Tuo otsakkeeni "Kohtuudesta syntyy balanssi" on teoriaa. Kun kuitenkin kaiken teorian varsinaisena mittana on käytäntö, niin ajatusten vaihtaminen kiinnostaa eli millainen olisi kohtuullisuuden viitekehyksen balanssi?
Tavallisen kansalaisen ja kotitalouden tasolla täällä elävän elämän pihatanhuvilla pitäisi kyetä ja osata pitämään suu säkkiä myöten. Rahaa ei saisi pistää menemään enempää kuin mitä sitä rahaa on käytettävissä. Tietysti toisaalta olisi hyvä onnistua suurentamaan sitä rahavarasäkkiäkin, jolloin toimintavara lisääntyisi.
Mitä siitä sitten seuraisi, jos yli viisimiljoonainen kansa alkaisi elää suu säkkiä myöten kohtuullisuuden periaatteen mukaisesti? Varmaankin velan ottaminen vähenisi, kun väki alkaisi noudattaa oman taloutensa menopuolella tervejärkistä pidättyvyyttä ja karsisi omaa kulutustaan. Se tarkoittaisi kaupan ja monien muittenkin palvelujen, esim. ravintoloitten, kohdalla tulopuolen alenemista. Kun tuo volyymin alempi taso olisi luonteeltaan pysyväistä, niin luonnollisesti kauppa- ja palvelusektori ylipäätään sopeuttaisi tarjontamitoituksensa uuden kokonaistilanteen mukaiseksi. Kenties jopa hintatasokin alkaisi joustaa alas päin eli aikaa myöten Suomi ei enää ehkä olisikaan EU:n hintavimpia paikkoja asua ja elää.
Kohtuuden periaatteen mukaisen elämäntavan noudattamisen olisi luonnollisesti ulotuttava myös ylärakenteisiin eli kuntiin ja valtioon. Siis julkisen vallan talousasioissa menopuolella harkittaisiin tarkkaan tekemisiä.
Valtion budjetissa olennaisinta voisi olla ulkomaille menevän rahan määrän karsinta. Kyllä siinä silloin tulisi eteen mm. kehitysavun tarkka seulonta ainakin siltä osin kuin kehitysapuraha menee avustettavien maitten vallanpitäjien taskuihin ja muuhun kuin itse varsinaiseen avustustarkoitukseensa. Runsaat määrät rahaa hukkaantuu myös EU-koneistoon teille tietymättömille. Tarvitseeko esim. Kreikkaa avustaa, kun kerran maa itse satsaa valtavia rahasummia armeijansa varustamiseen?
Kotimaassa olisi mahdollista parantaa tapoja ja esim. rakentamisessa pitäisi pystyä tekemään kerralla kelvollista, ettei vasta rakennettua tarvitsisi kohta uutuuttaan ryhtyä korjaamaan eikä jo kerran korjattua uudestaan remontoimaan. Miljardeja siinä säästyisi. Sama tietysti pätee, olipa rakennuttajana sitten julkinen taho taikka yksityinen sektori.
Tietysti asioilla on puolensa ja toisensa. Jos "törsäämisen" elämäntavasta siirtyisemme "kohtuuden" elämäntapaan, niin mitä siitä kaikkineen seuraisi?
Tavallisen kansalaisen ja kotitalouden tasolla täällä elävän elämän pihatanhuvilla pitäisi kyetä ja osata pitämään suu säkkiä myöten. Rahaa ei saisi pistää menemään enempää kuin mitä sitä rahaa on käytettävissä. Tietysti toisaalta olisi hyvä onnistua suurentamaan sitä rahavarasäkkiäkin, jolloin toimintavara lisääntyisi.
Mitä siitä sitten seuraisi, jos yli viisimiljoonainen kansa alkaisi elää suu säkkiä myöten kohtuullisuuden periaatteen mukaisesti? Varmaankin velan ottaminen vähenisi, kun väki alkaisi noudattaa oman taloutensa menopuolella tervejärkistä pidättyvyyttä ja karsisi omaa kulutustaan. Se tarkoittaisi kaupan ja monien muittenkin palvelujen, esim. ravintoloitten, kohdalla tulopuolen alenemista. Kun tuo volyymin alempi taso olisi luonteeltaan pysyväistä, niin luonnollisesti kauppa- ja palvelusektori ylipäätään sopeuttaisi tarjontamitoituksensa uuden kokonaistilanteen mukaiseksi. Kenties jopa hintatasokin alkaisi joustaa alas päin eli aikaa myöten Suomi ei enää ehkä olisikaan EU:n hintavimpia paikkoja asua ja elää.
Kohtuuden periaatteen mukaisen elämäntavan noudattamisen olisi luonnollisesti ulotuttava myös ylärakenteisiin eli kuntiin ja valtioon. Siis julkisen vallan talousasioissa menopuolella harkittaisiin tarkkaan tekemisiä.
Valtion budjetissa olennaisinta voisi olla ulkomaille menevän rahan määrän karsinta. Kyllä siinä silloin tulisi eteen mm. kehitysavun tarkka seulonta ainakin siltä osin kuin kehitysapuraha menee avustettavien maitten vallanpitäjien taskuihin ja muuhun kuin itse varsinaiseen avustustarkoitukseensa. Runsaat määrät rahaa hukkaantuu myös EU-koneistoon teille tietymättömille. Tarvitseeko esim. Kreikkaa avustaa, kun kerran maa itse satsaa valtavia rahasummia armeijansa varustamiseen?
Kotimaassa olisi mahdollista parantaa tapoja ja esim. rakentamisessa pitäisi pystyä tekemään kerralla kelvollista, ettei vasta rakennettua tarvitsisi kohta uutuuttaan ryhtyä korjaamaan eikä jo kerran korjattua uudestaan remontoimaan. Miljardeja siinä säästyisi. Sama tietysti pätee, olipa rakennuttajana sitten julkinen taho taikka yksityinen sektori.
Tietysti asioilla on puolensa ja toisensa. Jos "törsäämisen" elämäntavasta siirtyisemme "kohtuuden" elämäntapaan, niin mitä siitä kaikkineen seuraisi?
Vastaukset 11
Vanhimmat
kohtuudella kun kuluttaa niin kohtuudella jää myöskin säästöön ja on talous balanssissa... näin menetellen saatoin jäädä 2009 ansiosidonnaiselle putkeen ja olen tosi tyytyväinen asiaan ollutkin, talous on edelleen balanssissa ja pääomiin ei tarvetta puuttua.
Kuinka paljon pitäisi säästää/sijoittaa ja kuinka paljon käyttää kuluttamiseen?
Onko oikea balansi se jossa itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta?
Elämän perusjutut hankittuna, asunto maksettuna.
En oikein tiedä, mitä lisää säästämällä saisin, ehkä aikaisemmin vapaalle?
Jokainen säästetty vuosi tuo nykykulutuksella vapauden 3 vuotta lähemmäksi.
Jotenkin duunimotivaatio on ollut heikko jo parivuotta, koska periaatteessa nyt jo pääoma riittäisi vapaaherruuteen.
Samalla kannalla olen tosiaan siinä, että omassa henkilökohtaisessa taloudessa balanssi on saavutettavissa ja ylläpidettävissä kohtuullisen elämäntavan avulla. Ja ajatuksissani olen muotoillut lausekkeen: Mitä paremmin ja yleisemmin me tavalliset ihmiset osaamme ja onnistumme elämään kohtuullisesti omilla jaloillamme, sitä parempi koko yhteiskunnan kannalta ja valtiokin mahtuu siihen mukaan.
Sitten toisaalta uutisissa on luettavissa moitiskelumielellä, mitenkä ihmiset eivät pane rahojaan kulutukseen vaan makuuttavat säästöjään tavallisilla pankkitileillä varsin olemattomalla korolla. Pankit yrittävät houkutella asiakkaitaan siirtämään säästönsä pankin itsensä ylläpitämiin rahastoihin ja/tai pitkäaikaisille tileille. Minä taas olen pitänyt pankissa olevat euroseni tileillä, joilta ne voi nostaa milloin tahansa omaan käyttöön.
Kun sitten olen yhtenä säästämisen muotona sinänsä varsin vaatimattomassa mitassa hyödyntänyt sijoittamista pörssiosakkeisiin, niin siihen säästämisen muotoon valtiovalta näkyy suhtautuvan kielteisesti. Pörssiosakkeitten osinkotuottojen verotuksen kiristäminen kertoo siitä yksiselitteistä kieltään. Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki lausahtikin taannoin, että eihän tavallinen kansa pörssiosakkeita omista. Silti puhutaan kansanosakkeista. Vissiinkin minäkään pieneläkeläinen en sitten lukeudu siihen tavalliseen kansaan Paavo A:n käsityksen mukaan. Mm. Saksassa kansankapitalismilla oli huomattava merkitys, kun maan läntisen osan talous pääsi elpymään sodan jälkeen 1950-luvulla Konrad Adenauerin ja Ludvig Erhardin toimesta.
miksi ja minne pitäisi kuluttaa kun on hankittu kaikki se minkä tarvii... kun ostaa kunnollista, ei halvinta, niin ei tartte olla jatkuvasti ostamassa uutta...kyllä se raha on paremmassa tallessa vaikka 0-korolla pankissa kuin turhuuteen kulutettuna.Siellä se on sitten kun tarvii mutta tuhlattuna turhuuksiin sitä ei enää ole sitten kun tarvii.... näin ajattelen, ja toimin.
Sinun toteamuksesi varautumisesta mahdollisiin tuleviin tarpeisiin on erityisen paikallaan. Ja tarpeilla on taipumusta ilmaantua lyhyelläkin varoitusajalla tai ihan ilman mitään varoitusaikaa. Käteisen tarve voi tulla pyytämättä yllätyksenä niin kuin entinen pääministeri sanoi eräässä toisessa tilanteessa.
Omakohtaisesti olen osan talouspuskuristani parkkeerannut pörssiosakkeisiin niin kuin jo tuossa kerroin. Pörssiosakkeissa on se hyvä puoli, että niitä on mahdollista myydä kätevästi varsin nopealla aikataululla. Kun "salkussa" on vaikkapa kymmenkunnan firman osakkeita, niin yleensä jatkuvasti siinä valikoimassa on osa osakkeista plussan puolella ostohintaansa verrattuna.
olemme jo 60 ikäisiä ja ei ole sellaisia perillisiä kelle 'pitäisi' jotain jättää niin ei ole väliä onko se korko vaikka 0-korkoa ja niinollen ei myöskään ole suuria tuottoja havittelussa... rahat riittää elomme loppuun ja ei ole tarkoituksenmukaistakaan kerätä 'jälkeenjääville' mitään, parempi olisi jos menisi 'tasan'... eli rahat olisi suurinpiirtein loppu kun kuolo koittaa.... niin ja onhan sitten vielä myytävä se talokin jossain vaiheessa kun kunto alkaa heiketä.
Meidän eläkkeemme täällä Suomessa ovat määriltään varsin vaihtelevaisia. Paljon puhutaan suurista eläkkeistä. Pieneläkeläisiä on meitäkin runsaasti ja ehkä jopa aivan enemmistönä. Kaikkiaanhan eläkeläisiä on miljoonan verran Suomessa eli emme ole mikään toisarvoinen väestöryhmä.
Koska mm. minun eläkkeeni on mitä on eli paljon pienempi kuin mitä eläkekeskustelujen yhteydessä yleensä kuulee mainittavan, niin olen pikku hiljaa ajan myötä täydentänyt eläkettäni säästämällä. Lisäsäästöjen käyttöä olen ajatellut toisaalta "pahan päivän" puskuriksi ja toisaalta esim. ulkomaanmatkojen ja joittenkin ostosten rahoittamiseksi.
Minusta on aivan paikallaan ajatella, että eläkeläinen itse käyttää omia säästöjään eikä ainakaan niitä kaikkia tarvitse välttämättä jättää perinnöksi, jos jälkeläisiä on olemassa. Sinänsä ei tarvitse tuntea omantunnon tuskia, jos vanhoilla päivillään käyttää säästöjään omaksi ilokseen. Ellei tosiaan perllisiä ole, niin silloinhan on aivan luonnollista nauttia omista säästöistään. Testamenttaaminen on sekin tarjolla oleva mahdollisuus, jos sopiva kohde on tiedossa. Yksi viimeinen säästöjen käytön tapa on kustantaa omat hautajaisensa. Itse olen miettinyt, jos vaikka tarjoaisin konjakit koko omalle saattoväelleni.
minun eläke brutto tulee olemaan n1550-1600e/kk ja puolisoni on jo ollut -86 lähtien työkyvyttömyyseläkkeellä joka on nyt liki1700e/kk-brutto...eli näillä mennään, ihan kohtuullisesti pärjäillään.. maahanpanijaisista olemme sopineet jotta kumpi ensin kuukahtaa niin toinen hoitaa ihan yksin koko homman... siis polttohautaus ja tuhkat taivaan tuulin , mitään näkyvää ei jää. ei hautaa, ei kiveä.Sukulaisille ilmoitetaan pariviikkoa jälkeen päin jotta näin on käynyt.Ja joku ystävä tekee saman palveluksen sille kumpi jää viimeiseksi.Tuo nyt vähän vaikuttaa siltä että olisi huonot välit sukulaisiin , näin ei kuitenkaan ole mutta ei ole syytä mitään 'peijaisia' pitää....mikäli rahaa/omaisuutta on jäljellä niin eläinsuojelu on sydäntämme lähellä... kissamme jos jää jälkeemme niin hänen hoitajalle on luvassa määrätty summa ja kisun elatus tietysti.Ja jonkun on nyt turha taas sanoa jotta ottaa rahat ja hävittää kisun.... ei, vaan hän rakastaa kisua lähes yhtäpaljon kuin mekin.Ja voihan olla jottei niin edes käy, tutkimattomat on eläintenkin kohtalot....Pankin tallelokerossa on toimintaohjeet jos/kun niitä tarvitaan.Elämä on ihanaa mutta noitakin asioita olisi jokaisen syytä ennakoida kun ei koskaan voi tietää mitä kohdalle sattuu.
Jonkun verran esillä ollut Jari Sarasvuo -niminen henkilö muistaakseni tuumaili joskus taannoin, että hän ei jätä perillisilleen yhtään mitään, vaan pistää kaiken menemään ennen päiviensä päättymistä. - Jokainen sukupolvi hankkikoon itse oman varallisuutensa, lausui hän. Lieneekö miehen mieli muuttunut sittemmin, kun elämään on tullut Virpi-vaimo?
Sarasvuolla on ollut varsin hyviä näkemyksiä monista asioista.... taannoin tuli radio puheesta hänen tunnin mittaisia ohjelmia ja tosi hyviä näkökulmia oli.... yllätyin oikein myönteisesti. Esimerkkinä voisin sanoa vaikka ruokakeskusteluissa sellaisen näkemyksen että 'älä syö mitään sellaista ruokaa jonka tekijää et tunne tai tiedä etunimeltä'... eli älä syö eineksiä.Monia muitakin mielen kiintoisia asioita oli... mutta lienee tuossa mainitsemassasi asiassa tullut toisiin aatoksiin kun on omia lapiakin tullut.
Kun värkkäsin tuota aloitustani, niin teoriamielessä yritin aprikoida, mille mallille yleinen talous laajemmin eli vaikkapa kansantaloutena muuntuisi, jos ja toivon mukaan kun niin tavallisväki kuin äveriäämmätkin sekä elinkeinoelämä alkaisi noudattaa kohtuutta asennoitumissaan ja käytännöissään?
Kun "kansa" nykyiseen verrattuna rajoittaisi velkaantumistaan eli pankkien kannalta katsottuna ainakin yksityishenkilöille ja kotitalouksille myönnetty antolainaus vähenisi, niin mitä siitä seuraisi laajempina vaikutuksina? Lainakorothan ovat pankeille merkittävä tulonlähde.
Jos pankkien "status" nykyiseen verrattuna hiukan kutistuisi kansantalouden kokonaisuudessa, niin mahtaisiko siitä varsinaista katastrofia syntyä? Yritysten rahoitussektorillahan on muitakin mahdollisuuksia olemassa pankkien tarjoaman lainarahoituksen vaihtoehtoina. Erityisesti huomiota voisi kohdentaa pörssirahoituksen tarjoamaan mahdollisuuteen.
Pörssi vaikuttaa joutuneen Suomen poliittisten vallanpitäjien epäsuosioon. Siitä on konkreettisena viitteenä mm. listattujen yhtiöitten osinkojen verotuksen kiristäminen. Kovasti ihmettelen Kataisen-Urpilaisen hallituksen menettelyä ja ideologista linjaa siinä asiassa. Vai onko niin, että pankkisektorin syliote maan vallanpidon mekanismista on niin "pitävä", että rahoituksen alueella pankkien kanssa kilpaileva pörssi on leimattu haitaketahoksi pankkisektorin tahdon mukaisesti? Perinteisesti katsottuna semmoinen pörssivastainen ideologinen näkökulma sopii vasemmiston kuvioihin, mutta yhtä lailla voisi nähdä, että se ei soveltuisi Kokoomuksen, RKP:n eikä kristillisten perinteisiin talousnäkemyksiin.