Työllistämispalveluvastaavan tehtävänä on kehittää kaupungin työllistämistoimintaa, vastata työllistämisohjelman toteuttamisesta ja tulosalueen n. 1.1 miljoonan euron taloudesta. Kaupungin työllistämistoimien keskiössä ovat pitkittyneen työttömyyden katkaiseminen ja työmarkkinatuen kuntaosuuden pienentäminen. Työllistämistoimien painopiste on kuntouttavassa työtoiminnassa. Tavoitteena on tarjota työtoimintaa 150 henkilölle vuonna 2014 ilmaiseksi työnantajille Työllistämisvastaava toimii työllistämistoiminnassa työskentelevien esimiehenä tuleva majesteetti työttömien nöyryyttäjä. Työllistämiseen haetaan uusia välineitä mm. hallitusohjelman mukaisella kuntakokeilu-hankkeella. Tehtävänkuvaan kuuluu myös ulkopuolisen rahoituksen hakeminen kehittämistyöhön. Orjatyöstä ei kerry eläkettä, vuosilomia, vaan työllistää korkeakoulun suorittaneita hyväosaisia henkilöitä hyvällä palkalla. pitkäaikaistyöttömien talous ei kohenne koskaan vaan 9 euron liksa tulee työnnä vittu reikää tuo saaatana.Laittakaa 50 vuotta täyttäneet eläkkeellle kansaneläkkeellä on parempi olla kuin katsoa alistavaa viranomaisia sossunämmiä pitkäaikaistyöttömät ovat kuntouttavassa työtoiminnassa alinta kastia eli alamaisia. katso virka haettavana mol työhallinnon sivuilla.
Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäansioksi katsotaan työllisyyspalveluiden ja sosiaaliturvajärjestelmän tuntemus.
Toimen palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa.
Pyydämme jättämään määräaikaan 4.11.2013 mennessä ensisijassa sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi (työavain 46526) tai toimittamaan kirjallisen hakemuksen opinto- ja työtodistuksineen osoitteella Rantalantie 6, 81720 Lieksa. Kuoreen merkintä työllistämispalveluvastaavan virka.
Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, Noudatamme neljän (4) kuukauden koeaikaa.
WWW-osoite http://www.lieksa.fi
Yhteystiedot vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen, puh. 04010 44302 tai
perusturvajohtaja Tero Oinonen, puh. 04010 44301
sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)lieksa.fi
Työpaikan osoite 81700 LIEKSA
Työ alkaa 01.01.2014, 1.1.2014
Työaika kokoaikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 04.11.2013 klo 15:00
Hakulomakkeen WWW-osoite https://www.kuntarekrytointi.fi/mol/jsp/ja/index.faces?id=46526&lang=fi_FI
Ilmoitus jätetty 18.10.2013
Ilmoitusnumero 8339145
Työnantajan viite
Kelpoisuusehtona tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäansioksi katsotaan työllisyyspalveluiden ja sosiaaliturvajärjestelmän tuntemus.
Toimen palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa.
Pyydämme jättämään määräaikaan 4.11.2013 mennessä ensisijassa sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi (työavain 46526) tai toimittamaan kirjallisen hakemuksen opinto- ja työtodistuksineen osoitteella Rantalantie 6, 81720 Lieksa. Kuoreen merkintä työllistämispalveluvastaavan virka.
Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, Noudatamme neljän (4) kuukauden koeaikaa.
WWW-osoite http://www.lieksa.fi
Yhteystiedot vt. sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen, puh. 04010 44302 tai
perusturvajohtaja Tero Oinonen, puh. 04010 44301
sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)lieksa.fi
Työpaikan osoite 81700 LIEKSA
Työ alkaa 01.01.2014, 1.1.2014
Työaika kokoaikatyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 04.11.2013 klo 15:00
Hakulomakkeen WWW-osoite https://www.kuntarekrytointi.fi/mol/jsp/ja/index.faces?id=46526&lang=fi_FI
Ilmoitus jätetty 18.10.2013
Ilmoitusnumero 8339145
Työnantajan viite
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan oikein tekevät kun satsaavat kuntouttavaan työtoimintaan. Siitä voi siunaatua vaikka kuinka monta vakityöpaikkaa kuntoutettaville. Työllistämispalveluvastaavan tehtäävä on täynnä haasteita. Hyvänä puolena siinä on, että saa tehdä yhteistyötä kuntouttavassa työtoiminnassa olevien kanssa.
Eikös pitkäaikaistyötön voisi vähän näytellä hullua ja myös hakea terveydentilastaan lääkärintodistuksen jossa todetaan että hullu mikä hullu, ei sinusta ole orjatöihin koska olet hullu ja syrjäytynyt, jopa niin syrjäytynyt että kuljetkin vähän syrjittäin? Eihän sitä sitten orjatöihin tarvitse lähteä!
Minä en halua tehdä yhteistyötä tommosten hyväosaisten kanssa, vituttaa kyllä perkele eli eläke tulen vittuilemaan eli olen minä pomo siinäpä kyrvän haasteet Lieksan kylässä 1000 työtöntä siinä haastetta vain hyvä puoli siitä tulet myös näkemään
Nykyisin tutkitaan tarkkaan ja pitkään. Pitää olla oikein kunnolla hullu jos mieli päästä eläkkeelle. Käytetään sairaanhoitajan, psykologin, psykiarin, kelan ja vaikka ties minkä tutkittavana. Jos on oiretta, pistetään 2-3 viikon välein piikki pitkävaikutteista antipsykoottilääkettä perseeseen jne.
Monet mielisairaat ovat parantuneet muutaman perskannikkaan annetun piikin jälkeen, eikä eläkkeestä ole kyselleet sen koomin. Toinen hyvä parannuskeino on Paiholassa suljetulla osastolla muutaman kuukauden supportiivinen terapia ja lääkitys. Ihmeparanemisen kokeneita ei ole näkynyt sittemmin.
Toivottavasti kaikki kunnan työttömät saavat tämän suuren edun, syntyperästä riippumatta!
Bioloogian ja tegnoloogian yhdistyminen on ovella
Ihminen on niin viisas että se tekee itsensä tarpeettomaksi.
Voi teitä biolookisia homosabieksia teidän aikanne on enää muutaman kymmenen vuoden pituinen.Biolooginen
ihminen alkaa olla tiensä päässä.Nyt mennään vauhdilla ropotismiin.Kaikki työt loppuu maanpäällä.
Ensi vaiheessa ne tietysti tekee työropotit mutta lopulta ropotismi vallottaa kaikki, jopa
johtopaikat.Koska biolookiset aivot ei voi vapautua historiallisesta laumakäytöksestä.Tietyti
homosabies tappelee rajusti vastaan,mutta meganinen huippuäly vie voiton.
Miljardit homosabiensit kasvattaa uutta bioloogista viidakkoa maan päällä,tietysti alkuaineeseen
siirryttyään,sotien jälkeen.Maailmassa on tulevaisuudessa vain muutama satatuhatta älyrobottia
Työ ropottia on paljon enempi jotka ei kärsi mistään epäoikeudenmukaisuudesta koska heillä ei ole sitä
älyä, sielua,niinkuin biolokiisilla`` nykyroboteilla``.Toivottavasti älyropotit eivät ole tehty
bioloogisen ihmisen gaavalla,laumaihmisen nokkimisjärjästyksellä vaan vapaasti täysin tasaarvoisella
näkemyksellä jota no aivan mahdoton edes ilmaista millään sanoilla,eikä sitä laumakäytöksellinen homo
sabies edes millään voi käsittääkään.
"pitkäaikaistyöttömät ovat kuntouttavassa työtoiminnassa alinta kastia eli alamaisia"
Jos olet joskus ollut ylipäätään jossain työssä niin sinun kyllä tulisi tietää, että joka ikisessä työpaikassa esimies on se jonka valvonnan alaisena tehdään työtä, oli sitten kysymys mistä työstä hyvänsä. Tämän asian sanoo jo lakikin; työtä tehdään työnantajan valvonnassa. Mitä luulet millaiseksi elämä työpaikoilla menisi jos siellä jokainen päsmäröisi oman mielensä mukaan? Onnea työllistymiseen :)
Työssä olevat kellä on oikea työ ja työsopimus tehdään työ työnantajan valvonnassa olet oikeassa sillä palkkaaminen maksaa jos työntekijä ei tarpeeksi tuoda tulosta. eli työtön kuntouttavassa työtoiminnassa on i pomoja on kela, työvoimaviranomainen, työvalmentaja, sosiaalityöntekijät, nyt haussa ylemmän korkeakoulu tutkinnon virka työttömien kyykyttämiseen eli työllistämispomo. kuntouttavassa olevalla työttömällä ei ole oikeutta työsopimukseen vaan tehdään sopimus että työnantaja toteuttaa kuntouttavan työtoiminnan työt ja valvoo tekemistä eli sosiaalitukia vastaan.