muumionakkeja ainakin. Lisäksi käsketään vieraita ottamaan mukaan pientä purtavaa.
Koristelusta sen verran, että saatiin äidiltäni 2 liian pientä lakanaa ja tehtiin siihen tekoverellä kädenkuvia, siis laitettiin käsiin tekoverta ja painettiin siihen. Tehtiin myös haamuja.
Taloon laitetaan kynttilöitä ja ulos kaiverrettu kurpitsalyhty. Verta laitetaan vessan pönttöön ja tekoverellä kirjoitetaan peiliin jotain. Olimme Tampereen miitiissä ja käytiin Punanaamiossa ostamassa kaikkea.
Kertokaa toki ohjelmaa, mutta tollaseet bileet tulossa.
Kiitos jo etukäteen!

0

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

        Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
        Maailman menoa
        214
        2871
      2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

        En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
        Maailman menoa
        169
        2528
      3. Kirje, PellePelottomalle.

        Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
        Ikävä
        106
        1172
      4. Voi teitä naisia

        Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
        Sinkut
        130
        1059
      5. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

        Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
        Kaste
        583
        1035
      6. Meni kyllä aika solmuun

        Meidän tutustuminen 😐
        Ikävä
        67
        1020
      7. Martinan hevoset.

        Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
        Kotimaiset julkkisjuorut
        274
        978
      8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

        Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
        Maailman menoa
        322
        939
      9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

        Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
        Kuhmo
        20
        919
      10. Hyvä meininki

        TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
        Haapavesi
        22
        768
      Aihe