Millä lauseella maali?

Tosimaalit on vastustamattomia, mutta lähes aina vastustaja löytää vastaavan totuuden ja pistää tasoihin. Jos etsitte vaikeamman lauseen, josta ei voi heti tietää onko se totta tai valhetta, voi jäädä joksikin aikaa voitolle.
Mutta jos totuutta ei tiedä, kuten käy muilla usein Tapparan taulukoiden parantelua vastaan, niin totuudelle tulee jatkuvasti kauheita murskavoittoja.
6103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eli tosiasia on se, että Ilveksellä oli 15 Suomen Mestaruutta, ennen vuotta 1975.
Ja NYT ollaan 15 matsin jälkeen runkosarjan kärjessä.... Jos se ei olisi tapahtunut nyt, ehkä kukaan ei olisi uskonut enää taulukoiden totuuksiin, mutta sitä nyt ei silti voitu vielä voittaa, voi olla ettei koskaan, niin kauan, kuin uskotaan ettei taulukoinneissa ole tapahtunut isoja virheitä....
Yksi vissiin on Ilvekselle tullut vuoden 1975 jälkeen, mutta pimeydestä joutuisi luopumaan hieman, jos näkisi vain yhden kakkosen, vaikka se pimenisi uudelleen sillä, että ne kaksi ovat eri numeroita eri aikana....
EI tosiaankaan mikään pakko saada voittoa kaikista 15-pelin neljänneksistä tänä vuonna, mutta edes keskinkertaista pistesaalista toivoisi Ilvekseltä tämän jälkeen, jos haluaa säilyä 6 joukossa, 7-10 sijoilta nousemista mestaruuteen runkosarjan päätteeksi ei vielä tapahtunut vissiin kenellekään, sen verran ylimääräiset matsit rasittaa silloin. Lukko tosin kaatoi viimevuonna sijaltaan kymmenen runkosarjan voittaneet Jokerit, ja vaikka se ei ihme ole, niin ei se Tapparaa vastaan enää viime vuonna jaksanut mitään tehdä.....

Äänestä

HALLELUJA

Äänestä

gkhjmökös,öskjj

Äänestä
  • arstdfjnmöm,,

    Äänestä

PIKAVIPPI-ILVEKSEN PELEISSÄ SYÖDÄÄN ILMAISNAKKEJA.

Kommentoi aloitusta

Veikko kirjoitti:

Tosimaalit on vastustamattomia, mutta lähes aina vastustaja löytää vastaavan totuuden ja pistää tasoihin. Jos etsitte vaikeamman lauseen, josta ei voi heti tietää onko se totta tai valhetta, voi jäädä joksikin aikaa voitolle.
Mutta jos totuutta ei tiedä, kuten käy muilla usein Tapparan taulukoiden parantelua vastaan, niin totuudelle tulee jatkuvasti kauheita murskavoittoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu