Hoitoponi

Joo moi siis olen hoitanut yhtä poni jo vuoden ja sitten kun oli hoitaja kokous sanoin ohjaajalle että en halua jakaa hoitopäivääni. Sitten sain kuulla että yksi tyttö alkoi hoitaa samaa ponia samana päivänä, enkä pidä kysisestä tytöstä yhtään, hän on todella näsäviisas ja omii poni itselleen. hän sanoo minua myös huonommaksi ratsastajaksi, olen ratsastanut 6 vuotta ja hoitanut n. 2 vuotta minua ärsyttää todelaa paljon kysinen tyttö, mutta jos sanon että en halua jakaa hoitopäivääni kyseisen tytön kanssa ohjaaja sanoisi että joko mun pitää lopettaa tai vaihtaa hoito pv, asun n.30 kilsan päässä tallilta ja minulla on koulua kahteen joka päivä matkaan menee noin tunti tai vähemmän ja kyseinen päivä on sama jolloin ratsastan enkä pääse muulloin tallille. Anteeksi sekaca selitykseni mutta on niin kauhea masis päällä :( antakaa vinkkei miten voin selittää tilanteen.
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Valitettavasti poni ei ole sinun, etkä siksi voi vaikuttaa siihen kuka hoitamaan pääsee. Fiksuinta olisi vaan kasvaa ja yrittää tulla toimeen tämän toisen tytön kanssa.

6 vuotta ei todellakaan ole mikään pitkä aika ratsastusta, joten sillä kokemuksella ei kannata kauheasti rehennellä. Rtasastusvuodet ei muutenkaan kokemusta kerro. Ja mitä sitten jos tyttö sanoo sinua huonommaksi ratsastajaksi? Jokainen kehittyy omaa tahtia ja jokainen on aina huonompi kuin joku toinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinenhoitaja kirjoitti:

Joo moi siis olen hoitanut yhtä poni jo vuoden ja sitten kun oli hoitaja kokous sanoin ohjaajalle että en halua jakaa hoitopäivääni. Sitten sain kuulla että yksi tyttö alkoi hoitaa samaa ponia samana päivänä, enkä pidä kysisestä tytöstä yhtään, hän on todella näsäviisas ja omii poni itselleen. hän sanoo minua myös huonommaksi ratsastajaksi, olen ratsastanut 6 vuotta ja hoitanut n. 2 vuotta minua ärsyttää todelaa paljon kysinen tyttö, mutta jos sanon että en halua jakaa hoitopäivääni kyseisen tytön kanssa ohjaaja sanoisi että joko mun pitää lopettaa tai vaihtaa hoito pv, asun n.30 kilsan päässä tallilta ja minulla on koulua kahteen joka päivä matkaan menee noin tunti tai vähemmän ja kyseinen päivä on sama jolloin ratsastan enkä pääse muulloin tallille. Anteeksi sekaca selitykseni mutta on niin kauhea masis päällä :( antakaa vinkkei miten voin selittää tilanteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu